Ei hakutuloksia.

Teksti Tuukka Tervonen

Arvio: Stephen Frears – Florence Foster Jenkins

Myötähäpeää, musiikkia ja parit naurut

Stephen Frears: Florence Foster Jenkins (Paramount Pictures)

Jostain syystä on hauskaa katsella (tai kuunnella) ihmistä, jolla ei ole mitään käsitystä omista taidoistaan (tai niiden puutteesta). Tai ehkei kyseessä ole hauskuus vaan jotain masokismin, vahingonilon, myötähäpeän ja komedian välimaastosta.

Florence kertoo tarinan rikkaasta ja omalaatuisesta rouvasta, jonka intohimo on musiikki. Komiikka piilee siinä, että rouva on täysin lahjaton musiikin saralla, mutta kukaan hänen lähipiiristään ei uskalla nostaa asiaa esiin, koska heidän elämänsä pyörii rikkaan leskirouvan avokätisyyden varassa.

Pääroolin vetää Meryl Streep, joka jatkaa viime vuosien hassutteluroolejaan. Kuten olettaa saattaa, Streep hoitaa homman jälleen ammattitaidolla.

Muuten leffa jää hiukan valjuksi. Huumori ei kanna koko elokuvan ajan, eikä syvällisempiin teemoihin pureuduta kunnolla.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.