SUURSITSIEN ohjelmaan sisältyi laulu.

Kaksi valkoista opiskelijaa seisoi jyväskyläläisen yökerhon lavalla ja lauloi: ”Ykkönen sanotaan yykeri, kakkonen kaakeri, kolmonen kookeri…”

”… ja nelonen sanotaan neljä!”

Eräs sitseille osallistunut henkilö oli aloittanut samana vuonna opiskelemaan yhteiskuntatieteitä Jyväskylän yliopistossa. Hän oli sitseillä ainoa ruskea.

Laulun aikana tunnelma hänen ympärillään oli kiusaantunut. Tuntui kuin kukaan ei olisi uskaltanut katsoa häntä, eikä sanoa mitään. Ei myöskään hän itse.

”Olin vasta fuksi. Minulla ei ollut voimavaroja nostaa ensimmäisillä sitseilläni haloota”, hän sanoo nyt muutama vuosi myöhemmin.

Laulun jälkeen skoolattiin ja sitsit jatkuivat kuin mitään ei olisi tapahtunut.

Rasismi ja rasistinen käytös ilmenevät yliopistoissa ja yliopistoyhteisöissä monin eri tavoin.

Juttuun on haastateltu neljää Jyväskylän yliopiston opiskelijaa. He esiintyvät jutussa anonyymeinä, ja heidän sitaattinsa esitetään jutussa kursiivilla.

Haastateltavat kokevat muun muassa, etteivät tule luennoilla kuulluiksi, ja että omaa itseään ja osaamistaan joutuu todistelemaan muille. Negatiivisten kokemusten vuoksi osallistuminen esimerkiksi opiskelijatapahtumiin on epämiellyttävää.

Kohtaamastaan rasismista puhuminen on myös hankalaa. Kanssaopiskelijat ovat kokeneet aiheen käsittelyn vaikeaksi ja mieluummin vaienneet.

Vaikka yliopisto on julistanut kitkevänsä rasismia, se ei haastateltavien mukaan näy yliopiston toiminnassa.

 

RASISMI ON moniulotteinen ilmiö, joka ilmenee eri tavoin erilaisissa yhteisöissä.

Käsitteellä tarkoitetaan valtajärjestelmää, jonka mukaan eri rodulliset ja etniset ryhmät jakautuvat arvoiltaan parempiin ja huonompiin.

Rasismi voi ilmetä esimerkiksi mustiin kohdistuvana syrjintänä, muslimivastaisuutena, antisemitisminä ja saamelaisvihana.

Tammikuussa 2020 Yle julkaisi laajan jutun. Siinä etniseen tai näkyvään rodullistettuun vähemmistöön asettuvat korkeakouluopiskelijat kertoivat yliopiston ja yliopistoyhteisön syrjivästä kulttuurista.

Etnisyydellä tarkoitetaan eri kulttuuria kuin vallitseva normi, ja rodullistetulla vähemmistöllä normista poikkeavaa ulkonäköä kuten ruskeaa ihoa.

Ylen juttuun haastateltujen opiskelijoiden kertomuksissa toistuivat heidän kohtaamansa rasistisen kohtelun vähättely sekä ongelmiin puuttumattomuus. Luennoilla saatettiin esimerkiksi käyttää rasistista kieltä ilman, että luennoitsijat tai opiskelijat puuttuivat asiaan.

Eräs Jyväskylän ylioppilaslehden haastateltava kertoo näin:

”Toastmaster kutsua minua Jackie Chaniksi. Sitseillä joku huusi, että ’bussi täynnä somalei’.”

Lause on Seksikkään-Suklaan ja Dosdelan kappaleen Niiku97 kertosäkeestä. Sillä viitataan vuoden 1997 tapahtumiin, jolloin skinheadit hyökkäsivät somalien kimppuun Helsingin Kontulassa.

”Nämä ovat vain yksittäisiä esimerkkejä. Bileissä ei ole koskaan ollut niin kivaa, että ne olisivat osallistumisen arvoisia. En enää käy opiskelijatapahtumissa.”

 

NIIN YLEN jutussa kuin myös Jylkkärin haastattelemien henkilöiden kokemuksissa nousi esiin yliopistomaailman valkoisuusnormi.

Normatiivisen valkoisuuden voi nähdä valkoisuuden järjestävään ja hierarkkisoivaan voimaan suhteessa niihin, jotka määrittyvät sen poikkeamiksi.

Esimerkiksi Suomessa mielikuvat suomalaisista ovat vahvasti sidoksissa valkoisuuteen, ja normin ulkopuolelle jäävät tulkitaan usein ulkomaalaisiksi.

Lisäksi valkoisuus voi olla osa erilaisten instituutioiden käytäntöjä, rutiineja ja kulttuurista merkityksenantoa. Esimerkiksi mustan feminismin tutkija Shirley Anne Tate on kiinnittänyt huomiota akateemisten instituutioiden valkoiseen viattomuuteen. Tietämättömyydellä oikeutetaan haluttomuutta ottaa selvää rasismista ja valtasuhteista, sekä tuntea tietoa, poliittista toimintaa ja elämäntapoja, joita mustat, ruskeat ja ei-valkoiset rodullistetut ihmiset ovat kehittäneet.

Normatiivisen valkoisuuden mukaan esimerkiksi länsimaisuus ja eurooppalaisuus nähdään yhteiskunnallisia rakenteita määrittävänä tekijänä. Käytännössä se ilmenee muun muassa yliopistokurssien sisällöissä, joissa painottuu eurosentrinen, valkoinen näkökulma.

Näin kuvaa yksi haastatelluista:

”Kursseilla opiskelijoiden oletetaan olevan valkoisia. Se näkyy paitsi opetustavassa myös keskustelussa. Jos puutun kyseenalaisiin väitteisiin en tiedä, tulenko kuulluksi. Luennoitsijan vastaus on aina ’niinpä’, ja sitten siirrytään eteenpäin.”

Yksi tähän juttuun haastatelluista kertoo, kuinka hänet on asetettu kurssilla asiantuntijan asemaan, kun luennolla oli puhuttu rasismista.

”Minulta kysyttiin esimerkiksi siitä, miksi koulumaailmassa on rakenteellista rasismia ja miten sitä tulisi kitkeä. Eikö luennoitsijan pitäisi vastata siihen? Mielestäni valkoisia opiskelijoita olisi myös pitänyt kehottaa ottamaan itse selvää.”

 

 

 

 

RASISMIKESKUSTELUA suomalaisissa yliopistoissa selvittäneen Tampereen yliopiston akatemiatutkija Anna Rastaan mukaan keskustelu rasismista on ollut yliopistoissa vähäistä, olipa kyse rasismin tutkimukseen ja opetukseen kohdennetuista resursseista tai rasismiteemojen sisällyttämisestä eri oppiaineiden tutkintovaatimuksiin.

Jyväskylän ylioppilaslehti kysyi haastateltavilta, käsitelläänkö rasismia heidän opinnoissaan. Suurimman osan mukaan näin ei tehdä, tai että teemojen käsittely oli vähäistä.

Vähättelevillä ja rasismin kokonaan sivuuttavilla teoilla ja sanoilla on merkitystä. Esimerkiksi rakenteellista rasismia esiintyy erilaisten instituutioiden käytännöissä ja yhteiskunnan rakenteissa.

Rakenteellinen rasismi tuottaa eriarvoisia asemia työ-, opiskelu- ja asuntomarkkinoilla sekä suuntaa vähemmistöihin kuuluvia lapsia ja nuoria kapea-alaisille opintopoluille riippumatta heidän kiinnostuksistaan tai taidoistaan. Rakenteellista rasismia voi ilmetä myös esimerkiksi poliisin, muiden viranomaisten tai yksityisen turvallisuusalan käytännöissä.

Eräs yliopisto-opiskelija kuvaa kokemuksiaan näin:

”Huomasin jo peruskoulussa, etteivät opettajat pitäneet minua yksilönä. Piti jatkuvasti todistaa, että osaan asioita. Todistelu jäi päälle ja vielä yliopistossa koen, että minun pitää näyttää muille osaamiseni. Mietin usein kuulunko tänne. Minun pitää opiskeluissani esimerkiksi todistella osaavani suomea, ja mietin usein arvioivatko muut minua.”

 

ON TAVALLINEN ilmiö, että rasismin ajatellaan olevan poikkeuksellista.

Sen ajatellaan olevan marginaalisten yksilöiden harjoittamaa ja huonon käytöksen seurausta.

Rasismi myös tuo sanana monille mieleen äärioikeiston toiminnan. Tästä syystä voisi kuvitella, että suurimmalla osalla Suomessa asuvista ei ole osaa rasismiin.

Näin ei kuitenkaan ole.

Yleisin rasismin muoto eli arjen rasismi tarkoittaa arkisia eleitä, jotka toistuvat samankaltaisina tilanteesta toiseen. Koska kokemukset voivat näyttää tavallisilta erityisesti ihmiset, jotka eivät itse joudu kohteeksi, saattavat jättää eleet huomaamatta. Sen sijaan rasistinen kohtelu tuskin jää näkymättömäksi kohteeksi joutuvalle.

Arkinen rasismi korostaa siis paitsi kokijan näkökulmaa, myös rasismin säännönmukaisuutta. Se voi olla vihamielistä huutelua tai nimittelyä, mutta myös poissulkevaa, holhoavaa suhtautumista tai rodullistavaa eksotisointia.

”Ennen rasismi oli helpommin tunnistettavissa. Kadulla huudettiin. Sittemmin rasismi on muuttanut muotoaan. Se tuntuu arkiselta ja näkyy esimerkiksi siten, että joudun todistelemaan itseäni muille. En voi lähteä kampukselle ilman, että laitan hiuksiani. Muuten afroani tuijotetaan. Se on kuluttavaa.”

Moni suomalainen ajattelee, ettei Suomella ole juuri tekemistä rasismin ja kolonialismin historian kanssa.

Viime vuosikymmeninä tehty tutkimus kuitenkin osoittaa toisin: myös Pohjoismaiden ja Suomen historia kytkeytyy osaksi eurooppalaista kolonialismia ja rasismin pitkää historiaa. Vaikka suomalaiset itsessään eivät olleet suuria siirtomaavalloittajia, monet suomalainen ihmiset ja yritykset ovat osallistuneet usealla mantereella kolonialismin ja asuttajakolonialismin harjoittamiseen.

Asuttajakolonialismi tarkoittaa prosessia, jossa kansa asuttaa ja ottaa haltuunsa alueen ja syrjäyttää alkuperäisväestön.

Esimerkiksi 1700-luvulla suomalaistaustaisia toimijoita osallistui Ruotsin ajan siirtomaahaaveiden toteuttamiseen, kun aiemmin Ranskan siirtomaana ollut karibialainen St. Barthélemyn saari siirtyi Ruotsille. Saarella asuvat luokiteltiin ihonvärin mukaan. Orjuutettua väestöä käytettiin työvoimana esimerkiksi rakennustyömailla ja puuvillaplantaaseilla. Suomalaistaustaisia ihmisiä on osallistunut asuttajakolonialismiin myös muun muassa Etelä-Afrikassa ja Australiassa.

Kaupankäynti ja kapitalistisen talouden kehitys yhdisti Suomen osaksi Eurooppaa suosivaa maailmantaloutta ja valtajärjestelmää.

Ja vaikka suomalaisia kohdeltiin alempiarvoisina suhteessa pohjoiseen rotuun 1700-luvulla – tuon ajan mongoliteoriassa suomalaiset asetettiin ”valkoisen rodun” ulkopuolelle, osaksi ”aasialaista keltaista rotua” – tuotti suomalainen sivistyneistö hierarkkioita suhteessa saamelaisiin ja romaneihin varsinkin itsenäistymisen jälkeen. Maan modernisaatioprojekteissa nämä ryhmät esitettiin kehittymättöminä ja häiritsevinä.

Syrjintä ja rasismi eivät ole nykypäivänäkään poikkeus yhteiskunnassa.

Juuri pitkän historiansa vuoksi rasismia sisältyy moniin vakiintuneisiin ajattelutapoihin ja käytäntöihin.

”Yleensä minua luullaan vaihto-oppilaaksi. Saan toisinaan englanniksi sähköpostia. Moni puhuu minulle englantia myös kampuksella tai sanoo, että olen väärässä luokassa, koska siellä puhutaan suomea. Tällaista tapahtuu aika paljon.”

”Pääsen helpommalla vaaleamman ihonvärini vuoksi, mutta rasismia tapahtuu niin usein, ettei sitä unohda. Huomaan tervehtiväni ruokalassa kassaa mahdollisimman suomalaisella ilmaisulla kuten ’terve’ tai ’morjens’. Muuten kassatyöntekijä saattaa puhua englantia.”

 

 

ANTIRASISMILLA tarkoitetaan toimintaa, joka pyrkii vähentämään ja vastustamaan rasismia yhteiskunnassa ja maailmassa.

Vaikka kuka tahansa voi oppia tunnistamaan rasismia ja toimimaan sitä vastaan, ei rasismin havaitseminen ole valkoisille ihmisille välttämättä helppoa siksi, että he eivät joudu rasististen asenteiden kohteeksi.

Yksi keino edistää arjen antirasismia on huolehtia, että omissa yhteisöissä on mahdollista kertoa rasistisista kokemuksista.

Haastateltujen opiskelijoiden mukaan tämä ei kuitenkaan aina toteudu.

”Olen huomannut, että kun kerron kohtaamastani rasismista opiskelukavereilleni, kukaan ei uskalla kysyä lisää. Kokemuksistani on myös sanottu, että toinen ei tarkoittanut.”

”Rasismista keskustelu valkoisten ihmisten kanssa on vaikeaa, koska kaikki pelkäävät rasistiksi leimaantumista. Jos sanon jollekin, että hiuksiini koskeminen ei ole ok, tämä menee puolustuskannalle. Se on myös minulle ahdistavaa. Välillä en halua keskustella aiheesta, koska pelkään pahoittavani muiden mielen. Kynnys puhua rasismista on korkea, sillä jos minulla ei ole ’helppoa esimerkkiä’ kuten n-sanan käyttöä, pelkään, ettei kokemuksiani ymmärretä.”

Rasisminvastaisuus lähtee siitä, että yksilöt pohtivat omia asenteitaan, ajatteluaan ja toimintaansa, sekä opettelevat vallitsevien rakenteiden ja normien kyseenalaistamista.

Pedagogisesti se tarkoittaa myös sitä, että opettajien on luotava ympäristö, joka tukee opiskelijoiden kuulluksi tulemista.

Näin haastatellut kuvaavat:

”Muistan, että yhdellä yliopistokurssilla koin tulleeni kuulluksi. Kurssilla käytiin läpi sitä, miten suomea opetetaan toisena kielenä. Toivon heti ensimmäisellä luennolla, että kurssilla käsiteltäisiin myös rasismia, sillä oppilaita laitetaan usein opiskelemaan suomea toisena kielenä pelkän nimen tai ulkonäön perusteella kielitaidon sijaan. Olin kurssilla ainoa
tummaihoinen. Yhden luennon jälkeen luennoitsija kirjoitti keskustelualustalle kaikkien nähtäville minulle kiitoksen. Hänen mukaansa kaikki mitä sanoin oli ollut hänen kertomaansa arvokkaampaa.”

”Olen opiskellut yliopistossa yli kuusi vuotta. Yhdellä sukupuolentutkimuksen kurssilla kaikki luennoitsijat olivat rodullistettuja ei-valkoisia ihmisiä. Huomasin rentoutuvani, koska tuntui, että luennoitsijat ymmärsivät minua. Oli outoa huomata, että en ole kokenut sellaista aiemmin ja että jaan luennoitsijoiden kanssa jotain yhteistä olemassa olemisesta.”

 

 

 

TUTKIJA Anna Rastaan mukaan yliopistojen kansainvälistymisen ja Suomen väestörakenteen muutoksen vuoksi suomalaiset yliopistot eivät ole enää niin sanottuja valkoisia tiloja.

Vuosien ajan yliopistoissa on vaadittu keskustelua rasismista yliopistoyhteisöissä. Puuttumista ovat vaatineet yksittäiset opiskelijat, tutkijat ja rodullistettujen vähemmistöjen toiminnalle pohjautuvat järjestöt.

Vuonna 2019 Helsingin yliopistossa perustettiin opiskelijajärjestö Students of Colour. Se on voimaannuttava yhteisö ja tukiverkko etniseen tai näkyvään vähemmistöön kuuluville opiskelijoille.

Jyväskylään perustettiin oma paikallinen SOC-järjestö elokuussa 2021.

Anna Rastaan mukaan vähemmistöjen kokemusten ja tietojen kunnioittaminen on tärkeä edellytys rasismin vastaiselle työlle. Siitä huolimatta rasismi ei kosketa vain vähemmistöjä. Ongelmien esiin nostamista ja ratkaisuja ei voi jättää vain heidän tehtäväksi.

Siksi yliopistojen omalla toiminnalla vastustaa rasismia on suuri merkitys.

 

RASISMIN kitkeminen vaatii aktiivisia tekoja, tiedotti Jyväskylän yliopisto helmikuussa 2022. Yliopisto kertoi olevansa mukana valtakunnallisessa Olen antirasisti -kampanjassa, ”joka haastaa rakentamaan rasismivapaata Suomea”.

Tiedotteen mukaan antirasismi yliopistoissa edellyttää sitä, että yhteisön jäseniä kuunnellaan sekä syrjiviä asenteita ja toimintatapoja opitaan tunnistamaan ja muuttamaan.

Yliopistolla on myös yhdenvertaisuus- ja tasa-arvosuunnitelma. Nyt käytössä oleva tuli voimaan tammikuussa 2022.

Siinä ei kuitenkaan mainita rasismia sanallakaan.

Tämä ilmiö ei näy vain Jyväskylässä.

Vuonna 2018 Åbo Akademin tutkija Anaïs Duong-Pedica tarkasteli eri yliopistojen yhdenvertaisuussuunnitelmia. Niissä rasismin ja etnisen syrjinnän kysymykset ohitettiin tai kuitattiin nollatoleranssipuheella.

Muitakin samanlaisia havaintoja on tehty. Tutkimuksissa ilmiöön viitataan ei-performatiivisena antirasismina. Se tarkoittaa, että lausumat tai puheenvuorot epäonnistuvat muokkaamaan julkilausuttua todellisuutta. Monien instituutioiden kuten yliopistojen lausunnoissa korostetaan ”nollatoleranssia”, mutta instituutiot eivät välttämättä toimi antirasististen tavoitteiden edistämiseksi tai vetoavat toleranssipuheella asioiden olevan jo kunnossa.

”Yliopisto kuvittelee tunnustavansa rasismin olemassaolon. Mutta rasismi, josta yliopisto puhuu, on muotoa ’ei saa haukkua ketään’. Rasismia ilmenee kampuksella eri tavoin monessa muodossa”, kuvaa yksi yliopisto-opiskelija.

Mitä institutionaalinen antirasismi on?

Se edellyttää, että instituutioiden toimintaan sisältyy aitoja rasismin vastaisia käytäntöjä: tiedon keruuta syrjinnän ja häirinnän kokemusten yleisyydestä ja suunnitelmista puuttua niihin. Keskeistä on myös, että keskusteluun osallistuvat kaikki opiskelijoista henkilökuntaan.

Antirasistista toimintaa on myös huolehtia, että erilaisista taustoista tulevat pääsevät tekemään kyseisiä instituutioita koskevia päätöksiä.

Lisäksi tärkeä tekijä on, että rasismia kokeneet pääsevät kertomaan kokemuksistaan.

He kuitenkin saattavat vaieta. Syy on luottamuksen puute. Jos rasismia kokenut tuntee, ettei oma instituutio tee asian korjaamiseksi tarpeeksi, keskustelulle ei ole turvallista tilaa.

”Nollatoleranssi-puheen jälkeen keskustelu aina päättyy”, sanoo yksi yliopisto-opiskelija.

Se ei ikinä mene siihen, mitä rasismi yliopiston sisällä on.

Syviin rakenteisiin.

 

Jutussa on käytetty mainittujen lähteiden lisäksi muun muassa teoksen Rasismi, valta ja vastarinta (2021, toim. Suvi Keskinen, Minna Seikkula ja Faith Mkwesha) artikkeleita Keskinen, Mkwesha & Seikkula: Teoreettisen keskustelun avaimet – Rasismi, valkoisuus ja kolonialismin purkaminen; Keskinen: Kolonialismin ja rasismin historiaa Suomesta käsin; Seikkula & Pauline Hortelano: Arjen rasismi ja rasisminvastaisuus arjessa; Aminkeng A. Alemanji: Kohti rasisminvastaista pedagogiikkaa, sekä artikkelia Shirley Anne Tate & Damien Page: Whiteliness and institutional racism: hiding behind (un)conscious bias (2018).

 

Miten yliopisto sanoo kitkevänsä rasismia? Lue juttu täältä:

Kysyimme yliopiston edustajilta, miten yliopisto kitkee rasismia – Yhdenvertaisuus- ja tasa-arvotoimikunnan puheenjohtaja: ”Se on juuri tämä, mitä pidämme rasismina” (Jyväskylän ylioppilaslehti 5/22)