Essee: Luettujen kirjojen määrä on vähentynyt viime vuosikymmenten aikana, ja se heijastuu etenkin vanhempiin kirjoihin kuten klassikoihin
Onko klassikoiden tunteminen osoitus siitä, että on hyvin lukenut, kysyy Heta Lohela.
30.3.2023
Onko klassikoiden tunteminen osoitus siitä, että on hyvin lukenut, kysyy Heta Lohela.
30.3.2023
Teatterin arvoa ei voi mitata rahassa, mutta sen hyödyt ovat kiistattomat niin tekijöille kuin katsojille, kirjoittaa Leo Heinämäki.
27.2.2023
Hinnat ohjaavat kuluttajaa epäekologisempaan suuntaan, kirjoittaa Iina Niskanen esseessään.
29.11.2022
Kun pitkän mietinnän päätteeksi löytää erinomaisen taktiikan, se palkitsee. Siitä shakissa on pohjimmiltaan kyse: psykologisesta kamppailusta paitsi vastustajan myös itsensä kanssa, kirjoittaa Markus Hulkko.
2.11.2022
Pikamuodin eettiset ongelmat eivät koske vain ympäristöhaittoja. Muotiteollisuuteen liittyy myös ihmisoikeuskysymyksiä. Olennainen kysymys on, miksi sitten kulutamme, kirjoittaa Larissa Vauraste.
21.4.2022
Varmaa tietoa siitä, milloin ihmiset ovat alkaneet nimeäämään itseään tai toisiaan, ei ole. Todisteet kuitenkin viittaavat tavan olevan tuhansia vuosia vanha.
5.3.2022
Stephenie Meyerin Twilight-kirjasarjassa väkivalta romantisoidaan ja sukupuolitetaan, jotta se olisi oikeutettua, kirjoittaa Petra Puustinen.
5.12.2021
Eli kertomus siitä, miten minimalismi ja muiden luomista paineista irtautuminen auttoivat palauttamaan lukemisen ilon.
26.10.2021