Ei hakutuloksia.

Teksti ja kuvat Laura Kangas

Sitseillä huudetaan ruotsia, lauletaan hävyttömyyksiä ja pyydetään lupaa käydä vessassa – Akateemisen laulujuhlan suosio on ja pysyy

Sitseillä tarkoituksena on tehdä kahta asiaa: laulaa ja juoda.

Akateemiset pöytäjuhlat eivät ole mitkään tavalliset illanistujaiset. Hassujen pukujen ja outojen sääntöjen ryydittämät iltamat ovat olleet osa yliopistojen arkea jo sata vuotta, mutta perinteistä pidetään tiukasti kiinni.

Olut, siideri ja kaksi shottia. Jokainen Ruusupuiston Helena-salin istumapaikka on varustettu näillä juomilla ystävänpäivän aattona.

Kello on viittä vaille kuusi, kun salin ovet avataan. Opiskelijajoukko ryntää sisään saliin, ja jokainen etsii omalla nimellään varustetun paikan.

”Onks siellä ketään, joka haluaa vaihtaa kaljan siideriin? Mä en juo kaljaa”, joku kyselee.

Pian sali hiljenee. Salin edessä istuva Mikael Kattelus alkaa hartaasti lausua ruotsinkielisiä sanoja: En liten fågel satt en gång och sjöng i furuskog…

Tämä erikoinen rituaali aloittaa akateemisen pöytäjuhlan eli sitsit.

Ruusupuiston Helena-sali on harvoja yliopiston tiloja, joissa pidetään sitsejä. Sari Hietamäki, Juuso Hietanen ja Sara Martikainen seurustelevat pitsan äärellä.

Ruusupuistossa vietettiin yhteiskuntatieteilijöiden ainejärjestö Fokuksen, valtio-opin opiskelijoiden Puolueen ja filosofian opsikelijoiden Mephiston ystävänpäiväsitsejä. Ne olivat jatkumoa todennäköisesti noin satavuotiaalle perinteelle.

Sitsien historiasta ei ole täyttä varmuutta. Yhteislaulukulttuuri rantautui yliopistoihin vuoden 1901 aikoihin, kun naiset olivat saaneet opiskeluoikeuden yliopistoihin ja juhlinta siirtyi yleisistä ravintoloista opiskelijoiden omiin juhliin. Siitä, milloin juomalaulujen säestämistä pippaloista muodostui nykyaikaisten sitsien kaltaisia tapahtumia, ei ole varmaa tietoa.

Yhden arvion mukaan perinne olisi lähtenyt liikkeelle brittiläisten ratsuväkiosastojen illanvietoista. Joissain lähteissä sitsien alkuperänä pidetään taas saksalaisten ylioppilaiden juhlia. Jyväskylän yliopiston historoitsija Kustaa Vilkunan mukaan sitsikulttuuri olisi syntynyt niin sanotusta olutpenkkiperinteestä eli illanvietoista, joissa juotiin, syötiin, leikittiin ja laulettiin pitkillä penkeillä istuen.

 

Antti Ollikainen saapui sitseille ilman asua, joten rangaistukseksi hänelle teipattiin ”saunavasta” käteen.

Yleensä sitseillä on jokin teema, jonka mukaan pukeudutaan. Mikäli Jyväskylän kaduilla kohtaa naamiaispukuista kansaa muulloin kuin halloweenina tai vappuna, kyse on todennäköisesti sitseistä.

Fokuksen, Puolueen ja Mephiston ystävänpäiväsitsien teemana oli suomirakkaus, joten puvut kuvastivat asioita, joita sitsaajat Suomessa rakastavat. Yksi oli pukeutunut Nokian klassikkomalli 3310:ksi, toinen esitti saunojaa ja kolmas oli pukeutunut jääkiekkokamppeisiin.

Sitsien päätarkoituksena on tehdä kahta asiaa: laulaa ja juoda. Homma ei kuitenkaan ole ihan näin yksinkertaista, sillä sitseillä on sääntöjä, ja paljon. Eri ainejärjestöillä on osittain erilaisia sääntöjä, mutta tietyt pykälät ovat aina samat.

Paikalla on oltava ehdottomasti ajoissa. Kun juodaan, täytyy lasia skoolata vierustovereiden kanssa. Puhelinta ei saa käyttää eikä kuvia saa ottaa. Puheenvuoroon täytyy pyytää lupa toastmastereilta, eikä heidän tai muiden osallistujien päälle saa puhua. Paikaltaan ei saa poistua muulloin kuin tauoilla tai toastmastereiden luvalla. Käsiä ei saa taputtaa, vaan suosiota osoitetaan pöytää hakkaamalla.

Ei meidän sitseillä huudeta erikseen, että ”juodaan viinaa”. Kyllä me osataan sitä juoda ilmankin.

Sitsaajat voivat käräyttää toisiaan huomatessaan sääntöjen rikkomista. Näin tehdään Ruusupuistossa muun muassa Emmille, jota syytetään puhelimen käyttämisestä kesken laulamisen.

”En käyttänyt puhelinta, katsoin ihan muuten vaan omaa haaroväliäni ja hymyilin”, puolustautuu Emmi, mutta tuloksetta. Nimi menee toastmastereiden mustaan listaan odottamaan rangaistusta.

Yleensä rangaistukset ovat pieniä esityksiä tai kilpailuja, jotka suoritetaan muun sitsikansan edessä. Emmin kohtalona on osallistua muutaman muun sääntörikkurin kanssa kisaan, jossa osallistujien pitää joukkueina ahtaa suihinsa mahdollisimman nopeasti muutama pala suklaata, karjalanpiirakka ja piimää.

Joukkueet tekevät parhaansa hurrausten saattelemana. Karjalanpiirakka ei tahdo mennä alas kuivin suin, sillä kisaajien juomat unohtuivat pöytiin.

Lopulta kisa menee kaaokseksi ja yleisölle jää epäselväksi, kuka voitti ja kuka hävisi. Vaan eipä sillä ole suurta merkitystä, sillä kaikki osallistujat saavat joka tapauksessa viinashotit.

Ynnän tapahtumavastaava Niko Kankkonen huolehtii siitä, että kaikkien nimilaput, juomat ja lauluvihkot ovat paikoillaan sitsien alkaessa.
Sääntörikkojille saatetaan usein syöttää jotakin rangaistuksena.

Vajaata kuukautta myöhemmin Escapen tanssilattia raikaa. Tosin ei niistä listahiteistä, joita siellä yleensä kuullaan.

Kun mä kuolen snapsilasini sä saat, kuuluu laulu. Kädet läiskähtelevät pöytiin ja täpötäydet kaljat roiskuvat pöytäliinoille.

Käynnissä ovat matematiikan ainejärjestö Ynnän ja Jamkin sosiaali- ja terveysalan opiskelijoiden järjestö Jaston yliluonnolliset sitsit. Sen puitteissa on sonnustauduttu muun muassa haamuksi, Harry Potteriksi, kuolemaksi ja haltiaksi. Jokaiselta penkkiriviltä löytyy myös Ynnän sinisiä ja Jaston violetteja haalareita.

Opiskelijahaalarit tekevät selkeän eron humanistis-yhteiskuntatieteellisten ja luonnontieteellisten sitsien välille: ensiksi mainituissa haalareita näkee hyvin harvoin, ja usein ne ovat suorastaan kielletty. Luonnontieteellisillä sitseillä haalareiden käyttö taas on yleistä. Joillakin Mattilanniemen ja Ylistön ainejärjestöillä haalarit ovat käytössä lähes joka kerta.

Politiikka ei enää ole yhtä suuri osa opiskelijaelämää kuin menneinä vuosikymmeninä, mikäli Escapen sitsikansaa on uskominen.

Myös sitsien säännöissä ja perinteissä on eroja. Yhden eron huomaa joka kerta, kun laulu on alkamassa.

”Mistä laulu lähtee?” huutaa oopperan kummitukseksi pukeutunut toastmaster Joonas Pollari.

”Pitkästä huikasta!” kuuluu vastaus, ja osa sitsaajista kumoaakin kurkkuunsa olutta.

”Ei, vaan hiljaisuudesta!” protestoivat jotkut.

Heistä varmaan äänekkäin on Ynnän Juho Siitari. Hän tuntee hyvin luonnontieteellisten sitsien lähihistoriaa, sillä hänellä on takanaan omien sanojensa mukaan yli kolmetkymmenet sitsit.

”Pitkät huikat eivät kuulu luonnontieteellisille sitseille. Meidän sitsit ovat aika teekkarityyppiset, eikä sinne kuulu pitkän huikan huutaminen. Jaksan aina olla valittamassa siitä”, Siitari nauraa.

”Eikä meidän sitseillä huudeta erikseen, että ”juodaan viinaa”. Kyllä me osataan sitä juoda ilmankin.”

Janina Nuorala ja Vilma Mäenpää olivat päätyneet vierustovereiksi Ynnän ja Jaston sitseillä. Normaalisti sitseillä pyritään laittamaan joka toiselle istumapaikalle mies ja joka toiselle nainen, mutta tällä kertaa juhlittiin naisvoittoisesti.

 

Useat sitsilaulut kertovat juomisesta.

Sitsejä vietetään jonkin verran yliopiston tiloissa, lähinnä Lyhdyssä ja Ruusupuistossa. Suurin osa sitseistä järjestetään kuitenkin baareissa. Niistä ehdottomasti suosituin sitsipaikka Jyväskylässä onkin juuri Escape.

Nämä ovat Ynnän ensimmäiset sitsit Jaston kanssa. Ainejärjestöt järjestävät sitsejä välillä yksin, mutta useimmiten muiden järjestöjen kanssa yhdessä. Perinteisesti sitsit ovat olleet tapa tuoda yhteen mies- ja naisvaltaisten alojen opiskelijoita. Se onkin osasyy siihen, miksi miesvaltainen Ynnä kutsui kanssaan sitsaamaan naisvaltaisen Jaston.

”Me mietitään sitä monesti sitsikumppania valitessa. Usein meidän sitseillämme on mukana Syrinx tai Stimulus, joissa on paljon naisia”, kertoo Ynnän tapahtumavastaava Niko Kankkonen.

Tällä kertaa ajatus vähän epäonnistuu, sillä jostain syystä Ynnästä on paikalla enemmän naisia kuin miehiä.

Yliopistoissa on juotu ja laulettu sata vuotta, mutta viime vuosina myös amk-opiskelijat ovat lähteneet menoon mukaan. Jaston toastmaster, joulupukiksi pukeutunut Aleksi Huttunen kertoo, että Jasto on järjestänyt sitsejä noin 5–6 vuotta.

”Jasto oli Jyväskylän ammattikorkeakoululaisista ensimmäisten joukossa sitsaamassa. Insinöörit aloittivat sen ihan ensimmäisenä, ja he alkoivat kutsua meitä mukaan, koska heillä on paljon miehiä ja meillä paljon naisia. Tämä on selkeästi nouseva trendi ammattikorkeakoulussa”, Huttunen kertoo.

Toastmasterit Joonas Pollari ja Aleksi Huttunen ovat kokeneita sitsaajia.

 

Ynnän ja Jaston sitseillä ruokailujärjestys päätettiin kilpailulla: ensimmäiseksi ruokaa pääsi hakemaan se pöytä, joka sai koottua korkeimman tuoppitornin.

Testamentti-sitsilaulussa on kuusi säkeistöä, mutta lähes aina niiden perään lauletaan lisäsäkeistöjä. Tälläkin kertaa joku huutaa laulun lopuksi ”mellan sup”. Se tarkoittaa sitä, että välissä otetaan hörppy ja sen jälkeen laulu jatkuu.
Sitsien laulut ovat suurimmaksi osaksi kaikille tuttuja ikivihreitä, joiden sanoitukset on väännetty uuteen uskoon. Raisu huumori on erottamaton osa sitsilauluja: sanoitukset käsittelevät enimmäkseen juhlimista, ryyppäämistä ja panemista.

Yksi suosituimmista sitsikappaleista on uusiksi sanoitettu The Beatlesin Yesterday, jonka sitsiversio kertoo traagisen tarinan suojaamattoman seksin vaaroista ja sukupuolitautien kauheuksista: Syphilis / It just started with a simple kiss / Now it even hurts to take a piss / Oh, how did I get syphilis.

Kappale ei suju ynnäläisiltä ja jastolaisilta vaikeuksitta. Alkuperäisteoksen hitaus ei tunnu miellyttävän juhlatuulella olevaa porukkaa, joka lähtee kiihdyttämään tempoa niin, että pian kaikki laulavat kappaletta omaan tahtiinsa.
Joulupukki-toastmaster Huttunen huutaa ”omstart” ja kappale aloitetaan alusta.

Omstarttia joudutaan huutamaan kerta toisensa jälkeen, sillä sitsaajat eivät millään pysy samassa temmossa. Edes käsien hakkaaminen pöytään rytmin merkiksi ei auta.

”Mitä vittua nyt, saatana! Ei oo niin vaikee”, parahtaa epätoivoinen ääni pöytärivien keskeltä.

Lopulta sitsikansa onnistuu jotenkuten kahlaamaan tiensä viimeisen säkeistön loppuun ja skoolaa helpottuneesti.

Historiassa poliittinen pilkka oli myös olennainen osa juomalauluja, mutta poliittisten laulujen määrä on viime vuosina vähentynyt sitseillä.

Osataan puolueita ivata kuitenkin edelleen ainakin yhden vakiokappaleen muodossa: Oodi sitoutumattomuudelle -kappaleen aikana osallistujat nousevat kukin vuorollaan seisomaan, kun lauletaan pilkkasäkeistöä heidän kannattamasta puolueestaan.

Politiikka ei enää ole yhtä suuri osa opiskelijaelämää kuin menneinä vuosikymmeninä, mikäli Escapen sitsikansaa on uskominen. Vain harva nousee ylös, kun lauletaan kokoomuksesta, demareista, vihreistä tai vasemmistosta.

Sen sijaan lähes koko sali seisoo, kun lauletaan, että ynnäläisiä ei politiikka kiinnosta.

Sitsien loppuessa pöydät kasataan nopeasti pois tanssilattian tieltä.

Loppua kohden sitseillä on tapana muuttua kaoottiseksi.

Humalaiset osallistujat huutelevat toistensa päälle, ja laulutaito huononee korvissa. Kärsimättömimmät karkaavat vessaan kesken kaiken, mutta toastmasterit eivät enää jaksa paimentaa katrastaan yhtä rautaisella otteella kuin juhlinnan alussa. Enää ei edes ehdi antaa kaikille sääntörikkureille rangaistuksia, joten miksi vaivautuakaan.

Juhla loppuu juuri, kun tunnelma on korkeimmillaan. Käsiä saa taas taputtaa ja vessaan mennä ilman lupaa.

Mutta vaikka yökerhon ovet avataan kaikelle kansalle ja ilta jatkuu tavalliseen tapaan, sitsiasut pysyvät päällä.

 

Lue lisää:

Kommentti: Sitsikohu toi esiin opiskelijakulttuurin ruman puolen – Syrjintä täytyy kitkeä pois sitseiltä, ennen kuin se näivettää koko perinteen

  1. Civis Helsinkiläinen

    Rangaistukset eivät kuulu olennaisesti sitsiperinteeseen, vaan tuppaavat olemaan perinteen aivan hiljattain omaksuneiden järjestöjen ”yliampumista”. Rangaistuksilla on huomattava taipumus hapattaa koko orastava sitsiperinne, minkä vuoksi niitä olisi syytä välttää.

    Ilmoita asiattomasta kommentista

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *