Korkeakoulupolitiikka

Pääkirjoitus: Tukintotehtailusta seuraa yhteisöllisyyden kariseminen

Keskustelu suomalaisesta korkeakoulupolitiikasta ei saa typistyä vain yhden numeerisen mittarin tavoittelemiseen, kirjoittaa päätoimittaja Henri Häkkinen.

Mielipiteet

18.3.2024

Yliopistojen rahoitusmalli uudistumassa: Jyväskylä saattaa hävitä kolme miljoonaa euroa

Jyväskylän yliopisto saattaa menettää rahoitustaan jopa kolme miljoonaa euroa. Muutosten vuoksi edessä on säästöjä ja sopeutumista. Oppilaitoksen taloudellinen tilanne on nyt haastava.

Uutiset

18.3.2024

Kolumni: Opiskelijoita tulisi kuulla valintauudistuksissa

Kirjoittaja on JYYn hallituksen varapuheenjohtaja ja koulutuspolitiikasta vastaava jäsen.

Mielipiteet

1.3.2022

Kommentti: Korkeakoulu- ja aluepolitiikan yhdistäminen on menestysresepti

Kirjotus on vastine Jyväskylän ylioppilaslehdessä 4.2.2022 julkaistuun kommenttiin.

Mielipiteet

7.2.2022

Kommentti: Korkeakoulupolitiikkaa ei pidä tehdä aluepoliittisin ehdoin

Vuoden alussa valmistunut esiselvitys puolsi alueellista opintolainahyvityskokeilua. Ehdotettu malli on kuitenkin ongelmallinen monin tavoin, kirjoittavat Jenni Suutari ja Konsta Tarnanen.

Mielipiteet

4.2.2022

Siirry takaisin sivun alkuun