Ei hakutuloksia.

Teksti  Minna Tiainen

Graduahdistus on yliopiston vika

Se turhauttaa, se ahdistaa ja se seisoo monen opiskelijan ja maisterin papereiden välissä.

Helsingin Sanomat (6.9.2014) pohti gradun tekemisen mielekkyyttä pitkässä jutussa. Siinä valiteltiin, ettei tuskalla väännetty ja teoreettinen tutkielma hyödytä käytännöllisesti suuntautunutta opiskelijaa mitenkään.

 


Hyötynäkökulma on
sikäli heikko peruste gradun lakkauttamiselle, että samalla argumentilla voisi monissa oppiaineissa karsia pois kolme neljäsosaa kursseista. Ei yliopiston ole tarkoituskaan palvella vain työelämän vaihtuvia tarpeita.

Yleinen gradunteon viivästyminen ja opinnäytteeseen liittyvä ahdistus eivät kuitenkaan ole asioita, jotka pitäisi hyväksyä osaksi suomalaista yliopistokulttuuria.

On aika ihmeellistä, että niin moni opinnoissa normaalisti edistynyt opiskelija jumahtaa yhteen tutkielmaan. Tähän löytynee monia syitä, mutta hälyttävää on, että gradun vaativuus näyttää tulevan tavallisille opiskelijoille yllätyksenä.

Gradun pitäisi olla luonteva jatke aiemmille opinnoille, ei kulman takana kohoava vuori, jota lähdetään kapuamaan merenpinnan tasolta.

Vika on yliopiston.

Oppiaineiden täytyy kyetä tarjoamaan opiskelijoille neljän vuoden aikana sellainen teoreettinen pohja, ettei alle satasivuinen gradu lähde nollapisteestä. Olennaista on, että opiskelijat pistetään jo opintojen aikana opettelemaan tutkimustulosten lisäksi myös metodit, joilla tuloksia perataan aineistoista.

Oppiaineiden toivoisi menevän itseensä: Tarjotaanko meillä johdantokurssia toisen perään? Valikoituvatko syventävämpien kurssien teemat arvalla sen mukaan, mihin jatkuvasti vaihtuva opettajakunta on kulloinkin erikoistunut? Jos opinnoista puuttuu punainen lanka, vuosien opiskelusta jää käteen lähinnä yhteensopimattomia sirpaleita. Sellaisista on vaikea koota gradua.

 

Suomessa myös hellitään yleisvinksahtanutta gradusuhtautumista: ihan kuin tutkielma olisi selviytymisriitti, jonka vain harvat ja valitut läpäisevät.

Vaikutelmaa luodaan kaduilla ja kampuksella. Omassa graduseminaarissani opiskelijat ohjattiin heti kättelyssä hakemaan vertaistukea gradun tekoon esimerkiksi aihetta käsittelevästä blogista. Graduaika kun voi olla rankkaa.

Massaluennolla prosessin läpikäynyt tuore maisteri kertoi, että gradusta selvisi ihan hyvin, mitä nyt piti vähän liikuntaharrastuksista karsia.

Ihan kuin gradu olisi itsessään elämänvaihe. Ei se ole. Se on opinnäytetyö.

Muualla maailmassa gradulle saatetaan antaa pitävä deadline, joka kummittelee muutaman kuukauden päässä työn aloittamisesta. Meikäläisen kandityön mittaisia tekstejä raapustetaan tavallisilla kursseilla.

En sano, että gradunteolle pitäisi asettaa tiukempia raameja. Ripaus suhteellisuudentajua voisi silti helpottaa ahdistusta.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *