”Tulin Jyväskylään opiskelemaan ranskaa 1997 ja valmistuin Jyväskylän yliopistosta suomen kielen ja suomi toisena kielenä -opettajaksi 2003. Välissä ehdin käydä muun muassa Ruotsissa vaihdossa. Tein monipuolisesti opettajan töitä eri oppilaitoksissa valmistumiseni jälkeen. Koen, että monipuolinen kielitaito on ollut suuri etu myös suomen opetuksessa.

Toiminimeni perustin 2008, kun eräs työkaverini tuttu tarvitsi suomen kielen yksityisopettajaa. Toiminta oli aluksi hyvin pienimuotoista ja tapahtui kasvokkain joko kotonani tai asiakkaan työpaikalla, mutta siirryttyäni opettamaan Skypen kautta olen pystynyt kasvattamaan toimintaani vähitellen. Etänä työskentely on kätevää. Skype-opetus on paitsi tehokkaampaa, myös rennompaa. Usein sekä minä että asiakas pukeudumme verkkareihin jo toisella opetuskerralla.

Tyypillinen asiakas on keski-ikäinen Suomessa töissä oleva insinööri, mutta asiakaskunta on todella moninainen. Noin puolet heistä asuu Suomessa, puolet ympäri maailmaa. Osa kaipaa yksityisopetuksesta tukea, vaikka olisivatkin samaan aikaan jollakin suomen kurssilla, osa opiskelee harrastusmielessä. Opiskelijoita on kaikilta tasoilta: Alkeistason opiskelijoiden kanssa etenemme yleensä heidän toivomansa oppikirjan mukaan. Keskitason opiskelijat puolestaan kaipaavat usein täsmäapua kielitestiin hakiessaan Suomen kansalaisuutta. Edistyneille taas on tarjontaa kielikurssien puolella melko vähän, ja heidän kanssaan voidaankin sitten keskustella vaikkapa sortovuosista, jääkiekosta tai Antti Tuiskun sanoituksista.

Asiakkaat löytävät minut usein blogini ja nettisivujeni kautta. Puskaradion kautta markkinointi on myös toiminut tehokkaasti, ja kannustaisinkin myös muita opettajia yksityiseen etäopetukseen – asiakkaita riittää. Opetukseni vahvuus on sen räätälöitävyys ja joustavuus. Keskitymme niihin asioihin, joita opiskelija juuri sillä hetkellä kaipaa. Voimme käsitellä kielioppia tai jutella tiikerinmetsästyksestä. Useimmiten tapaamme saman opiskelijan kanssa kerran viikossa, ja tunnit voi lopettaa milloin tahansa.

Huikein päiväni oli se, kun muutamassa tunnissa ehdin vierailla niin Tokiossa, Pariisissa kuin Kaliforniassakin. En kuitenkaan ole kateellinen, viihdyn hyvin Jyväskylässä. Opiskelupaikaksi kaupunki valikoitui melko sattumalta, mutta nyt olen juurtunut tänne.

Opettamisen lisäksi minua kiinnostaa selkomukauttaminen eli kirjojen kirjoittaminen selkosuomeksi. Olen muun muassa selkomukauttanut Salla Simukan Lumikki-trilogian ensimmäisen osan ja toivon voivani pian jatkaa myös muihin osiin sekä muihin kirjoihin.”

 

Hanna Männikkölahti

  • Kotoisin Seinäjoelta.
  • Oma yritys Suomea kahdestaan vuodesta 2008.
  • Kirjoittaa Random Finnish lesson -blogia, jolla noin 15 000 kävijää kuukausittain.