Arvio

Joka meitä liikuttaa on valtaa pohtiva kuvaus ihmisten haluista ja tarpeista, kirjoittaa Camilla Uçan.

Bruce Springsteenin keskeisin irtiotto osoittautuu ohjaaja Scott Cooperille liian vaikeaksi palaksi. Elokuva on silkkaa rautalangasta väännettyä sössöttävää levy-yhtiösetää ja surullisilla silmillään järveä tuijottavaa erikoislahjakkuutta, kirjoittaa Niklas Pelkonen.

Kahden näyttelijän musikaali on haastava laji, mutta musiikin korkean vaikeustasonkin keskellä molemmat esiintyjät ja taustalla näkyvä orkesteri soivat tyylikkäästi ja ammattitaitoisesti, kirjoittaa Nico Rissanen.

Anna minun rakastaa enemmän on kauniisti sävytetty, mutta kerronnallisesti hajanaiseksi jäävä rakkaustarina, jossa musiikin, hahmojen ja parisuhteen tasapaino hapuilee liikaa, kirjoittaa Saara Nenonen.

Arppa ei tavoittele täydellisyyttä vaan fiilistä – ja siinä hän onnistuu, kirjoittaa Valentin Vänskä.

On sääli, että jälleen homomiehestä kertova elokuva korostaa apaattista erilaisuutta ja yksinäisyyttä, kirjoittaa Saara Nenonen.

Satiirielokuva käsittelee raskaita teemoja ahdistavan pitkien kohtausten muodossa, mutta muistuttaa kyllä, kun on aika nauraa, kirjoittaa Saara Nenonen.

Räjäyttäjien harmaa tupla on yksi yhtyeen vahvimmista levytyksistä, joka perustelee kestonsa moneen kertaan, kirjoittaa Niklas Pelkonen.

Ruokakaupoista ympäri Suomen on vajaan vuoden ajan voinut ostaa myös viinejä, joissa on enintään kahdeksan prosenttia alkoholia. Jylkkärin raati arvioi niistä halvimmat.

Itseironiseksi taantuva köppäisyys vetää maton elokuvan omien jalkojen alta. Lopputulos on jatkuvasti melkein huvittava, kuten Sami Hedberg tai räkä, kirjoittaa Niklas Pelkonen.