K-X-P esiintyi Jyrockissa perjantaina. Kuva: Joonas Pikkarainen
K-X-P esiintyi Jyrockissa perjantaina. Kuva: Joonas Pikkarainen

Jyrock onnistuu omaleimaisella meiningillään ja hyvällä maineellaan keräämään vuosi toisensa perään ison joukon taustavoimia puuhastelemaan tapahtuman toteutuksen eteen. Tänäkään vuonna festarit eivät olisi toteutuneet ilman ahkeria työläisiä.

Vuonna 2010 Rentukan pubivisasta Jyrockin silloiseen työtiimiin rekrytoitu Mika Tompuri on työryhmässä mukana viidettä vuotta. Tänä vuonna perjantain tuotemyynnissä työskennellyt Tompuri iloitsi yläkerran myyntipisteen sijainnista. Sieltä käsin oli hyvä kuunnella esiintyjiä ja hallinnoida myyntipisteen energiakuulaa. Toisena festaripäivänä Tompuri nähdään itsekin yleisön joukossa jammaamassa ainakin All We Aren tahtiin.

Lipunmyynnin Emma Ahveninen on ensimmäistä kertaa talkoolaisena mukana festareilla ja myhäili tyytyväisenä Paperi T:n olevan hänelle festareiden ykkösjuttu. Ahveninen lausui myös ääneen varmasti monen ajatuksissa pyörineet fiilikset siitä, ettei Jyrockista välttämättä tarvitse tietää kovin montaa artistia. Jyrock itsessään on vetovoimainen tapahtuma, jonka hyvällä maulla valitut artistit ja yleisön kattoon nostama fiilis takaavat hyvät bileet joka tapauksessa.

Festarihumussa Ilokiven yläkerran arkinen käyttötarkoitus on saattanut unohtua juhlijoilta. Ruokajonot eivät ole kuitenkaan kaikonneet koko viikonlopuksi. Yläkerrassa festareiden musiikkitarjontaa fiilistelee ruoantuoksun keskellä Janne Peräaho tiimeineen. Hyvä fiilis näyttää jatkuneen läpi yön, mutta kokki enteilee festariuupumuksen iskevän työläiseen viimeistään sunnuntaina.

Ekana iltana väsymys ei ollut kuitenkaan vielä iskenyt työmyyriin. Järjestyksenvalvojana festareilla puuhasteleva Atte Vallinen uskoi tulevansa hommiin lauantainakin. Ensimmäistä kertaa Jyrockiin osallistunut Vallinen eksyi mukaan työtiimiin lähinnä, koska auttavia käsiä tarvittiin. Festareiden musiikkitarjonta ei ole Valliselle Aivovuotoa lukuun ottamatta entuudestaan tuttua. Työn lomassa bändejä kuunnellut mies ylisti kuitenkin tapahtuman hyväntuulista meininkiä.

”Kyllä tänne uudestaankin tulisi!”, Vallinen hymyili.

Festareiden tekemisen meiningistä kertoo myös paikalle jalkautunut Radio Hear. Radiokanava mahdollistaa festarihumun seuraamisen livenä koko viikonlopun ajan. Mattimyöhäisten iloksi ohjelma myös tallentuu radiokanavan sivuille.

”Diggailen Jyrockin musiikkivalintoja ja kyllä tässä pääsee mukavasti itsekin seuraamaan tunnelmaa”, hymyilee yläkerran lavan nauhoituksesta vastaava Samuli Heikki.

Festareiden onnistunut ulosanti ei yllätä, kun tietää kuinka inspiroituneita työntekijöitä tapahtuman kulisseissa pyörii. Jyrock pitää huolen omistaan ja siitä, että festarikausi avataan autenttisesti ja tyylillä. Mitä olisivatkaan festarit ilman lämmintä olutta?

Lue lisää:

30, flirty and thriving – raportti Jyrockin perjantaista (18.4.2015)

BRNS – saunasta keikkalauteille (18.4.2015)