Jyväskylän ylioppilasteatteri

Joka meitä liikuttaa

Ohjaaja: Jukka Hämäläinen

Ilokivi Venue

Jyväskylän ylioppilasteatterin syyskauden esitys Joka meitä liikuttaa tuo lavalle monia hahmoja suurine kysymyksineen. Alussa nähdään kahden henkilön välinen konflikti ja toisaalla jumala kokee huolta ihmiskunnan romahtamisesta. Yksi kaikkien yläpuolella on oman ideansa vankina. Näytelmä liikkuu eri hetkissä ja sen tarina aukeaa hiljalleen.

Teoksen parasta antia ovat tanssikohtaukset, joita on onneksi paljon. Välillä dialogi tulee etukäteen äänitettynä nauhalta ja esiintyjät konkretisoivat kuuluvaa ääntä liikkeeksi. Liikekieli on soljuvaa, sisältäen kiertoja sekä pehmeitä hyppyjä. Välillä tanssiminen muuttuu todellisiksi taidonnäytteiksi.

Osalla tanssijoista on kasvoillaan maskit, joista huolimatta liikekieli näyttää varmalta. Yhdessä kohtauksessa apuna käytetty tuoli tuo koreografiaan toimivan lisän. Puvustus toimii liikkeellisissä kohdissa, sillä asut ovat kerroksellisia ja väljiä.

Teoksessa kuuluva musiikki rytmittää kohtauksia muuten hyvin, mutta parissa kohdassa esiintyjien artikulaatio meinaa hukkua taustanauhan alle. Yhdessä kohtaa taustalle heijastettu Windowsin logo laittaa miettimään, onko se siellä tarkoituksella vai ei.

Niin näyttelijöiden lavalla tuottama dialogi kuin nauhalta kuuluvat lauseetkin ovat paikoin filosofisia. Teoksessa pohditaan kuolevaisten ja kuolemattomien rooleja, valheita sekä halujen määrää. Herkimmille katsojille näytelmä ei sovi, sillä se sisältää väkivaltaa ja kuolemaa.

Väliajan jälkeen teos paketoidaan suhteellisen lyhyessä ajassa. Näytelmässä näkyvät vaikutteet Pulp Fictionista, ja rankoista aiheistaan huolimatta teos sisältää myös huumoria.

Perimmäisenä teemana on valta. Sitä lähestytään eri näkökulmista ja välillä valta konkretisoituu lavalla esitetyssä väkivallassa. Kokonaisuudessaan näytelmä on persoonallinen sekoitus aggressiota, tanssia, viiltävää dialogia sekä syvällisiä teemoja. Teos kommentoi aikaa, jossa elämme. Ihmisillä haluja ja tarpeita on jo liikaa.