Pakko myöntää että välillä pohdin itsekin, onko tässä mitään järkeä. Melkein hävettää paljastaa oma pääaine, kirjallisuus. Tiedän odottaa jo ainaista kysymystä: ”mikä susta sit niinku oikeesti tulee?”.
Olemme unohtaneet, että humanismi on oikea tiede. Ja että humanismi voi pelastaa kansantalouden.
Humanismin ja ”oikeiden tieteiden” vastakkainasettelu on ikuinen. Nyt ilmapiiri on kuitenkin poikkeuksellisen ankara. Digitalouden överit ovat pakottaneet ajattelemaan, että mahdollisimman vähällä pitäisi tuottaa mahdollisimman paljon ja mahdollisimman nopeasti, mieluiten heti. Parikymppisen pitäisi olla jo pelimiljonääri tai vähintään startup-guru. Jumaloimme Mark Zuckerbergin ja Ilkka Paanasen kaltaisia ikoneita, etsimme uutta Nokiaa kuin krapulainen kaljapulloa.
Tarvitsemme esikuvia ja rohkaisevaa startup-henkeä, joka kannustaa nuoria osaajia heittäytymään, ideoimaan, onnistumaan. Mutta miksi humanismin ja kulttuurialan arvostaminen olisi tästä pois? Eivätkö juuri taide, filosofia, musiikki ja kirjallisuus ruoki sitä luovuutta, jolla appleja ja rovioita perustetaan? Eikö nimenomaan ihmisyyden syvällinen tuntemus auta luomaan ja myymään ideoita, joita maailma haluaa?
Jostain syystä – ja tämä on yleistys – kovat tieteet ja humanismi kääntyvät vastakohdikseen niin ministeriöissä kuin Librin pöydissä. Polarisaatio on tarpeetonta. Huomio pitäisi kääntää siihen, miten taideala, markkinointi ja kovat tieteet voivat tukea toisiaan.
Riittää kun vilkaisee menestyksen historiaa. Ateena, Amsterdam, New York, San Francisco… Menestyneitä metropoleja yhdistää se, että ne ovat tarjonneet turvapaikan ja kasvualustan oudoillekin aatteille Sokrateksesta hippiliikkeeseen. Värikkäässä ympäristössä maailmat ovat kohdanneet ja synnyttäneet vallankumouksellisia ideoita. Onko sattumaa, että internet ja The Doors syntyivät samoilla seuduilla, suunnilleen samoihin aikoihin?
Aina kun joku puhuu huuhaa-humanismista, ajattelen Steve Jobsia. Hän opiskeli nuoruudessaan kalligrafiaa ja kävi reppureissuilla Intiassa ja söi ilmaisia lounaita Hare Krishna -temppelissä. Sitä ajatellessa omankin pääaineeni kertominen tuntuu aika hyvältä.