Pyyntö osallistua tutkimukseen. Äh.

Vanhoja keikkamainoksia. Meni jo. Ilmoittautumislomakkeita kalliille tanssikursseille. Ketä kiinnostaa, tai kenellä ylipäänsä on rahaa.

Jyväskylän yliopiston Agora-rakennuksen ilmoitustaulu on täynnä värikkäitä julisteita, joista monet paljastuvat nopealla vilkaisulla sisällöltään vaisuiksi. Kuljen ilmoitustaulun ohi päivittäin ja niin tekevät myös vähintään sadat muut opiskelijat. Tutkiskelen sellaista nyt ensimmäistä kertaa ajatuksella.

Tasapaksuilta kuulostavat ilmoitukset eivät ole koko todellisuus. Myös monet seurat ja yhdistykset mainostavat niissä itseään. Keikkojen ja kurssien sijasta ilmoitustaululta voi parhaimmillaan löytää kokonaan uuden yhteisön. Se on tällä kertaa myös minun tavoitteeni.

Silmiini osuu kaksi mielenkiintoista julistetta. Anime- ja mangaseura Tsukiain värikäs ja tyylikäs mainos sekä Elokapinan minimalistinen kutsu liittyä mukaan. Ilmoitukset eivät erotu joukosta vain niiden ulkonäön vuoksi. Yhteisöinä ne poikkeavat tavanomaisesta. Ne vaikuttavat suoraan sanottuna oudoilta, mikä kiehtoo minua.

Japani-intoilijat ja aktivistit ovat monesti mediassa ja etenkin populaarikulttuurissa jokseenkin hyljeksittyjä ryhmiä. Animesta ja mangasta kiinnostuneita pidetään stereotyyppisesti outoina epäsosiaalisina nörtteinä. Elokapinan aktivistit puolestaan esitetään somepostausten kommenteissa todellisuudesta vieraantuneita kom15 munisteina, ainakin liikkeen vastustajien piirissä.

Stereotypiat kuitenkaan harvoin kertovat koko totuutta. Haluan selvittää, millaisia nämä nörtit ja aktivistit todellisuudessa ovat ja voiko näistä yhteisöistä löytää oman paikkansa. Asia selviää vain yhdellä keinolla. Päätän lähteä paikan päälle tutustumaan.

Elokapinan perehdytystilaisuus järjestetään salaisessa paikassa. Paikka ilmoitetaan osallistujille vain päivää ennen kokoontumista.

”Tämä on puhtaasti turvallisuuskysymys”, sanoo Marjatta, yksi kolmesta kouluttajasta, eli Elokapinan termein koordinaattorista.

Tällä kertaa koulutukseen on saapunut viisi potentiaalista uutta elokapinallista.

Marjatan mukaan toimintaa joudutaan pitämään salassa varotoimenpiteenä. Ulkopuolisia häiriköitä, jotka huutelevat kapinallisille etenkin netissä ei haluta paikalle. Toistaiseksi varovaisuus on toiminut ja Jyväskylässä järjestetyt kokoontumiset on pidetty ilman häiriötilanteita.

Tällä kertaa koulutukseen on saapunut viisi potentiaalista uutta elokapinallista. Joukon keski-ikä on noin neljänkymmenen paikkeilla ja se on miesvaltainen. Koulutuksen kulku on jokseenkin monotoninen. Marjatta sekä muut koordinaattorit Venus ja Anni esittelevät Elokapinaa diaesityksen avulla keskittyneelle yleisölle. Koordinaattorien toiveesta he esiintyvät jutussa vain etunimellään.

Sivupöydällä on tarjolla välipalakeksejä, hedelmiä sekä karkkia. Mehua voi juoda kertakäyttömukeista, joka tuntuu paradoksaaliselta ottaen huomioon liikkeen tarkoitusperät.

Koordinaattorien dioissa korostuvat erilaiset grafiikat, jotka kuvastavat maapallon kantokyvyn ylittymistä. Globaali pohjoinen, johon Suomikin kuuluu, on yksi syistä kantokyvyn ylittymiselle. Tunnelma on vakava, kuten aihekin.

”Yhteiskunnan tasolla ei usein tiedosteta, mistä ilmasto- ja ympäristökriisissä on kyse. Asiaan puuttuminen jää helposti piipertämiseksi niiden ympärille”, sanoo Anton, 40-vuotias väitöskirjatutkija, perheenisä ja potentiaalinen Elokapinan uusi jäsen.

Hän on päättänyt lähteä mukaan Elokapinan toimintaan velvollisuudentunnon vuoksi. Jotain on tehtävä sen sijasta, että jäisi vain kotiin makoilemaan.

Elokapinan tunnetuin vaikuttamiskeino kansalaistottelemattomuus kiehtoo häntä, mutta elämäntilanteensa vuoksi ei usko lähtevänsä barrikadeille. Kansalaistottelemattomuuden sijasta hän haluaisi jakaa tietoisuutta ympäristö- ja ilmastokriisiin liittyen.

”Erityisesti päättäjien herättelyä siihen, että tajuatko nyt ihan oikeasti, mitä maailmalla tapahtuu?”, hän kiteyttää.

Anton kokee, että voisi löytää Elokapinan kautta lisää samanhenkisiä ihmisiä elämäänsä. Työelämän ja perhearjen vuoksi hän ei kuitenkaan usko, että resurssit riittävät syvempien suhteiden luomiseen.

Elokapinan perehdytysdioissa korostuvat aktivismin eri muodot. Koordinaattorit painottavat, että vaikuttamisen muotoja on monia, eikä kaikkien tarvitse olla ”punaisessa roolissa”. Punaisella roolilla viitataan kansalaistottelemattomuuteen, joka voi johtaa kiinniotettavaksi virkavallan toimesta.

Heidän mukaansa monet tukiroolit ovat avainasemassa mielenosoitusten ja aktioiden toimivuudessa.

Viime kesänä Helsingissä järjestetyssä Kulovalkea nimisessä mielenosoituksessa Venus oli paikan päällä rauhoittelijana. Hänen tehtävänään oli jutella etenkin Elokapinan ulkopuolisten henkilöiden kanssa, mikäli he alkoivat käyttäytymään häiritsevästi mielenosoittajia kohtaan.

Helsingissä tapahtui kuitenkin jotain, joka jätti Venukseen jäljen.

”Mielenosoituksen jälkeen paikalla oli useita jyväskyläläisiä, joilla oli vaikea olla. Jäimme istuskelemaan jonkin kadun varteen, antamaan toisillemme haleja ja kyselemään, oliko kaikki varmasti hyvin”, hän kertoo.

Elokapinan yhteisöllisyyttä korostaa sen uniikki luonne. Aktivistit voivat kokea mielenosoituksissa toistensa seurassa hyvin intensiivisiä kokemuksia. Ne voivat liittyä esimerkiksi ulkopuolisten huuteluun ja uhkailuun tai poliisin kiinniottotilanteeseen. Kun aktivistit kokevat vaikeita asioita yhdessä, he uskaltavat olla toistensa seurassa avoimempia ja tuoda tunteita rohkeammin esiin.

”Elokapina on yhteisöllisin ryhmä, jossa olen ikinä ollut mukana”, Venus toteaa.

Yhteisöllisyys perustuu Venuksen mukaan paljolti myös kulisseissa tapahtuviin asioihin. Hän mainitsee Elokapinan lähiryhmät, joita löytyy Suomen kaikista suurimmista kaupungeista. Noin kymmenen hengen ryhmät muodostuvat Elokapinan koulutusten pohjalta ja ne vastaavat pitkälti liikkeen paikallistoiminnasta.

Lähiryhmiä toimii kaupungeissa samanaikaisesti useita. Jyväskylässä lähiryhmät olivat vahvasti mukana viime kesänä järjestetyn rallikapinan suunnittelussa. Rallikapinalla vastustettiin Jyväskylässä ajettavia MM-ralleja.

”Lähiryhmät ovat todella matalan kynnyksen toimintaa ja sitä kautta voi tutustua paremmin muihin elokapinallisiin. Kaikkia 17 huolestuttaa ympäristön tila ja se yhdistää meitä”, hän sanoo

Venus löysi Elokapinasta paikkansa. Hän löysi sieltä ihmisensä ja yhteisönsä.

Perehdytystilaisuus päättyy. Anton sekä muut neljä paikallaolijaa päättävät liittyä jäseniksi. Ehkä hekin löytävät elämäänsä ihmisiä ja merkitystä Elokapinan kautta. Myös toimittajaa kosiskellaan liittymään. Ei tällä kertaa.

Parin päivän jälkeen matkani jatkuu aivan toisenlaiseen todellisuuteen. Jyväskylän anime- ja mangaseura Tsukiai kokoontuu viikoittain Veturitallien urbaaniin ympäristöön. Saapuessani Veturitallien nuorisotilassa järjestettävään hengailuiltaan, ryntää moni paikallaolija yhtä aikaa paikan kahvioon.

”Sieltä saa riistohintaan mokkapaloja”, sanoo yhdistyksen puheenjohtaja Topias Koskela.

Koskela erottuu joukosta heti hänen pukeutumisellaan. Hänellä on yllään Japanin lipulla varustettu lippalakki sekä kimono, jonka selkää koristaa Oshi No Ko -mangan räikeä kuosi.

Tunnelma on hyvin rento. Suunniteltuun ohjelmaan on aikaa vielä noin tunti. Sillä aikaa paikallaolijat vaihtavat kuulumisia ja puhuvat japanilaisista videopeleistä.

Jutut saavuttavat nopeasti jo suorastaan esoteerisen tason. Keskustelua herättää muun muassa strateginen Kantai Collection -videopeli, jonka tarkoituksena on toimia laivaston komentajana.

”Sieltä saa riistohintaan mokkapaloja.”

Laivojen sijasta pelaaja ohjaa ”Moe”-hahmoja, jotka voisi vapaasti suomentaa ”söpöiksi tytöiksi”. Tytöt taas on personifioitu edustamaan toisen maailmansodan sotalaivoja ja pelaajat taistelevat niillä toisiaan vastaan. Untuvikolle hämmentävää, tsukiailaiselle arkea.

”Se tässä onkin hienoa, että voi puhua niistä asioista, jotka eivät työpaikan kahvipöytäkeskustelussa nousisi esiin”, sanoo Tsukiain sihteeri Paula Hokkanen.

Illan pääohjelmanumerona on rivijäsen Oskarin Japanin matkan kuvien esittely. Kuvittelen, että niiden katseluun menisi enintään puoli tuntia, mutta huomaan nopeasti oletuksen vääräksi. Jokainen kuva katsotaan ja selitetään tarkasti läpi. Oskari esittelee kuvia hyvin yksityiskohtaisesti, kuin omalle perheelleen.

Yhdessä kuvassa esiintyy Osakan paikallisherkkuina tunnettuja takoyaki-mustekalapalloja, toisessa Oskari poseeraa tyttöystävänsä kanssa pyhätön edessä.

Kuvista ilmenee muille tsukiailaisille tuttuja paikkoja ja Oskarin kokemuksia Japanista vertaillaan muiden jäsenten omiin. Japani yhdistää näitä ihmisiä samalla tavalla kuin aktivismi yhdistää elokapinallisia.

Sihteeri Hokkanen on ollut toiminnassa mukana jo reilut kymmenen vuotta ja sanoo, että se näytti hänen alkuaikoinaan hyvin erilaiselta.

”Silloin kokoonnuimme Kuokkalassa ankeaan kerhotilaan ja toiminta muistutti enemmän kolmekymppisten miesten lautapelikerhoa”, hän kertoo.

Nyt toiminnasta on pyritty tekemään helposti lähestyttävää kaikille japanilaisesta kulttuurista kiinnostuneille, eritoten nuorille. Tsukiain jäsenistöstä valtaosa on opiskelijoita, jotka ovat muuttaneet Jyväskylään muualta.

Yhdistys tarjoaa turvallisen ympäristön olla oma itsensä. Vaikka manga- ja animekulttuuri ovat valtavirtaistuneet viime vuosina, ei moni jäsen uskalla tuoda mielenkiinnon kohdettaan esille arjessaan. He ikään kuin piiloutuvat naamion taakse.

”Ihmiset pelkäävät leimautumista. Ei haluta tulla nähdyksi outoina”, pohtii Hokkanen.

Hokkanen ei itse ole tätä koskaan peitellyt.

”Saatan sanoa suoraan, että harrastan japanihörhöilyä ja olen anime-seuran hallituksessa. Reaktio on yleensä todella neutraali”, hän sanoo.

Moni ”skeneen” kuuluva ihminen voi olla ujo ja helposti kotiin vetäytyvä. Sosialisoiminen voi tuntua vaikealta tai olla epämukavuusalueella. Hokkanen haluaa avoimuudellaan rohkaista myös muita olemaan ylpeä harrastuksestaan ja saada uusia kasvoja mukaan toimintaan.

”Usein joku hiljaisempi ihminen saattaa tulla kysymään toiminnasta, jos olen maininnut kuuluvani anime-seuraan”, hän selittää.

Hokkanen myöntää, että monet Tsukiain jäsenet saattavat olla helposti sisäänpäin suuntautuneita ja jäävät usein kotiin sosialisoimisen sijasta. Puheenjohtaja Topias on tehnyt tärkeää työtä erityisesti saavutettavuuden kannalta. Toiminta pyritään pitämään mahdollisimman matalalla kynnyksellä lähestyttävänä.

Viikoittaisissa tapaamisissa yritetään saada aikaan yhteistä keskustelua esimerkiksi kiinnostavaan mangaan tai anime-sarjaan liittyen. Myös hiljaisuus on kuitenkin täysin okei. Jotkut haluavat vain tarkkailla sivusta ja fiilistellä tunnelmaa.

Tällä kertaa keskustelua herättävät Oskarin valokuvat, jonain toisena viikkona jäsenet saattavat pelata esimerkiksi lautapelejä. Paikan päällä on muutamia ensikertalaisia, jotka ovat olleet hiljaisempia. Heidän kasvoistaan välittyy kuitenkin seesteisyys.

Ehkä jännitteet purkautuvat, jos kokoontumisissa jaksaa alkaa käymään myös tulevina viikkoina. Hokkanen on kuullut vuosien aikana joidenkin jäsenten sanovan, että tämä on ainoa paikka, jossa he ovat törmänneet samanhenkisiin ihmisiin. Ainoa yhteisö, jossa voi olla täysin oma itsensä.

Hengailuilta alkaa päättymään ja siirryn seurueen kanssa ulos hyiseen marraskuiseen iltaan. Kukin suuntaa omille teilleen ja jään taas yksin. Elokapina ja Tsukiai ovat näennäisesti hyvin kaukana toisistaan. Toisessa pyritään muuttamaan rakenteita ja hidastamaan ilmastonmuutosta. Toisessa hengaillaan animen ja mangan täyteisissä illoissa.

Toisaalta niissä on myös paljon samaa. Ne toimivat kohtaamispaikkoina samanhenkisille ihmisille, joita voi olla vaikea löytää arkisessa elämässä.

Matkani tavoitteena oli tutkiskella yliopiston ilmoitustaulua ja löytää erikoisia yhteisöjä. Löysin kuitenkin jotakin suurempaa. Ihmiset, jotka tapasin, olivat irtautuneet nykyajan sosiaalisista kahleista. He eivät pyrkineet mielistelemään muita tai esittämään jotakin sellaista, mitä eivät oikeasti ole.

Vaikka joku joskus oudoksuisi ”animehörhöilyä” tai kadunvarsien valtaamista ilmaston puolesta, antaa yhteisö niille hyväksyvän tilan. Tällöin outojen katseiden merkitys laskee ja uskallus itsensä toteuttamiselle kasvaa.

Ehkä meidän kaikkien tulisi katsella ilmoitustauluja enemmän ja pohtia, mitä me oikeasti haluaisimme tehdä, jos naamiot riisuttaisiin. ▬