Leikin varjolla
Liila Jokelin. Kosmos, 2024. s. 282.
VERA TAPAA kampuksella filosofian lehtorin Henrin, noin nelissäkymmenissä olevan vankkarakenteisen älykön, jolla on sammaleenvihreät silmät ja veistoksellinen leuka. Gradun kanssa kipuileva Vera pyytää Henriä ohjaajakseen ja pian he jo lukevatkin markiisi de Sadea jaetun hotellihuoneen untuvapeitoissa.
Markiisi de Sade (1740—1814) oli libertiini. Se merkitsee henkilöä, joka on ymmärtänyt yhteiskunnallisten normien keinotekoisuuden ja perustattomuuden ja joka näin ollen on vapautunut niiden koetusta velvoittavuudesta. De Saden Justinessa (Gummerrus 2013) papitkin naureskelevat hyväksikäyttämänsä tytön uskonnollisille näkemyksille.
Sadismi on tietysti äärimmilleen vietyä yhteisön normien rikkomista. Siitä Liila Jokelinin esikoisromaanissa Leikin varjolla (Kosmos 2024) ei kuitenkaan ole kyse. Kyse on ennemminkin vuosi ennen de Saden kuolemaa syntyneen Søren Kierkegaardin (1813—1855) asettamasta kysymyksestä joko – tai. Joko nuoren elämännautiskelijan esteettinen elämä tai keskiluokkaistuminen monogamisessa avioliitossa.
Vastaus ei voi olla paluu perinteiseen avioliittoinstituutioon, sillä juuri sen sisäiset ongelmat asettavat romaanin ydinkysymyksen. Toisaalta myös satakielenä sinne tänne lentelevä himokkuus epäonnistuu syvällisen vastavuoroisen tunnustuksen tarpeen tyydyttämisessä. Ratkaisu ei voi olla joko – tai. Sen on oltava jokin kolmas vaihtoehto, jota ei ole ennalta annettu.
Ei ole tavatonta, että romanttinen kirjallisuus on ennalta-arvattavaa ja epäuskottavaa. Jokelin onnistuu kuitenkin uusintamaan genreä vetämällä aina tarjotun helpon ratkaisun takaisin. Leikin varjolla on kevyt, hauska ja helppolukuinen, mutta se onnistuu käsittelemään olennaista ihmissuhteisiin liittyvää murroskysymystä. Teos laittaa lukijan käymään läpi tunteita, jotka ratkaisemattomuudessaan pakottavat jatkamaan lukemista.
Ratkaisuttomuus voisi ilmetä romaanin heikkoutena, mutta ottaen huomioon romantiikan puhkikuluneet konventiot, on ratkaisuttomuus juuri teoksen suurimpia ansioita. Jos uskonnollisella sanastolla on vielä virkaa, niin ehkä lankeamista olisi juuri sopeutua ulkoa annettuun lakiin, kun taas rakkaus on sisällä huutava totuus, jonka mukaan eläminen vaatii vapauden toteuttamista. Vapaus on toteutettava ottamalla perintönä tullut traditio ja muokkaamalla sitä oman toimijuuden kautta. Tässä mielessä Leikin varjolla on oikeastaan vasta tarinan alku.