Kuvat: Joonas Pikkarainen
Kuvat: Joonas Pikkarainen

30-vuotias Jyrock veti perjantai-iltana omien puheidensa mukaan ”mökin täyteen”.  Tungos ei tullut yllätyksenä, sillä tapahtuman järjestäjät olivat pitäneet huolen monipuolisesta musiikkivalikoimasta. Tänä vuonna oman erikoisuutensa tunnelmaan toivat ennakkoon kuvatut videojuonnot.

Mantarayn aloittaessa festarit, väki vasta kerääntyi vähitellen paikalle.  Jollain vipatti tanssijalka, mutta suurin osa vielä ujosteli kiinni takaseinässä. Yhtyeen eteerisenoloinen lavaveto keräsi kyllä kiitosta. Hyvin soljuva musiikki sopi täydellisesti Jyrockin alakerran tunnelmaan ja festareiden hyvällä maulla toteutettuihin lavasteisiin.

The Hearing

Hieman myöhemmin yläkerran lavan avasi huikea yhden naisen spektaakkeli, The Hearing. Ringa Mannerin välitön asenne teki keikasta jollain tapaa äärimmäisen kotoisan. Esityksessä yhdistyivät vaivattomasti uusi, vielä levyttämätön materiaali ja vanhempi tuotanto. Menosta pystyi lukemaan, että yleisön lisäksi laulaja oli itse huippufiiliksissä uudesta musiikistaan.

NYOS
NYOS

Oceans ja NYOS jakoivat yleisön alakertaan ja terassille. NYOS:n kova setti keräsi niin valtavasti yleisöä, että takarivissä varpistelleiden keskuudessa kuului supinaa siitä, esiintyikö siellä kukaan kun mitään ei näkynyt. Muusikkokaksikko olikin lavan sijaan vallannut tanssilattian edustan ja tamppasivat sitä älyttömän kovalla sykkeellä. Yleisön joukossa fiilistellyt DJ-kaksikko Soulrokker ja Dynamiittidaami naureskelivat laittaneensa yläkerrassa kokoelmalevyn soimaan, jotta irtosivat katsomaan keikkaa.

BRNS
BRNS

Ilokivellä majaileva improvisaatioteatteri Mikäklubi sai kunnian juontaa videolla lauteille belgialaisen BRNS-yhtyeen. Englannin kielen sanasta ”brains” jalostettu nimi aiheutti juontajille kikatusta ja ääntämyksellisiä hankaluuksia. Pieni takeltelu jatkui myös bändin omissa juonnoissa heidän ilmoittaessaan esiintyvänsä ensimmäistä kertaa Suomessa. Miesten välitön esiintyminen kuitenkin lähinnä lisäsi keikan nautinnollisuutta. Tässä vaiheessa iltaa myös ujot suomalaiset uskaltautuivat tanssimaan vapaammin.

Solano+Profettes
Solano+Profettes

BRNS veti keikallaan yläkerran täyteen kuuntelijoita ja trooppinen ilmasto oli taattu. The Hearingin Ringa Mannerista aiemmin inspiroituneet lähtivätkin siitä terassille tuulettumaan ja kuuntelemaan Solano-yhtyeen ja Profettes-duon fuusiota. Terassin rajallisesta tilasta ja ilman viileydestä huolimatta tuoreenoloista elektromusiikkia soittava kokoonpano sai kiitosta hyvästä lavameiningistä. Solano+Profettes päätti terassiteltan illan, mutta nostatti tunnelmaa niin rytinällä, että osa porukasta jäi tanssahtelemaan telttaan vielä yhtyeen lopetettuakin.

Aivovuoto
Aivovuoto

Illan pahimmat kliseet taidettiin kuulla Jyväskylän kaupunginjohtajan suusta tämän toivottaessa tervetulleeksi Aivovuodon. Juonnossa keskityttiin myhäilemään sille, kuinka 30-vuotias jaksaa vielä rokata yliopistoruokalassa. Hymistelyn jälkeen aivan päinvastaisella tunnelmalla ladattu keikka veti porukan sekaisin. Selvää oli ainakin se, että yleisön riveissä seisoi useita faneja. Niin vapautuneita juhlijat eivät kuitenkaan olleet, että olisivat esiintyjien pyytäessä nousseet lavalle riimittelemään Seinä seinä seinä seinää.

”Ei väkisin, me vedetään tää sit keskenämme, kiitti vaan”, heittää raptrio ujolle yleisölleen.

Jaakko Eino Kalevi
Jaakko Eino Kalevi

Loppuun asti jaksaneen festarikansan illan huipensi Jaakko Eino Kalevi. Laulaja itse oli kuin suoraan 1960-luvun hippiliikkeestä ja rumpalikin vaikutti nousseen jonnekin korkeampiin sfääreihin. Musiikillisesti kokoonpano sopi täydellisesti tähän kohtaan iltaa. Utuisesti soljuvat kappaleet olivat oivallisia hieman väsyneeseen huojuntaan. Musiikin liukuessa eteenpäin luonnollisesti, kuulija saattoi rauhassa antaa ajatustensa harhailla. Jos tietoisuus olisi ääni, se ääni olisi Jaakko Eino Kalevilla.

Lue lisää:

Minä se olin! – kertomuksia Jyrockin kulisseista (18.4.2015)

BRNS – saunasta keikkalauteille (18.4.2015)