JENNI SUUTARIN elämä muuttuu vuoden vaihteessa.

Hän muuttaa Jyväskylästä Helsinkiin.

Marraskuun puolivälissä Suomen ylioppilaskuntien liiton (SYL) liittokokous valitsi Suutarin SYL:n ensi vuoden 7-henkiseen hallitukseen.

Hän sai vaaleissa 22 ääntä, eniten kaikista, ja meni ensimmäisellä kierroksella läpi.

Vuoden mittainen luottamustehtävä alkaa tammikuussa.

 

SUUTARI, 23, opiskelee kolmatta vuotta yhteiskuntatieteitä Jyväskylän yliopistossa, ja on painottanut opinnoissaan politiikan tutkimusta.

Hän on Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunnan vuoden 2022 hallituksen varapuheenjohtaja.

Vastuualue on korkeakoulupolitiikka. Se tarkoittaa yliopiston sisäiseen koulutuspolitiikkaan vaikuttamista. Lisäksi JYY on Suutarin toimesta ottanut kantaa valtakunnan korkeakoulupolitiikaan.

Nykyisen koulutusjärjestelmän kehittämisen lisäksi Suutari haluaa varmistaa, että opiskelijoiden nykyiset etuudet turvataan.

”Arvostan suomalaista koulutusjärjestelmää, joka on mahdollistanut myös itselleni mahdollisuuden kouluttautua.”

 

SYL ON opiskelijajärjestö, joka edustaa noin 130 000 opiskelijaa. Sen jäseniä ovat kaikki Suomen yliopistojen ylioppilaskunnat.

Edunvalvontajärjestönä liitto pyrkii parantamaan opiskelijoiden sosiaalista asemaa ja opiskelumahdollisuuksia.

Viimeksi SYL:n hallitukseen on Jyväskylästä ponnistettu vuonna 2019, kun Heidi Rättyä valittiin.

Suutari haki hallitukseen, sillä hän haluaa vaikuttaa Suomen koulutus- ja sosiaalipolitiikan suuntaan.

”Mielenterveyskriisi monimutkaisena yhteiskunnallisena ilmiönä on ilmentymä siitä, ettei korkeakoulupolitiikkaa ole tehty tarpeeksi kestävällä tavalla.”

Suutarin mukaan viime vuosina korkeakoulupolitiikassa on näkynyt tehostaminen, jossa keskeistä on entistä nopeampi valmistuminen.

”Opiskelijavalintojen muuttaminen, ensikertalaiskiintiöt, opintoaikojen rajaaminen, opintotukikuukausien vähentäminen, yliopistojen rahoitusmallien muuttaminen…”, Suutari luettelee.

Ne ovat menneet Suutarin mielestä pieleen. Tehostamispolitiikka on johtanut kuukausien mittaisiin jonoihin YTHS:ssa. Korkeakouluopiskelijoiden mielenterveyspalveluiden kysyntä on noin nelinkertaistunut vuodesta 2019.

”Opiskelijoiden hyvinvointia ei tueta.”

Keväällä 2022 JYY järjesti mielenilmauksen, joka oli Suutarin idea. Lähes kolmesataa opiskelijaa jonotti YTHS:lle ja vaati lisää rahaa mielenterveyspalveluihin.

 

 

VAIKKA Suutari tiedostaa, että vuoden kestävän hallituskauden vaikutusmahdollisuudet ovat rajalliset, hän haluaa käyttää osaamistaan opiskelijoiden etujen ajamiseen.

Päätavoitteita on kolme.

Suutari haluaa, että opiskelijoiden asiat ovat kuuluvilla kevään 2023 eduskuntavaaleissa.

Lisäksi Suutari haluaa kehittää liiton toimintaa niin, että sen tekemä edunvalvontatyö olisi läpinäkyvämpää. SYL saa usein kritiikkiä siitä, että se on sekä opiskelijoille että ylioppilaskunnille kaukainen. Hän haluaa, että liitto ja ylioppilaskunnat kokevat toimivansa yhdessä.

Kolmanneksi Suutari haluaa myös tehdä korkeakouluopinnoista saavutettavia, sillä koulutus periytyy Suomessa yhä vahvasti.

 

VALTAOSA Suutarin ajasta menee vaikuttamistyöhön. Vaikka opinnoille on ollut vähemmän aikaa, hän kokee oppineensa valtavasti niin JYYn hallituksessa kuin muissa luottamustehtävissä.

Muiden luottamustoimien lisäksi Suutari on Vasemmistonuorten varapuheenjohtaja.

Tulevaisuudessa Suutari on kiinnostunut valtakunnan politiikasta.

Hän kannustaa opiskelijoita vaikuttamaan. Kanavia on useita: vaikuttaa voi esimerkiksi omassa ainejärjestössä tai Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunnassa. Vaikuttaakseen ei tarvitse olla puoluepoliittisesti sitoutunut.

”Riittää, jos havaitsee edes yhden ongelmakohdan arjessaan, jota haluaisi muuttaa.”

 

SUUTARI on kotoisin Kokemäeltä, ja muutti Jyväskylään Tampereelta vuonna 2020. Hän on viihtynyt hyvin.

”Pidän Jyväskylästä kaupungin ja yliopiston omaleimaisesta kulttuurista.”

Hän pitää Seminaarinmäen historiaperintöä aina Seminaarin ajoilta asti kiinnostavana.

”Pidän hienona sitä, että voin olla osa Jyväskylän yliopiston historian jatkumoa.”

Vapaa-ajallaan hän viettää aikaa ystäviensä kanssa.

Hän myös innostuu helposti uusista harrastuksista, kunnes tilalle löytyy jotain uutta.

Jyväskylä jää nyt taakse, ainakin hetkeksi.

”Muuttoauton pitäisi olla pakattuna joulukuun loppuun mennessä.”

 

Oikaisu 24.11.2022 klo 14.05: Jutussa väitettiin aiemmin virheellisesti, että Suutari muutti Jyväskylään Kokemältä. Hän on Kokemäeltä kotoisin, ja muutti Tampereelta.