Ei hakutuloksia.

Romahdus

Kuva: Arimo Kerkelä
Kuva: Arimo Kerkelä

Kun opiskelija putoaa, ei turvaverkkoa tahdo riittää kaikille. Keskivaikeaan masennukseen sairastunut Ville kertoo tarinansa.

Alussa kaikki oli hyvin. Kauppakorkeakoulussa opiskelevalla Villellä oli pitkään jatkunut parisuhde, kaksi mielekästä työpaikkaa ja laajat sosiaaliset piirit. Tulevaisuuskin vaikutti lupaavalta – omien sanojensa mukaan Villellä oli jo lähes koko loppuelämä suunniteltuna.

Ensin oli vain valmistuttava. Opinnot eivät kuitenkaan edenneet.

”Ei ole mitään tiettyä pistettä, jolloin tilanne alkoi pahentua. Jotenkin vähitellen alkoi lipsumaan. Että ’en mä jaksa lukea tähän tenttiin, tuleehan se uusintatentti parin viikon päästä’”, Ville kertoo.

 

Kun opinnot takkusivat, kasvoi Villen viha itseä kohtaan.

”Inho alkoi vähitellen kasvamaan kun tajusi sen, että ainut syypää siihen miksi en voi saavuttaa noita asioita katsoo peilistä. Olisi paljon helpompaa, jos vaikka lama olisi vienyt mun perheen konkurssiin tai rattijuoppo ajanut perheen päälle, niin olisi joku muu ketä syyttää”, Ville vertaa.

”Mutta kun on vain ’minä’ ketä syyllistää, niin se on aivan järkyttävä paine, joka alkaa vähitellen pään sisällä pyörimään.”

Ei ole mitään tiettyä pistettä, jolloin tilanne alkoi pahentua. Jotenkin vähitellen alkoi lipsumaan.

Tyttöystävä yritti auttaa, mutta Villen tilanne jatkoi pahentumistaan. Hän alkoi käyttää alkoholia entistä enemmän ja täyttää kalenteriaan erilaisilla menoilla. Keväällä 2013 suhde päättyi eroon tyttöystävän aloitteesta.

”Muutama viikko meni sellaisessa totaalisessa usvassa. Ei mitekään pystynyt käsittämään rationaalisesti että helvetti, nyt me ollaan oikeasti erottu. Ajatteli vain että tämä on jotain painajaista vaan, joku tulee ja nipistää mut hereille”, Ville sanoo.

 

Opiskelijoiden henkistä hyvinvointia ja elämänhallintaa tukevan Nyyti ry:n toiminnanjohtaja Minna Savolainen kertoo, että opintojen etenemiseen liittyvä stressi on opiskelijoiden tavallisin psyykkinen terveyshaitta.

”Muutenkin opintojen ja vapaa-ajan sekä monilla myös töiden yhteensovittaminen aiheuttaa ilman muuta stressiä. Pitkäkestoinen stressi on todella suuri riskitekijä muulle psyykkiselle oireilulle.”

Yleistä myös on, että ongelmat lisääntyvät ajan myötä.

”Ongelmat kasautuvat ja kietoutuvat toisiinsa jättäen lopulta ongelmavyyhdin, jonka purkaminen aiheuttaa aikamoisia haasteita.”

 

Vielä eron jälkeen Ville ei hakenut apua, vaan pyrki jatkamaan elämäänsä.

”Muistan, kuinka alkukesästä yksi ihminen jota en ollut nähnyt pitkään aikaan sanoi, että ’sulla on iha kuolleen miehen katse silmissä’. Se oli aika jännä, kun aina on ollut pilkettä silmäkulmassa ja kauhean iloinen ja positiivinen”, Ville muistelee.

Kun opinnot jatkuivat syksyllä, ilmoittautui Ville ”klassisesti kandia kirjoittelemaan” ja muutamalle muulle kurssille.

”Yhtä klassisesti ne sitten jäivätkin.”

Syksyn ajan hän jaksoi esittää vanhaa ja iloista itseään. Monet kaverit luulivat Villen voivan jo paremmin, vaikka todellisuudessa tilanne oli päinvastoin.

”Jaksoin vielä olla iloinen kaveri muitten seurassa, mutta hetket yksin pienessä yksiössä olivat todella helvetillisiä.”

Opiskelusta ei tullut mitään, kun tavallisesta arjestakin selviytyminen tuntui raskaalta.

”Vapaapäivänä mun oli otettava itseäni niskasta kiinni, että sain itseni sängystä ylös. Kyse ei ollut siitä, että olisin ollut kipeä tai mulla olisi ollut krapula. Olin niin väsynyt, että teki mieli vaan olla koko päivä ja tuijottaa jotain tv:tä. Ei siinä vaiheessa tullut mieleenkään lähteä millekään luennolle.”

 

Minna Savolaisen mukaan kynnys hakea apua riippuu henkilöstä.

”Yleisesti ottaen naiset lähtevät hakemaan pahaan oloon herkemmin apua kuin miehet.”

Savolainen kuitenkin painottaa, ettei vanha stereotypia vasta pakon edessä lääkäriin tai mielenterveyspalveluun hakeutuvista miehistä pidä enää paikkaansa. Silti sukupuolten välillä on edelleen eroa, mikä näkyy Savolaisen mukaan esimerkiksi siinä, että naiset ovat yliedustettuna masennustilastoissa.

Avun tarvitsijoita on joka tapauksessa paljon molemmissa sukupuolissa. Arvioiden mukaan joka kymmenes opiskelija kärsii niin voimakkaasta psyykkisestä oireilusta, että ongelmat haittaavat merkittävästi opiskelijan toimintakykyä.

 

Ville päätti hakea apua tammikuussa 2014, vajaa vuosi eron jälkeen.

”Olin loppiaisena pikkuveljen luona käymässä, vietettiin kostea ilta ja juteltiin syvällisiä. Silloin tajusin että nyt oikeasti Ville, kädet pystyyn. Nyt on oikeasti tehtävä jotain, ettei käy todella huonosti.”

Loppiaisen jälkeen hän ottikin yhteyttä Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiö YTHS:ään.

”Sain tosi nopeasti ajan sairaanhoitajalle, olisikohan se ollut ihan seuraavana päivänä. Juttelin sairaanhoitajan kanssa vähän aikaa, ja hän hommasi mulle ajan yleislääkärille. Sekin taisi olla ihan seuraavana päivänä.”

Lääkärin luona Ville sai vihdoin diagnoosin. Testien ja Villen kertoman perusteella yleislääkäri diagnosoi Villellä keskivaikean masennuksen.

Silloin tajusin että nyt oikeasti Ville, kädet pystyyn. Nyt on oikeasti tehtävä jotain, ettei käy todella huonosti.

Sen jälkeen avun saaminen vaikeutui. Ville kertoo lääkärin todenneen, että YTHS:n mielenterveyspalveluihin ovat etusijalla ensimmäisten vuosien opiskelijat ja alle 25-vuotiaat. Ville ei kuulunut kumpaankaan ryhmään. Villen mukaan lääkäri silti lupasi, että saisi Villen läpi seuraavassa hoitokokouksessa kuukautta myöhemmin.

”Hän kuitenkin aloitti mulle lääkityksen ja varasi ihan perussairaanhoitajalle aikaa, että pystyin menemään sinne juttelemaan. Kävinkin kerran sairaanhoitajalla juttelemassa tunnin verran, mutta se oli ihan samanarvoinen keskustelu kuin mitä ystävieni tai vanhempieni kanssa olen keskustellut. Ei se missään tapauksessa mitään lisäarvoa tuonut.”

 

YTHS:n Jyväskylän toimipisteen vastaava psykiatri Kaarina Pöllänen kertoo, että Jyväskylässä YTHS:n mielenterveyspalveluihin tulee joka vuosi noin 250 ensikävijää. Lisäksi on useita asiakkaita, jotka käyvät mielenterveysongelmien vuoksi vain yleisterveydenhuollon puolella.

Pöllänen kiistää, että uudet opiskelijat olisivat YTHS:n mielenterveyspalveluissa etusijalla.

”Ei, kyllä se on enemmänkin se tilanne mikä ratkaisee. Yksi aika olennainen asia on, että jos opiskelukyvyssä rupeaa olemaan ongelmaa, niin silloin siihen tilanteeseen täytyy puuttua.”

Kiireellisyyden määrää hoidontarpeen arviointi, jossa kysytään myös opintojen etenemisestä. YTHS:ää velvoittaa hoitotakuu, jonka mukaan hoitoon on päästävä kolmen kuukauden kuluessa.

”Sitä seurataan ja siitä ei saa mennä yli. Kyllä siinä on pystytty pysymään,” Pöllänen kertoo.

 

Ville ei halunnut toimettomana odottaa, että pääsisi mahdollisesti YTHS:n mielenterveyspalveluiden jonoon. Hän kertoi tilanteestaan vanhemmilleen, jotka kehottivat häntä ottamaan yhteyttä myös julkiseen
terveydenhuoltoon. Kun Ville soitti päivystävälle psykiatrille, iski uusi pettymys.

”Pääsin läpi ja psykiatri oli valmis tapaamaan seuraavana päivänä kunnes kuuli, että opiskelen yliopistolla. Hän voivotteli kauheasti että kaupunki maksaa joka vuosi jonkin verran rahaa YTHS:lle, jotta YTHS hoitaisi yliopiston potilaat tällaisissa tapauksissa.”

Ville kuvaa ilmoitusta käsittämättömäksi iskuksi.

”Kun vihdoin ihminen myöntää itselleen ettei pärjää, niin kyllä sitä totta kai olettaa saavansa apua. Sitä haluaisi apua mahdollisimman nopeasti, eikä että laitetaan johonkin mahdolliseen jonoon.”

Villen isä neuvoi, ettei Villen kannattaisi vain odottaa YTHS:n psykologille pääsyä. Isä varasi Villelle ajan yksityiselle psykologille ja maksoi säännölliset psykologikäynnit. Yksityisen psykologin luona Ville alkoi työstää ongelmiaan.

”Tultiin heti hyvin pataan. Silloin elämäni ekaa kertaa aloin vihdoinkin käsittelemään sitä mun pahaa oloani ja itseinhoa. En juossut enää pakoon, niin kuin olin vuosia tehnyt. Sen takia olin täyttänyt kalenteria, että juoksin omaa pahaa oloani pois.”

 

YTHS:n Kaarina Pöllänen sanoo, että myös julkinen terveydenhuolto ottaa vastaan opiskelijoita. Hänen mukaansa ei ole olemassa mitään ehdotonta sääntöä, jonka mukaan kaikki opiskelijat ohjattaisiin YTHS:lle.

Pöllänen kertoo, että kaupungin ja YTHS:n mielenterveyspalveluiden tarjonta eroavat hieman toisistaan. Kaupungilla on esimerkiksi laaja valikoima erilaista ryhmätoimintaa, mitä ei YTHS:llä ole tällä hetkellä lainkaan.

YTHS:ltä voidaan myös ohjata opiskelijoita psykiatrian avohoidon ryhmiin. YTHS:n kesäsulun aikana opiskelijat ovat voineet saada tukea vaikeisiin tilanteisiin kaupungin akuuttityöryhmästä, mutta tällaisia tilanteita on Pölläsen mukaan todella harvoin.

”Yritämme pitää kerta vuoteen yhteistä neuvottelua, jossa mietimme näitä linjauksia ja työnjakokysymyksiä”, Pöllänen sanoo.

 

Ville sai kevään aikana YTHS:ltä masennuslääkityksen sekä aikoja lääkärille ja sairaanhoitajalle, mutta vasta seuraavana syksynä hän pääsi vaihtamaan yksityiset psykologikäynnit YTHS:n psykologitapaamisiin. Villen yhteydenotosta oli tuossa vaiheessa kulunut jo kahdeksan kuukautta.

Kun vihdoin ihminen myöntää itselleen ettei pärjää, niin kyllä sitä totta kai olettaa saavansa apua.

”Eihän nyt kukaan jaksa kahdeksaa kuukautta tuossa jamassa. Tuntuu ihan käsittämättömältä. Mähän olin todella onnekkaassa tilanteessa, kun isä maksoi. Ei mulla olisi ollut varaa käydä yksityisellä, ja varmaan harvalla opiskelijalla on”, Ville kauhistelee.

Hän kuitenkin korostaa, ettei moiti YTHS:n toimintaa.

”YTHS:ltä olen saanut todella ystävällistä ja ammattitaitoista palvelua. Ei se ole heidän vikansa, että resurssit on mitä on. Mulle on sanottu jatkuvasti, että et Ville ole ainut. Vastaavia tapauksia on muitakin.”

 

Vaikka sekä kaupungilla että YTHS:llä on rajallisesti resursseja mielenterveystyöhön, kuvailee Pöllänen YTHS:n Jyväskylän yksikön tilannetta verrattain hyväksi. Pölläsen mukaan joissakin kaupungeissa voi esimerkiksi YTHS:n psykiatrin pakeille joutua jonottamaan paljon pidempään.

”Mielestäni meidän tilanteemme on kohtuullisen hyvä. Tänne ei varmaan ole helpointa tai sujuvinta päästä, mutta ei missään nimessä olla siitä huonoimmasta päästä.”

Pöllänen kehottaakin ottamaan yhteyttä YTHS:ään, jos oma tilanne tuntuu sitä vaativan. Yhteydenottoa ei kannata jättää väliin vain sen takia, että jonoon joutuminen pelottaisi.

”Jos ei saa aikaan tänään, niin sitten yritetään neuvoa ja miettiä, että mihin muualle voisi ottaa yhteyttä. Mielenterveyteen pääsee kolmen kuukauden kuluessa ja voi päästä paljonkin nopeampaankin, jos tilanne on kiireellinen.”

Vastaava psykiatri kuitenkin myöntää, että YTHS:n mielenterveyspalveluilla on rajansa. Jyväskylän toimipisteellä työskentelee kolme psykiatria ja viisi psykologia, joista vain yksi psykiatri ja yksi psykologi ovat kokopäiväisiä.

”Jos joku toivoo tiivistä terapiaa ja tulee sillä mielellä tänne että täältä sen saa, niin silloin todennäköisesti joutuu pettymään. Siihen meidän resurssit eivät anna myöten.”

 

Psykologitapaamisten myötä Ville on alkanut jälleen saada otetta elämäänsä. Testien masennusarvot ovat laskeneet, ja vähitellen Ville aikoo palata opintojen pariin.

”Parempaan suuntaan, parempaan suuntaan… En todellakaan ole takaisin nollaviivalla, mutta huomattavasti ylempänä kuin siinä kuopassa, missä silloin olin”, Ville huokaa.

Omassa tilanteessa on silti sulattelemista.

Ei pidä pohtia pään sisällä itsekseen näitä asioita, vaan puhua ja hakea apua ajoissa.

”Vieläkin on vaikea hyväksyä ja ymmärtää, että miten minä juuri sairastuin tähän. Kun itse on ollut aina se kaveriporukan sosiaalisin ja iloisin. Aina tykännyt herätä aamulla ja tykännyt touhuta kaikenlaista. Miten minä voin olla siinä pisteessä, ettei peiton alta jaksa nousta ja haluaisi vaan vaipua ikuiseen uneen.”

Muita mielialaongelmien kanssa kamppailevia Ville kehottaakin toimimaan ajoissa.

”Ei pidä pohtia pään sisällä itsekseen näitä asioita, vaan puhua ja hakea apua ajoissa. Siinä vaiheessa on kuitenkin niin paljon enemmän tehtävissä kuin silloin, kun ihminen on täysin loppuunpalanut ja rikki elämänsä kanssa.”

Villen nimi muutettu.

 

Lue lisää:

Mistä apua mielenterveysongelmiin? (27.8.2015)

Opintopsykologi puuttuu yhä Jyväskylästä (22.1.2014)

Opintojen solmuja avataan myös YTHS:llä (22.1.2014)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.