Ei hakutuloksia.

Jylkkäristä kriisialueiden kuvaajaksi

Kahdesti Vuoden lehtikuva -tittelillä palkittu Sami Kero häpeää sivarivuotenaan Jylkkäriin tekemiä juttuja.

Afganistanista on vaikea lähteä pois.
Helsingin Sanomien valokuvaaja Sami Kero koki sen omakohtaisesti, kun hän vietti reilut pari viikkoa virolaiseen sotilaskomppaniaan upotettuna Helmandissa, joka on  sekasortoisen valtion yksi ongelmallisimmista maakunnista.
Työt sujuivat hyvin, mutta kotiinlähtö Camp Bastionin sotilastukikohdasta oli mutkikas: Ensin paluu peruuntui lentokoneen teknisen ongelman takia. Seuraavana päivänä ei ollut ollenkaan lentoja, ja sitten piti odottaa vielä kolmas päivä, kun yksi sotilaslennoista oli peruttu ja toinen ylibuukattu.
”Onneksi päästiin kuitenkin pois, ennen kuin taivas tippui tuhkana niskaan”, Kero kertoo viitaten koko Euroopan lentoliikennettä häirinneeseen tulivuoren purkaukseen Islannissa.
Vastoinkäymisistä huolimatta muutaman päivän odottelu sotilastukikohdassa on pieni murhe paikallisten oloihin verrattuna. Keron mielestä Afganistanin sotilasoperaation aloittamisesta voi olla montaa mieltä, mutta tällä hetkellä tilanteeseen ei ole helppoa ratkaisua.
”Jos joukot nyt vedettäisiin pois, maa luhistuisi kuin korttitalo. Tilanne on lohduton. Vajaassa kymmenessä vuodessa mitään ei ole saatu aikaiseksi.”
Ennen Afganistania Kero oli nähnyt muun muassa Haitin maanjäristysalueen ja vieraillut levottoman Kongon pakolaisleireillä vuoden 2006 presidentinvaalien kynnyksellä. Kriisi- ja konfliktialueilla pyöriessä valokuvaaja on oppinut, että kiire ja adrenaliinipiikit pitävät valppaana työkomennuksen ajan. Ikävin olo ei tule ruumiita kuvatessa, vaan paradoksaalisesti vasta kotisohvalla reissun jälkeen.
”Tilanne konkretisoituu, kun itse pääsee lähtemään, ja paikalliset ihmiset jäävät sinne”, Kero pohtii.

Viisi vuotta täysipäiväisesti työelämässä ollut Kero on ehtinyt nähdä ja saavuttaa paljon. Vuonna 2006 ja 2008 hänen ottamansa kuva valittiin Vuoden lehtikuvaksi. Kero on tunnustuksista otettu, mutta ei koe kilpailuja kovin tärkeiksi.
”Lehtikuvajournalismi ei ole mikään laukkakilpailu.”
Kuvaaja ei työskentele palkintoja varten, vaan eteenpäin ajaa halu kertoa yhteiskunnallisista asioista.
”Freelance-toimittaja Susanna Niinivaara sanoi sen hyvin sotakirjeenvaihtajien paneelissa: Me kuulumme hyvinvoivaan pallonpuoliskoon, joten olemme vähintään sen velkaa muille, että olemme asioista perillä.”
Satunnaisista kriisialueilla vierailuista huolimatta Kero muistuttaa, että suurin osa hänen työstään on kuitenkin arkista perusjournalismia Suomessa.
Alun perin Kerosta piti tulla toimittaja. Vuosi journalistiikan opintoja Jyväskylässä sai kuitenkin riittää, ja opiskelupaikka vaihtui Lahden Muotoiluinstituuttiin.
”Vähitellen huomasin, että ennemmin kuvaan kuin kirjoitan. Tämä on minun tapani tehdä journalismia.”
Kuvajournalistin tulevaisuus oli alkanut rakentua kuitenkin jo Korpilahden alkio-opistossa, josta tie vei Jyväskylän Ylioppilaslehteen siviilipalvelusta suorittamaan.
Opiskelijan arjesta ja yliopiston hallinnosta kertominen ilman päivänkään opintoja yliopistossa oli haastavaa. Kero kirjoitti, taittoi ja kuvasi.
”Tein varmaan aivan hirveitä juttuja. Ihan pelottaa ajatella. Jos niitä juttuja on jossain arkistoissa, polttakaa ne”, vuosina 1999 ja 2000 lehteä tehnyt Kero naureskelee, mutta lisää:
Jylkkärissä oli hauskaa. Sai tehdä kaikkea, joten se oli hyvä korkeakoulu lehden tekoon.”
Kero uskoo, että ylioppilaslehdillä on myös tulevaisuudessa oma paikkansa, sillä ne nostavat opiskelijan näkökulman esiin.
”Suomessa on aika helvetin paljon turhempiakin lehtiä. Sydämeni on aina pien- ja kulttuurilehtien puolella.”

50-vuotisjuhlavuoden kunniaksi Kero kertoo vielä hienon tarinan Jylkkärin arjesta. Näin helposti toimittajan saa hämmentyneeksi:
”Olin yksin toimituksessa ja puhelin soi. Sieltä kerrottiin, että: ’Täällä soittaa se ja se. Olisi Jumalan tiedotustilaisuus kello 14.’”
Soittaja pyysi Keroa ilmoittamaan mahdollisesta saapumisesta tilaisuuteen, jotta tulijoille osattaisiin varata oikea määrä kahvia ja pullaa.
”Myöhemmin ymmärsin, että kyseessä oli Jumala-niminen näytelmä.”

Juha Korhonen
toimittaja(at)jyy.fi

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.