Ei hakutuloksia.

Teksti  Kaisu Salminen ja Anna Näveri

Junat ja gradut

Molemmat niistä ovat luotuja kulkemaan. Mutta miltä maisterikokelas näyttää graduohjaajan silmin?

”Gradun tekijä on kuin juna, ja ohjaaja pääsee välipysäkillä tekijän maailmaan sisälle”, yhteisöviestinnän professori ja maisterileipuri Vilma Luoma-aho paljastaa.

Graduilijat voidaan jakaa karkeasti junatyyppeihin. On nopeat Pendolinot, raiteita vaihtavat IC2-junat, useita pysäkkejä läpikäyvät paikallisjunat, paluugraduilija-resiinat ja perussuoriutuja-pikajunat. Graduilijoiden junaluokittelu on syntynyt empiiriseen havainnointiin perustuen Jyväskylän yliopiston graduohjaajien koulutuksessa.

Graduilijatyypeistä Pendolino on ohjaajalle mysteeri. Hän käy ensimmäisessä gradutapaamisessa ja katoaa sitten omille raiteilleen. Ohjausta Pendolino ei vaadi, vaan tulee kylmän viileästi ohjaajan luokse valmiin työn kanssa.

”Pendolinoilu voi olla nerokas ratkaisu, jos on tarpeeksi tietoa ja osaamista. Mutta helposti käy niin, että joku pieni asia menee pieleen ja tämä sitten kasvaa työn loppua kohden isoksi ongelmaksi”, Luoma-aho kuvailee.

Resiinat ovat aikanaan aloittaneet gradunsa hyvällä pöhinällä ja lähteneet liikkeelle esimerkiksi pikajunalla. Resiina- nimitys tulee siitä, että vietettyään kymmenisen vuotta esimerkiksi työelämässä, gradun alkuaikojen juna on jumissa. Kadonnut lammas joutuu palaamaan opinnäytteen pariin hartiavoimin resiinalla.

”Paluu on aina iloinen asia, mutta resiinat työllistävät ohjaajaa. He tupsahtavat yliopistolle ja pohtivat, että mikäs tämän oppiaineen nimi on.”

Luoma-aho ei pistä työllistävää opiskelijaa pahaksi, mutta ihmettelee opiskelijoiden asennetta gradua kohtaan.

”Miksi graduvaiheeseen jää niin paljon jengiä? Opiskelijoilta on ehkä unohtunut, että gradu on opinnäyte.”

Aikanaan opinnäytteen teon kesken jättäneen resiinan tiedot ovat vuosien saatossa vanhentuneet.  Aikanaan hyväksytty tutkimussuunnitelma ei välttämättä enää päde, ja myös aineisto voi olla aikansa elänyttä. On mahdollista, että tutkittava aihe on kadonnut. Esimerkkinä Luoma-aho käyttää netin vanhaa hakukonetta Altavistaa, jota ei ole enää olemassakaan.

”Resiinalle pitää myös opettaa kaikki yliopiston järjestelmät Korpista lähtien.”

IC2-junille ominaista ovat matkahaasteet. Osassa jäätyvät ovet ja vaunu jää seisomaan raiteilleen. Jos näin käy, ohjaaja ei pääse mukaan työhön.

”Jossain vaiheessa tulee rimakauhu, ettei uskalla enää tulla ohjaukseen. Kynnys kasvaa, mitä pidempään ovet ovat jäässä”, Luoma-aho kuvailee.

Osa IC2-junista menee väärälle raiteelle ja lähtee työelämään. Toiset taas päätyvät vaihtamaan raidetta, siis tutkimusaihetta, kysymystä, metodia tai mitä ikinä.

Joukko IC2-junia vaihtaa raidetta jatkuvasti: graduilija saa hirveästi ideoita, mutta  ei varsinaisesti vie niitä loppuun.

”Etenkin vaihdossa gradun teon välissä olleet opiskelijat ovat raiteenvaihtajia, koska he ovat saaneet paljon uusia vaikutteita ulkomailla. He haluavat soveltaa kaikkia uusia oppeja omaan työhönsä.”

IC2:n päättämättömyyteen löytyy syy. Opiskelijat ovat hilanneet graduriman korkealle ja lietsovat nyt myyttiä isosta pahasta gradusta. Luoma-aho kuvailee gradumaailmaa seliseli-maailmaksi.

”Gradu on suoritus siinä missä muutkin. Näytät, että osaat tehdä nämä asiat.”

Luoma-aho ei usko, että kyse on pelkästään opiskelijoiden korkealle asettamasta rimasta. Kun gradu putkahtaa maailmaan, jää suurimmalla osalla opiskelijoista yliopistoelämä historiaan.

”Valmistumiseen liittyy paljon uusia kysymyksiä. Jos et tiedä, mihin olet menossa, tuntuu viimeisen suorituksen tekeminen pelottavalta ja identiteetin muutos arveluttaa.”

Paikallisjunaa taas arveluttaa oikeastaan jokainen omaan tutkimukseen liittyvä päätös.

”Paikallisjuna panikoi öisin ja on ohjaajan näkökulmasta erittäin työllistävä.”

Paikallisjuna on epävarma opiskelija, joka teetättää kaikki omat ratkaisut ohjaajalla. Nimensä mukaisesti hän pysähtyy jokaisella välipysäkillä, siis käyttää kaikki ohjauksen oljenkorret.

”Aina kun tulee idea, artikkeli, pulma tai valintatilanne, paikallisjuna ottaa yhteyden ohjaajaan”, Luoma-aho toteaa.

Yhteydenpito tapahtuu joko sähköpostilla, puhelimitse tai pikaisella vierailulla ohjaajan työhuoneella.

Ihmisen akateeminen itsetunto tulee Luoma-ahon mielestä esiin gradua pakertaessa. Viimeinen opinnäyte on ensimmäinen kerta, kun opiskelija on pitkään omillaan.

Opinnoissa kun gradua edeltävät tentit ja kurssisuoritukset, joista palaute tulee nopeasti esimerkiksi arvosanoina.

Kaikille viimeinen suoritus yliopistossa ei aiheuta pelkoa ja inhoa seminaarissa -tyylisiä reaktioita. Vanhat kunnon petrolinsiniset pikajunat ovat gradujoukon perusjengiä, jonka Luoma-aho näkee ohjaajan kantilta loogisimpana ryhmänä.

”Pikajunia eivät paljon pakkaset pidättele. Ne putkuttavat luotettavasti eteenpäin, kysyvät seminaareissa kysymyksensä, käyvät gradutapaamisissa ja ottavat ohjausta vastaan.”

Mikä sitten on maisterileipurin kauhun hetki? Toukokuun alku.

Päätepysäkillä on tungosta. Valmis gradu takataskussa halutaan ulos asemalta sinne oikeaan maailmaan. Graduohjaaja saa viestin kaikilta niiltä, jotka ovat saaneet opinnäytteensä pakettiin.

”Hei, palautin graduni. Saisinko sen tarkistettuna juhannukseen mennessä, kiitos!”

 

  1. -theK-

    Heh, tunnistan itseni pendolinoksi. Tosin VR:n sellaiseksi – eli kun raiteilla on lunta, olen kolme tuntia myöhässä.

    Kiire valmistua oli kova ja motivaatio akateemisesta maailmasta kauas pois pääsemiseen korkealla. Tuli tehtyä päättötyö, mutta Uuno Turhapuron sanoin ”tarkkuus heikkenee kun nopeus kasvaa”. Graduni ei ehkä ollut laitoksen kymmenen parhaan joukossa, pikemminkin kymmenen heikoimman, mutta hyväksyttiin silti.

    Ilmoita asiattomasta kommentista

  2. Plau

    Taidan olla InterCity2. Jouduin väärille raiteille heti alussa monta kertaa ja porhalsin metsään. Sieltä minut kiskottiin gradutapaamisissa takaisin raiteille.
    Olin pääsemässä kunnialla finaaliin, mutta sitten opintojeni rahoittaja puhalsi pelin poikki. Op-pisteitä tuli liian hitaasti. Kela ei olisi antanut tukia ja te-toimisto vaati opiskelun lopettamisen että saisin päivärahaa henkeni pitimiksi.
    Työttömänä työnhakijana haen siis päätoimisesti töitä kandin papereilla. En ole epätoivoinen, vaan elämääni sulostuttaa pöydällä siististi lepäävä – ja ajatuksissani lopputulosta jalostava – ihana G, jonka syntymäaikaa en vielä ole paljastanut kenellekään.

    Ilmoita asiattomasta kommentista

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *