Jäljitimme entisiä Jyväskylän ylioppilaslehden tekijöitä ja kysyimme, mitä he ovat tehneet Jylkkäristä lähtönsä jälkeen.

 


Anna-Maija Tuuliainen
päätoimittaja 2002-2004
“Ensin jäin hoitovapaalle, eli mähän sain Jylkkärin aikana lapsen kesätauolla 2003. Sitten olin markkinointitutkimusfirmassa Tieto1:llä, semmoinen pehmeä lasku työelämään. Sitten menin Keskisuomalaiseen, olin siellä kolme vuotta. Sen jälkeen olenkin ollut yliopistolla.Täällä koulutuksen tutkimuslaitoksessa teen Yliopistopedagogiikka-lehteä ja Suomen kasvatustieteellisen seuran kirjasarjaa.”

 


Janic Leino
Siviilipalvelusmies 2005-2006,
Elämän parasta aikaa -pilakuvan tekijä 2006-2012
“Olen taideteollisessa ja sitä ennen Englannissa opiskellut vaatesuunnittelua, niin päädyin tekemään puvustuksia ja stailauksia, mitkä ovat vielä näinä päivinä johtaneet lavastuksellisiin asioihin ja rekvisitointiin. Pääelinkeinona ovat varmaan mainokset sekä still- että filmipuolella, mutta sitten on kaikkea mahdollista muodista musiikkivideoihin.”

 


Jarno Liski
Päätoimittaja 2011-2013
“Olin Yleisradiolla töissä vajaan vuoden 2013. Vuoden 2014 alusta olin ensin isyysvapaalla ja sitten tulin tekemään kesken jääneitä opintoja. Gradu on vielä tekemättä, mutta sainkin ne pahasti rästissä olleet opinnot tehtyä. Ihan viimeksi olen nyt työskellennyt JOKESin apurahalla semmoisessa tutkivassa projektissa ja tehnyt jonkin verran freelance-hommia. Ja yrittänyt tehdä sitä gradua.”

 


Jere Kyrö
Siviilipalvelusmies 2012-2013
“Silloin kun mulla oli vielä pari kuukautta Jylkkäriä jäljellä, niin hain journalistiikkaan. Minimipääsymäärä oli 62, mä sain pisteitä 26. En yrittänyt uudestaan. Olin sitten työttömänä ja tein työkokeiluja, kävin opettamassa äänitekniikkaa ja tämmöistä. Olin taidetyöpajalla semmoisessa musapajassa ja jäin sinne apuohjaajaksi. Nyt olen oppisopimuksella siellä ohjaajana.”

 


Suvi-Tuulia Nykänen
Toimittaja 2013-2014
“Silloin toukokuussa 2014, kun olin vielä Jylkkärissä, niin luin pääsykokeisiin. Kesäkuussa kävin sosiaalityön pääsykokeissa ja pääsin sinne sisään. Opiskelen nyt siis journalistiikkaa ja sosiaalityötä. Olen ollut kesätöissä Keskisuomalaisella kaksi kesää ja tehnyt sinne määräaikaisia pätkiä. Nyt tämän vuoden alusta lähtien on ollut kaksi työnantajaa, eli olen jatkanut Keskisuomalaisella ja sitten olen Iltalehdellä.”

 


Tatu Onkalo
Siviilipalvelusmies 2013-2014
“Olen tehnyt ihan sitä samaa kuin ennenkin, palasin entiseen elämääni Ilta-Sanomien visuaaliseen toimitukseen. Teen ihan kaikkea mahdollista ulkoasuun liittyvää. Ennen tein printtihommia Ilta-Sanomien peruslehdessä ja TV-lehdessä, nyt olen viime syksystä lähtien ollut verkkopuolella. Yritän huoltaa verkon päivittäistä ulkoasua ja samalla teen kaikkea muuta jokapaikan höyläämistä sillä puolella.”

 


Perttu Puranen
Siviilipalvelusmies 2014-2015
“Vuosi… Kylläpäs nyt pitää miettiä… Jokunen video- ja
teatteriprojekti on tullut tehtyä ja eipä sitten ihan hirveästi muuta, varmaankaan. Juuri äsken sain viimeiset kuvaukset valmiiksi lyhytelokuvasta, joka on pääsykoe-elokuva taideteollisen korkeakoulun elokuvaohjauksen linjalle.”

 


Minna Tiainen
Päätoimittaja 2013-2015
”Väitöskirjaa. Mullahan oli jatko-opinto-oikeus jo kun tulin Jylkkäriin, niin sitten päädyin täyspäiväisesti apurahalla jatkamaan sitä työtä. Se on soveltavan kielitieteen väitöskirja.”

 


Unto Luoto
Siviilipalvelusmies 2015-2016
”Koska muusikkona toimin, niin olen tehnyt keikkoja ja ollut työttömänä. Se on ollut tarkoituskin, että tässä nyt pari-kolme kuukautta lähinnä ollaan vaan, koska tämä on ensimmäinen tämmöinen pidempi loma ehkä ala-asteen kesälomien jälkeen.”

 

Kuvat: Arimo Kerkelä, paitsi Janic Leinon kuva: Sonja Immonen ja Tatu Onkalon kuva: Jylkkärin arkisto

 

Lue lisää:

Somethin’ else (11.12.2014)

Jäähyväiset Jylkkärille (25.1.2013)

Viisikymmentä vuotta Jylkkäriä (7.5.2010)

Jylkkäristä kriisialueiden kuvaajaksi (26.4.2010)