Jyväskylän yliopiston eri laitokset tutkivat milloin mitäkin ahkerasti. Tutkimuksia varten tarvitaan myös tutkittavia vapaaehtoisia, ja niissä on opiskelijalle varsin houkutteleva täky: tavallisesti 10–20 euron lahjakortti S-ryhmän kauppoihin.
Olisihan se aika hauskaa, jos yliopisto kustantaisi minulle siksarin keppanaa. Siispä tuumasta toimeen ja koekaniiniksi.
Yliopiston verkkosivujen Osallistu tutkimukseen -osiossa on sivukaupalla tutkimushankkeita. Tällä kertaa valintani tapahtuu kuitenkin tuttavan vinkkaamana. Yhteyden rytmi -tutkimuksessa (IRSync) tarkastellaan, miten ihmiset synkronoituvat vuorovaikutuksen aikana. Se tarkoittaa esimerkiksi sydämensykkeen, hengityksen ja vireystilan muuttumista samankaltaisiksi, kun ihmiset vaikkapa keskustelevat keskenään.
SUOMEN AKATEMIAN rahoittamaa tutkimusta johtaa psykologian laitoksen tutkija Anu Tourunen. Tourunen kertoo tutkimuksen olevan vain yksi osa synkronoitumisen palapeliä.
”Synkronoitumista tapahtuu arkielämässä aivan huomaamatta. Esimerkiksi peilaamme nytkin toistemme asentoja”, hän sanoo haastattelussa.
Tourusen mukaan synkronoitumista pidetään ikään kuin sosiaalisena liimana, joka on usein liitetty positiivisiin asioihin, kuten yhteenkuuluvuuteen. Hänen väitöskirjatutkimuksessaan 9 vuoden takaa tarkasteltiin asiakkaiden ja terapeuttien synkronoitumista pariterapian aikana. Puolisoiden synkronia kasvoi prosessin myötä, ja se oli positiivisesti yhteydessä naisten hyvinvointiin, Tourunen kertoo.
Synkronoituminen ei kuitenkaan ole aina toivottu tila. Esimerkiksi riitatilanteessa kummankin osapuolen vireystila saattaa kohota, kun tunteet kuumenevat. Toisessa esimerkissään Tourunen vertaa tilannetta terapiaan. Rankoista aiheista puhuvan hermosto saattaa aktivoitua hyvinkin voimakkaasti, mutta terapeutin on syytä pysyä tyynenä, joten synkronoitumisen välttäminen on tässä tapauksessa hyvä juttu.
TÄHÄN MENNESSÄ tutkimuksessa on ollut jo yli 170 kävijää, mutta mukaan toivotaan vielä erityisesti sisaruksia, vanhempia ja lapsia sekä työkavereita, Tourunen kertoo.
Ilmoittaudun mukaan toverini Severi Boesenin kanssa. Tutkimuksessa tarkastellaan myös, miten synkronoituminen eroaa toisensa jo tuntevien ja tuntemattomien välillä. Aluksi sähköpostiini kilahtaa pitkä esikysely, jonka täytän kolmessa vartin pätkässä.
Varsinainen tutkimusosuus sattuu keskiviikkoiltapäivään. Minä ja Boesen tapaamme projektitutkija Veera Mannisen Mattilanniemen Kielo-rakennuksen aulassa. Manninen vie meidät tutkimushuoneeseen. Sen keskellä on kaksi tuolia, joiden viereisillä pöydillä nököttää erilaisia mittauslaitteita.
Manninen opastaa meitä pukemaan vyöt, joilla mitataan hengitystahtia. Sykettä mittaavat anturit kiinnitetään kylkiluun ja solisluun alle. Lopuksi toiseen käteen laitetaan vielä anturit, jotka mittaavat vireystilaa kämmenen hikoilun perusteella. Kehon liikkeita ja ilmeitä tarkkaillaan kameroilla ja äänen väriä mikrofonilla.
Sitten aloitamme itse tutkimuksen. Saamme kahdeksan keskustelutehtävää, joiden aiheet vaihtelevat laidasta laitaan. Tutkijoiden pyynnöstä en paljasta keskustelujen tarkkaa sisältöä, sillä aiheiden ennakkoon tietäminen voisi vaikuttaa muiden osallistujien tuloksiin.

ISTUMALIHAKSET ovat koetuksella, kun kykimme epämukavissa tuoleissa kaksi ja puoli tuntia. Muutoin aika menee varsin nopeasti jutustellen. Tehtävien välissä täytämme kyselylomakkeita.
Lopulta tutkimus päättyy, ja saamme muistoksi matkaamme synkronisoitumistamme kuvaavan graafin. Naurunpurskahdukset näkyvät hengityskäyrässä.
Manninen ojentaa meille vielä S-ryhmän lahjakortit, kumpikin arvoltaan 15 euroa. Näitä vastaan tosin tarvitaan henkilötiedot verotusta varten.
Tourunen naurahtaa, kun kerron jutun näkökulman.
”Onkin hyvä kysymys, mitä rahapalkkioista pois siirtyminen tekisi tutkimuksiin osallistumiselle”, hän pohtii.
”Kaljapalkkioihin emme valitettavasti voi siirtyä”, hän lisää hymyillen.
Kortti plakkarissani taaperran seuraavaksi Kolmikulmaan. Arvolla ei varsinaisesti elellä herroiksi, mutta tasan 15 euron Karhun siksariin se riittää juuri sopivasti.
