Uudessa roolissani päätoimittajana olen kahlannut lävitse melkoisen kasan Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunnan JYYn materiaaleja. Hallitusohjelmaa, viestintästrategiaa, poliittista linjapaperia. Ja juuri JYYn yleispoliittisesta linjapaperista (2024) silmiini hyppäsi tämä erinomaisesti muotoiltu ajatus:  

”Opiskelijalla on oltava mahdollisuus erehtyä, valita väärin sekä pärjätä moninaisissa ja myös taloudellisesti haastavissa elämäntilanteissa.”  

Lainaus on peräisin linjapaperin kohdasta, jossa käsitellään opiskelijoiden toimeentuloa ja ylioppilaskunnan vaikuttamistavoitteita sen edistämiseksi. Kappaleessa otetaan kantaa opintotukeen ja yleiseen asumistukeen opiskelijan taloudellisen hyvinvoinnin peruskivinä.  

Mutta mielestäni lauseessa tiivistyy jotain muutakin. Rivien väliin on kirjattu sen ihmisläheisen ja empaattisen ajattelun ydin, jonka soisin näkyvän yhteiskunnallisesti kautta linjan – oikeus erehtyä.   

ALLEKIRJOITTANEEN KÄÄMIT alkavat kuumeta, kun mustavalkoinen ”oma syy” ja ”ei oma syy” -ajattelu muuttuu ihmisarvon mittariksi, ja inhimillisyyden harmaus napsaistaan yhtälöstä siististi ulos.  

Ja lähdetään asian helpoimmasta päästä: kukapa meistä olisi ennustaja. Vielä 2010-luvulla mediat kautta Suomen hehkuttivat, kuinka ohjelmoijat saavat lyhyellä koulutuksella varman työpaikan ja palkkaus olisi vieläpä mediaania tuntuvasti korkeampi. Hokema jatkui 2020-luvulle, jolloin eräälle toverilleni kerrottiin, että koodarit revitään koulun penkiltä töihin.   

”Saisi tulla kuka vain repimään, ihan minä päivänä tahansa”, hän totesi viime keväänä, kun oman alan harjoittelupaikkaakaan ei tahtonut löytyä. Vimmaisesta etsimisestä ja erinomaisista opinnäytteistä huolimatta.  

MIELESTÄNI EI ole mikään ihme, että monesta suunnasta toitotetut, luotettujen asiantuntijoiden mielipiteet ovat ohjanneet elämänvalintoja. Koen samalla käsittämättömän kylmäksi ja empatianpuutteiseksi asenteen, jota koulusta suoraan työkkärin asiakkaiksi valmistuvat kohtaavat. Virhe ei ole edes heidän päädyssään, mutta sekin on liikaa. Väärin valittu.  

”Uskon, että kun on vain oma itsensä, oma reipas itsensä, ja suhtautuu avoimesti niihin työnhakumahdollisuuksiin, niin sillä pääsee jo hyvin pitkälle”, leiskautti työministeri Matias Marttinen (kok.) tämän vuoden maaliskuussa MTV:lle.   

Työllisyyslukuja on ruodittu kalan velliksi muuttumiseen saakka, mutta kommentista huokuu tämä ”oman syyn” leima. Viis kilpailusta, arvosanoista, hiestä ja kyynelistä tutkinnon eteen: mitäs et ollut tarpeeksi reipas. Eikä yksikään ala näytä olevan turvassa.  

SAMA MUSTAVALKOINEN ajattelu ulottuu esimerkiksi päihdepolitiikkaan ja käyttöhuonekeskusteluun. Erehtyminen tai väärin valitseminen on synti, josta ei ole paluuta. Moninkertaisesti niin, jos valinta on vienyt lähemmäs laitaa kuin valtaväestön.  

Olen rehellisesti tunaroinut elämässäni useammankin kerran. Mukana on ollut – Ilúvatarin kiitos – sekä rakastava tukiverkko että ripaus puhdasta tuuria, ja ilman näitä elämäni olisi monin verroin hankalampaa. Jos maailma olisi vain virheettömiä varten, tuskin istuisin teroittelemassa sulkakynääni lehden tällä puolella.   

En tiedä, missä asenteiden koventumisen perimmäinen syy piilee. Mutta tiedän sen, millaista keskustelua toivon ensi kevään eduskuntavaalien kampanjatyössä. Empaattista, ihmisyyden harmautta rohkeasti katsovaa.  

Sellaista, jossa jokaisella on oikeus erehtyä.