TIISTAINA 13. kesäkuuta Cormac McCarthy kuoli.
Hän oli 89-vuotias. Kuoleman vahvisti poika John.
Literary loner who explored a dark world, otsikoi The New York Times etusivullaan. Erakkokirjailija, joka tutki pimeää maailmaa.
Hänen tuotantoonsa kuuluu kaksitoista romaania, joista viimeinen Stella Maris oli ilmestynyt Yhdysvalloissa edellisvuoden marraskuussa.
Teoksissaan McCarthy yhdisti kerrontaa lyyriseen kuvailuun ja filosofiseen olemisen pohdiskeluun. Romaanit olivat usein synkkiä ja makaabereja. Oli mestauksia, tuhopolttoja, raiskauksia, insestiä, nekrofiliaa, kannibalismia.
”Elämää ei ole olemassa ilman verenvuodatusta”, hän sanoi 1992.
Hahmot olivat ulkopuolisia kuten tavallaan hänkin.
Suomessa Kaijamari Sivill luki kuolemasta. Tietysti hän oli tiennyt, ettei McCarthy elä ja kirjoita ikuisesti. Silti sitä oli vaikea käsittää. Vaikkeivat he olleet koskaan yhteydessä, tuntui kuin ystävä olisi mennyt.
VUONNA 2003 McCarthy katsoi Texasissa hotellihuoneen ikkunasta El Pasoa ja mietti, miltä kaupunki voisi näyttää puolensadan tai sadan vuoden päästä. Hän oli kuvitellut tulipaloja kukkulalle ja miettinyt sitten poikaansa.
Myöhemmin hän ymmärsi muistiinpanoja olevan enemmän kuin pari sivua. Romaanin hän kirjoitti kuudessa viikossa.
The Road julkaistiin Yhdysvalloissa syyskuussa 2006. Se oli kaupallinen menestys ja kriitikoiden ylistämä. Seuraavana vuonna McCarthy sai kaunokirjallisuuden Pulitzerin.
Romaani oli kymmenes. Hän antoi ensimmäisen televisiohaastattelunsa ja sanoi Oprah Winfreylle kirjoittamisen olevan täydellisyyden tavoittelua. Aina toivoo tekevänsä parempaa kuin aiemmin.
Samana vuonna Kaijamari Sivill sai viestin. Kustantamo WSOY tarjosi käännöstyötä kirjailijalta, jota hän ei tiennyt.
McCarthylta oli suomennettu aiemmin kaksi teosta.
Entinen kustannustoimittaja Matti Snell oli aikoinaan valikoinut niin kutsutun rajatrilogian toisen osan käännettäväksi itsenäisenä teoksena. Erkki Jukaraisen suomennos Matka toiseen maailmaan ilmestyi 1995.
Raimo Sallinen taas oli kääntänyt trillerimäisen Menetetyn maan 2006.
The Road kertoo maailmanlopusta. Kaiken peittää tuhka. Karun maiseman läpi kohti etelää vaeltavat isä ja poika.
Sivill ei ollut lukenut mitään niin vaikuttavaa. Tarina oli kerrottu säästeliäästi, pienin keinoin.
Hän asui silloin Puistolassa ja kiersi usein Malmin lentokenttää. Mietti kirjan tapahtumia ja henkilöitä ja kaikkea mitä siinä oli kuten aina kääntäessään. Oli syksy, marraskuun pimeys. Kuollutta maata ja paljaita puita. Pururadasta tuli isän ja pojan tie, jota Sivill kulki mukana.
Cormac McCarthy. Kuva: Laura Ware.
KÄÄNNÖSROMAANI Tie ilmestyi 2008.
Seuraavan vuoden lokakuussa McCarthy puhui The Wall Street Journalin haastattelussa kirjaan perustuvasta, kuukautta aiemmin ensi-iltansa saaneesta John Hillcoatin elokuvasta The Road.
Ja sanoi, että tekeillä on kirja, joka ”kertoo enimmäkseen nuoresta naisesta”.
”Olen suunnitellut kirjoittavani naisesta viisikymmentä vuotta. En ole koskaan tarpeeksi pätevä tekemään niin, mutta jossain vaiheessa on yritettävä.”
Naisen lisäksi romaanissa oli tämän veli. Teos sijoittuu 1980-luvulle New Orleansiin.
Vuonna 2015 kirjasta, jonka nimi oli The Passenger, Matkustaja, luettiin katkelmia multimediatapahtumassa Santa Fessa. McCarthy oli kaupungissa sijaitsevan tieteeseen ja matematiikkaan painottuvan instituutin jäsen.
Hän oli kypsytellyt teosta kauan.
Romaani herätti kiinnostusta. Vaikka debyytti The Orchard Keeper oli ilmestynyt 1965, McCarthy nousi laajan yleisön tietoon ja kriitikoiden suosioon vasta muutama vuosikymmen myöhemmin. 2000-luvun alussa arvostettu kirjallisuuskriitikko Harold Bloom kutsui McCarthya tärkeimmäksi elossa olevaksi amerikkalaiskirjailijaksi.
Sivillillä on tapana seurata kääntämiensä kirjojen kirjoittajien edesottamuksia.
Tien jälkeen hän oli suomentanut vuonna 1985 ilmestyneen, myöhemmin kulttimaineeseen nousseen Veren ääriin, eli Lännen punainen ilta 2012, ja sen jälkeen rajatrilogian ensimmäisen osan, kirjailijan läpimurtoteoksen Kaikki kauniit hevoset 2014 ja kolmannen osan Tasangon kaupungit 2015.
Hän selaili McCarthya julkaisseen yhdysvaltalaiskustantamo Alfred A. Knopfin julkaisulistoja ja odotti.
KUUSAMON LUKIO oli punatiilirakennus.
Sivill kirjoitti ylioppilaaksi 1983 ja halusi kauas ”kuten siinä iässä ihminen haluaa”. Hän pyrki opettajankoulutuslaitokseen Helsinkiin ja opiskeli samalla mainospiirtämistä. Suoritti vuoden aikana muutamia kursseja ja mietti että pitäisi varmaan opiskella kunnolla mutta mitä.
Hän haki opiskeluoikeutta englantiin ja taidehistoriaan. Luki yliopistossa myös saksaa ja vähän kirjallisuustiedettä. Ei ollut kiirettä.
Englannin opinnoissa oli kääntämistä. Alkoi tuntua, että se voisi olla jotain, mitä hän halusi kielellä tehdä. Vuonna 1988 Sivill aloitti osa-aikatöissä käännöstoimistossa. Hän käänsi ”kaikkea mahdollista” suomesta englantiin ja toisin päin. Ateneumille, ministeriöille, pankeille.
Yliopistossa Sivill meni Kersti Juvan kirjallisuuden kääntämisen kurssille. Juva tunnetaan etenkin J. R. R. Tolkienin teosten suomentajana.
Nyt naksahti, Sivill ajatteli.
Hän lähetti WSOY:lle suomennoksen Angela Carterin novellista Company of Wolves sekä liuskoja Ann Tyleria. Monet lähettävät käännösnäytteitä useisiin kustantamoihin, mutta se ei tullut Sivillin mieleen.
Kului vuosi ennen kuin WSOY:lta otettiin yhteyttä. Se on tyypillistä, sillä kustantamoilla ei usein ole aikaa lukea näytteitä, ellei kääntäjistä ole pulaa. Hänelle tarjottiin yhdysvaltalaisen Danielle Steelen Heartbeatia, romaania rakkauden voimasta.
Se oli toisenlaista kirjallisuutta kuin mitä hän siihen aikaan luki. Toisenlaista kuin Jack Kerouac, Williams Burroughs, Ken Kesey.
Eikä hän ollut kääntänyt kokonaista kirjaa.
Sydänääniä julkaistiin 1992. Sivill oli 29-vuotias. Toinen lapsi Helka syntyi seuraavana vuonna.
Tuli uusi käännöstarjous. Ja kolmas. Opinnot alkoivat jäädä.
ENGLANTI ON kieli, josta kustantamot tarjoavat käännettäviä teoksia.
Sen sijaan ”harvinaisempia” kieliä kuten turkkia, kiinaa tai puolaa suomeen kääntävät saavat useammin ehdotuksiaan läpi.
Silti yksi Sivillin ehdotus on päätynyt kansiin. S&S julkaisi Carmen Maria Machadon novellikokoelman Kahdeksan puraisua 2019.
Nyrkkisääntö on, että sata sivua valmista tekstiä valmistuu kuukaudessa. 300-sivuisen kirjan suomennos on kolmen, neljän kuukauden työ. Viisisataisen puoli vuotta. Pidempään voi mennä, jos kirja on hankala.
Viime vuosina hän on kääntänyt vuodessa kahdesta neljään kirjaa.
Bernardine Evaristoa, Maggie Nelsonia, Sally Rooneyta, Emma Clinea, Ann-Marie MacDonaldia, Colm Tóibínia.
Miehensä Markku Päkkilän kanssa Donna Leonia ja tyttärensä Helkan kanssa Jamaica Kincaidia. Lisäksi Sivill kääntää artikkeleita taidenäyttelyihin.
Enää ei ehdi ottaa kaikkea vastaan.
Eikä hän aina halua. Jotta kirjan maailmassa jaksaa viettää aikaa, pitää olla sen puolella. Kerran tarjottiin dekkaria, jossa rikollinen oli autistinen lapsi. Kamalaa, Sivill ajatteli, eikä ottanut työtä vastaan.
Ensin Sivill kirjoittaa kirjan ikään kuin uudelleen. Ottaa sen haltuun. Hän listaa erilaisia vaihtoehtoja, mitä lauseista tulee mieleen, ja avaa asioita välillä monimutkaisesti.
Hän pyrkii pääsemään kirjailijan pään sisään. Niin syvälle, että omaksuu tämän tyylin ja ajatuksen, jotta voi kirjoittaa kirjailijaa uskottavasti.
Kirja kulkee mukana käännöstyön ajan. Se vaikuttaa siihen, miten Sivill katsoo maailmaa. Hän kuuntelee miten ihmiset hänen ympärillään puhuvat: voiko ”tätä kielen rekisteriä” käyttää kirjassa. McCarthyn Tiessä poika toistelee sanaa ”okay”. Englanniksi se on luonteva, mutta mitä pikkupoika käyttää suomessa lakonisesti? Lopulta hän päätti, että on se ”okei”.
McCarthyn tuotannossa on kansanomaista kieltä, joka on perua Appalakkien vuoristoalueilta tai Texasin ja Meksikon karjatiloilta. Näin mies ja poika keskustelevat romaanin Veren ääriin alkuperäisteoksessa:
I’m goin to have to kill some son of a bitch if they got my boots.
Yonder looks like one of em.
Myös Sivill halusi erottaa ”juurevien lännenmiesten” puheet muusta kielestä. Hän valitsi parhaiten tuntemansa murteen:
Pittää tappaa joku kusipää jos sillä on minun saappaat.
Tuolla näkys olevan toinen.
Murteet käännöksissä jakavat mielipiteitä. Joidenkin mielestä amerikkalaista ei voi laittaa puhumaan pohjoiskuusamolaisittain, Sivill sanoo.
”Mutta no, kaikki eivät pidä murteista.”
Raakakäännös, ensimmäinen kierros, voi olla englannin ja suomen kielten välissä.
”Osittaista sanapuuroa.”
Toisella kierroksella Sivill hioo tekstin rytmiä, painotuksia. Hän vertaa vielä alkutekstiin: menikö oikein, ymmärsinkö. Ja sitten kirjoittaa kirjan vielä ainakin kerran.
TAMMIKUUN 19. päivä 2022 oli keskiviikko. Lämpötila Kuusamossa oli nollan tuntumassa.
Sivill vei syntymäpäiväkynttilän isänsä haudalle. Hautausmaan portilla puhelin kilahti. Hän luki sähköpostin.
WSOY oli saanut McCarthyn kaksiosaisen, 800-sivuisen kokonaisteoksen The Passenger & Stella Maris ensiversion joulukuussa. Kustannustoimittaja Marjut Karasmaa-Donovan oli lukenut kirjat.
”Käsikirjoitus leimasi koko joulunajan ihmeellisen voimallisella tunnelmallaan (tiedäthän tunteen, kun lukee jonkin oikein hyvän kirjan: se värjää koko ajanjaksoa)”, hän kirjoitti Sivillille sähköpostissa.
”McCarthyn koko elämäntyö tuntuu ikään kuin kulminoituvan tässä (paradoksaalisesti) riipaisevan surumielisessä mutta hauskassa (mikä humoristi McCarthy onkaan!), ja myös erittäin vaikeassa romaanissa. Erikoisalan termejä (filosofiaa, matematiikkaa ym. tieteenaloja, aseita (ydinpommin valmistusta), formula-autonosia… monimielisyyksiä, sanaleikkejä, nonsenseä jne).”
Käännöstyö olisi laaja ja vaativa, sen Karasmaa-Donovan tiesi.
Toisin kuin esimerkiksi Saksassa tehtiin, Karasmaa-Donovan halusi, että kirjat suomentaa sama kääntäjä. Hän kutsuu Sivilliä ”McCarthyn suomenkieliseksi ääneksi”, joka tuntee syvällisesti kirjailijan tuotannon sekä hallitsi kielen kapakkakeskusteluista tieteen kieleen ja runollisiin kehyksiin.
”Olisitko kiinnostunut?”
Sivill vastasi heti.
ENGLANNIN PROFESSORIT Phillip Snyder ja Delys Snyder ovat arvelleet, että McCarthyn tarkoista lukijoista tarkimpia saattavat olla hänen kääntäjänsä, tekstin vastakirjoittajat par excellence.
Kääntäessään kirjailijan jokaisen sanan, lauseen ja virkkeen heidän on oltava tarkkoja tyylistä.
Kieli oli usein vanhanaikaista ja anakronistista. McCarthy käytti arkikielestä poistuneita sanoja, erityissanastoa, itse luomiaan uudissanoja.
Sivill oli joutunut selvittämään vesi- ja tuulimyllyjen osien nimityksiä. Kysynyt ystäviltä vinkkejä pyyryn, airon kädensijan, kaltaisista sanoista.
Kun hän käänsi viimeistä, kaksiosaisen sarjan ensimmäistä osaa Matkustajaa, hän luki fysiikkaa ja matematiikkaa, mutta tuntui ettei kaikkea ymmärrä. Kollega neuvoi kysymään Esko Valtaojalta. Tämä opasti siinä, mitä sanakirjoissa ei ollut eli erityisesti ammattislangissa. Näin matemaatikot puhuvat, Valtaoja opasti.
Mutta sellaista kääntäjän työ on, tiedonhankintaa.
Sivill ei ota yhteyttä kirjailijoihin, jos ei ole pakko.
”He ovat laittaneet kirjaan kaiken, mitä haluavat sanoa. Työni on selvittää, mitä se on.”
KAHDEKSAN KUUKAUDEN jälkeen suomennos oli valmis.
Käännösromaani Matkustaja ilmestyi toukokuussa 2023.
McCarthy ei ole ennen pudotellutkaan näin paljon dialogia, sivukaupalla. Kaijamari Sivill on tehnyt hienon työn saattamalla runsaan jutustelun sutjakaksi puhesuomeksi, kirjoitti Helsingin Sanomien kriitikko.
Toista osaa Stella Marisia Sivill käänsi viisi kuukautta. Se koostuu nuoren naisen ja tämän terapeutin keskustelusta. Käsikirjoitus valmistui ennen kesää.
Tuskin kirjailija mietti itseään kohdassa, jossa Alicia kertoi miten olisi halunnut kuolla. Mutta se palasi Sivillin mieleen.
”Kääriytyisin yöllä peittoon suojaan kylmältä ja katselisin miten luiden muoto alkaa erottua ihon alla ja rukoilisin että saan nähdä totuuden maailmasta ennen kuin kuolen. Joskus öisin eläimet tulisivat nuotion valopiirin reunalle ja kulkisivat siinä ympärillä ja niiden varjot liikkuisivat puiden lomassa ja minä ymmärtäisin että kun viimeinen nuotioni olisi tuhkaa ne tulisivat ja veisivät minut pois ja minusta tulisi niiden ehtoollinen. Se olisi minun elämäni.” ▬
Käännösromaani Stella Maris ilmestyy 19. lokakuuta. Cormac McCarthylta tuotannosta on käännetty tähän mennessä kahdeksan romaania. Suomentamattomia ovat hänen uransa ensimmäiset neljä romaania The Orchard Keeper (1965), Outer Dark (1968), Child of God (1974) ja Suttree (1979). Wsoy kertoo, että varhaistuotannon julkaisemista harkitaan. Asiasta ei ole vielä päätetty.