Ei hakutuloksia.

Teksti Veera Mangström Kuvitus Irina Hasala

Essee: Kun uusi nimeni oli päivitetty väestörekisteriin, nimet valtasivat mieleni – Kuinka ne ovat syntyneet ja mitä nimet voivat kantajilleen merkitä

Varmaa tietoa siitä, milloin ihmiset ovat alkaneet nimeäämään itseään tai toisiaan, ei ole. Todisteet kuitenkin viittaavat tavan olevan tuhansia vuosia vanha.

LOKAKUUSSA 2021 minusta tuli virallisesti Veera. Olin tehnyt nimihakemuksen digi- ja väestötietovirastoon elokuun lopussa, ja reilua kuukautta myöhemmin uusi nimi oli päivitetty väestörekisteriin.

Viraston lähettämä ilmoitus teki oloni iloiseksi, olinhan odottanut päätöstä. Samaan aikaan, nimenmuutoksen jälkeisinä päivinä, nimet täyttivät mieleni. Aloin pohtia, miksi nimiä ylipäätään käytetään.

Mistä ne ovat saaneet alkunsa?

 

VASTAUS ensimmäiseen kysymykseen on yksinkertainen: nimien tehtävä on yksilöidä kenestä ja kenelle milloinkin puhutaan.

Tämä ei koske vain ihmislajia. On esimerkiksi huomattu, että pullonokkadelfiinit kykenevät yksilöimään toisensa erilaisten äännähdysten perusteella. Tällaista tunnistamistapaa voisi verrata ihmisten nimeämiseen. Delfiinit käyttävät ”nimiä” eli äännähdyksiään löytääkseen tietyn yksilön suuresta joukosta.

Nimien alkuperä on kuitenkin monimutkaisempi asia. Varmaa tietoa siitä, milloin ihmiset ovat alkaneet nimeäämään itseään tai toisiaan, ei nimittäin ole. Todisteet kuitenkin viittaavat siihen, että tapa on vuosituhansia vanha.

Esimerkiksi ajalta 3400–3000 ennen ajanlaskun alkua on säilynyt sumerilainen savilevy, johon on piirretty viivoja ja erilaisia muotoja. Levy on todennäköisesti kauppatodistus ohrakaupasta, ja siinä on allekirjoitus Kushim. Samalta ajanjaksolta on peräisin myös savilaatta, jonka mukaan Gal-Sal on ostanut itselleen Enpap-x ja Sukkalgir -nimiset henkilöt orjiksi.

Varhaisia todisteita nimistä on löytänyt myös muinaisen Egyptin aikaisista hieroglyfeistä eli vuosilta 3200-3000 eaa. Iry-Hor ja Narmer ovat todennäköisesti faaraoita, sen ajan hallitsijoita. Historian ensimmäinen tunnettu naisen nimi on puolestaan Neithhotep, joka oli mahdollisesti Narmerin vaimo.

Suomessa nimistötutkimuksella on ollut ja on edelleen tärkeä asema. Vielä 1900-luvun puoliväliin saakka Suomi oli ”aika kehittymätön maa”, kertoo nimistötutkija Jaakko Raunamaa Helsingin yliopistosta.

Toisin sanoen kirjallista ja arkeologista lähdemateriaalia on niukasti. Siksi nimiä tutkimalla voidaan päästä syvemmälle historiaan. Ne voivat antaa vihiä siitä, millaista eri aikakausina eläneiden ihmisten elämä on ollut.

Esimerkiksi 1200-luvun alkupuolen Henrikin Liivinmaan kronikassa mainitaan ristiretkisaarnaaja Kaikkivalta, joka osallistui pakanoiden käännytykseen.

Muista vanhoista säilyneistä kirjallisista lähteistä on puolestaan selvinnyt, että ennen esikristillistä aikaa eli 1100-lukua Suomessa oli käytössä niin kutsutut muinaisnimet eli yksinkertaiset, arkipäiväiset sanat kuten Hyvä, Lempi, Päivä ja Mieli. Välttyäkseen lukuisilta kaimoilta, uusia nimiä tehtiin myös yhdistämällä kantanimiä toisiinsa tai lisäämällä nimiin päätteitä. Tuon ajan ihmisiä kutsuttiin siis myös esimerkiksi nimillä Hyvälempi, Meripäivä, Lempiä, Mielitty.

 

Ihmiset voivat alkaa muistuttaa nimiään.

 

NIMEÄMISKÄYTÄNTÖ voi olla Jaakko Raunamaan mukaan germaanista perua. Varhaisia kaksiosaisia nimiä on löytynyt tutkimuksissa myös Skandinaviasta, slaaveilta ja etenkin Virosta. Ja onpa nykyisen Venäjän presidentin Vladimir Putinin etunimikin kaksiosainen. Etunimi voi tarkoittaa suurta hallitsijaa.

Muinaisnimet ja kaksiosaiset nimet joutuivat väistymään Suomessa 1100- ja 1200-luvuilla, kun Tanskasta ja Ruotsista Suomeen kohdistuneet ristiretket käännyttivät luonnonuskoista väestöä katoliseen uskoon ja kirkon alaisuuteen. Maassa alettiin suosia kristillisiä nimiä. Syy ei ollut vain kulttuurin muutos. Kristillisen nimen, kuten Johanneksen tai Marian, uskottiin myös suojaavan lapsia nälältä ja sairauksilta. Tämä suoja juontui samannimiseltä pyhimykseltä. Uskottiin myös, että pyhimyksen mukaan nimetyt lapset perisivät nimen alkuperäiseltä kantajalta hänen ominaisuuksiaan. Siksi lapsia nimettiin maskuliinisuutta ja sotilaallisuutta edustavan Pyhän Olavin tai kauneutta ja viisautta edustavan Pyhän Katariinan mukaan.

 

 

USKONNOLLISEN taustan lisäksi nimeämiseen vaikutti myös nimien alkuperäinen merkitys. Nimistötutkija Jaakko Raunamaa kertoo, että esimerkiksi Olavi pohjautuu muinaisskandinavialaiseen nimeen Aleifr, minkä merkitys on ollut ”esivanhempien jälkeläinen”.

Suomessa viralliseen almanakkaan vuonna 1908 otettu nimi Aarne taas on mukaelma pohjoismaisesta Arnesta, joka puolestaan on lyhentymä muinaisskandinaavisista Arn-alkuisista nimistä. Arn tarkoittaa nimissä kotkaa.

Liisa on kantanimi nimestä Elisabet, joka sisältää hepreankielisen lauseen Jumala on täydellisyys. Iiris puolestaan on kreikkalaisessa mytologiassa sateenkaaren jumalatar.

On myös esitetty, että nimi voi määritellä sitä, miltä näytämme ja kuinka käyttäydymme. Esimerkiksi Jerusalemin heprealaisen yliopiston tutkimuksessa We Look Like Our Names: The Manifestation of Name Stereotypes in Facial Appearance (2017) selvitettiin, voiko ihmisen tunnistaa nimen perusteella. Tutkimukseen osallistuneiden ihmisten tuli yhdistää kasvot oikeisiin nimiin. Peräti 40 prosenttia vastauksista meni oikein.

Tutkimuksessa testattiin myös, miten tietokoneohjelman algoritmit pystyvät tunnistamaan nimiä kasvojen perusteella. Noin 60 prosenttia arvauksista osui kohdilleen. Tutkijoiden päätelmä oli, että ihmiset siis muistuttavat nimiään. He myös voivat muuttaa itseään nimensä näköiseksi esimerkiksi omaksumalla samannimisen julkisuuden henkilön piirteitä tai muuttamalla hiustyyliään.

 

ENTÄPÄ OMA nimeni, Veera?

Ennen syksyä 2021 olin pohtinut nimiasiaa. Kokeilin tyttöystäväni kanssa, mikä voisi sopia. Sitten kysyin vanhemmiltani, mikä nimeni olisi ollut, jos olisin syntynyt tytöksi. Veera kuulosti hyvältä, ja se myös sopi siskojeni nimiin (Laura, Noora ja Roosa) pituudeltaan ja muodoltaan. Alkujaan Veera on slaavilainen nimi, jonka merkitys on usko. Toinen nimeni, germaaninen Alice puolestaan tarkoittaa ylvästä.

Vaikka uusien etunimieni merkitykset ovat minulle tärkeitä, vielä merkittävämpää on se, että nimet tuntuvat minusta oikeilta.

Ne tuntuvat ja kuulostavat minulta.

 

 

Kirjoittaja on pelejä fanittava transnainen, jonka mielestä täydelliseen väripalettiin kuuluu vihreä, vihreä ja vihreä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.