Sanomalehti Keskisuomalainen kirjoitti 16. helmikuuta, etteivät vauvat ole aina tervetulleita yliopiston luennoille. Lapsi- ja kehityspsykologian professori sekä yliopiston vararehtori Marja-Leena Laakso, kertoi jutussa ilmiön nousevan esille usein kasvatustieteen ja opettajaopiskelijoiden kesken, eikä ihme, sillä Ruusupuiston aula täyttyy harva se päivä satunnaisista lastenrattaista ja unipusseissa pienimpiään paijaavista pedagogeista.
Asiaa koskaan aiemmin ajattelematta ja silkkaa ajatteluni mustavalkoisuutta, päätin mieleni asiasta lukemani jutun pohjalta. Päätin olla vauvojen luennoille kiikuttamista vastaan. Päätin, ettei mikään olisi ärsyttävämpää kuin kiinnostavan luennon jatkuva keskeytyminen vauvan kovaäänisen huutamisen seurauksena. Päätin, että opiskelijoiden opiskelurauha olisi turvattava ja huutavat lapset olisivat akuutti uhka sille.
Nykyään näen asian toisin, vaikka puollan toki opiskelijoiden opiskelurauhaa. Ollakseni rehellinen, yliopistoluennoilla on paljon opiskelijoiden huomiota varastavia asioita vauvojen sijasta. Mieleni muuttui kohdattuani ensimmäisen kerran vauvan demomuotoisessa opiskelussa. Kun huomasin demo-opetustilassa lapsen, päätin, kuinka tilanteesta tulisi ajatella.
Edessä oli 5 tunnin verkkaisesti etenevä demo, joten luotin paatokseni paikkansapitävyyteen – pieni lapsi kyllästyisi lopulta ja alkaisi huutamaan opiskelutilannetta häiriten. Pienokainen päihitti ennakkoluuloni täysin – ei pihaustakaan viiteen tuntiin. Lapsen jokellukseen ilmestyessä alavireisiä nuotteja vanhempi tuntui tietävän tismalleen, mitä lapsi tarvitsisi. Koska tuo minulle tuntematon vauva oli nyt murtanut ennakkoluuloni ilmiöstä, muotoilin mielipidettäni uudelleen. Minusta vauvat oppimistilanteissa ovat oikeastaan aika punk.
Musiikkimaku on tosi paljon jokaisen oma makuasia. Punk ei ole kaikille. Punk onkin ollut tyypillisesti hiukka coolimpien tyyppien juttu, kaikki ei tajua! Coolius usein yhdistetään vaihtoehtoisuuteen ja punk on toden totta vaihtoehtoisuuden ääni. Normien haastamista ja vastaan hannaamista. Minusta se, että perheelliset opiskelijat tuovat pienimpänsä mukanaan opintoihinsa on punk.
Vauvojen punk-potentiaali näkyy esimerkiksi kodin ja yhteiskunnan välisissä jännitteissä. Vauvat luennolle ja samalla vanha ”kenen pitäisi olla kotona?” -keskustelu voidaan kuopata niille sijoillensa. Kukaan ei ole kotona. Tiedeinstituutioiden ei silti tarvitse toimia lasten säilöntäpaikkoina. On olemassa päiväkoteja, lastenhoitajia, koteja, vanhempainvapaita ja monia muita järjestelyitä. Ehkä vauvojen yliopistolle ilmestyminen ilmentääkin perheellisten opiskelijoiden tyytymättömyyttä suomalaisen perhepalvelujärjestelmän toimintaan tai sen tarjoamaan tukeen. Kenties se ei yksinkertaisesti riitä.
UUSLIBERAALI AJATTELU muistuttaa perheitä jatkuvasti ideaalivanhemman malleista sekä yksilönvastuusta. Samanaikaisesti on vastuullista tehdä töitä, opiskella ja kehittää itseään, hoitaa perhettä ja omistaa sosiaalinen elämä vielä kaiken kukkuraksi. Kuulostaa paljolta. Ei kai kenestäkään ole kaikkeen. Niin perheettömien kuin perheellistenkin aikuisten korkeakouluttaminen on erottamaton osa tiedeyhteisön toiminnan jatkuvuutta. Siksi kysymys perheellisten opiskelijoiden jälkikasvun opiskelutilanteisiin osallistumisesta onkin haastavaa.
Keskisuomalaisen jutussa myös Jyyn sosiaalipoliittinen asiantuntija Karri Kekkonen linjaa ylioppilaskunnan lähtökohdaksi sitä, että kaikilla pitäisi olla yhdenvertaiset mahdollisuudet osallistua opetukseen.
Vararehtori Laakso kertoo yliopiston tahtotilan olevan lapsimyönteinen ja opiskelijoiden tarpeisiin mahdollisuuksien mukaan joustava. Kategorista lupaa vauvojen mukaan ottamiselle ei voida silti suoda. Minusta tiedeyhteisö rikastuu monipuolisista äänistä. Samalla korkeakoulussa opiskelemiselta on kohtuullista vaatia saavutettavuutta rauhallisen opiskelutilanteen turvaamiseksi. Vauvojen luennoille tuominen auttaa herättelemään tärkeää keskustelua aiheesta.
Laakso kertoo Keskisuomalaisen jutussa, ettei kykene suosittelemaan opiskelemista äitiys-, isyys-, tai vanhempainvapaalla, sillä tämä on lapsen kanssa olemiselle sekä tämän tarpeisiin vastaamiselle varattua aikaa. Yliopisto-opiskeluun osallistuminen sekä vauva repivät opiskelevan vanhemman huomiota useisiin eri suuntiin.
Tämä on painava argumentti. Vauvat haastavat näin tutkittua tietoakin. Vauvojen tuominen yliopistolle omaa potentiaalia asettua normatiivisia kasvatusihanteita vastaan. Kasvatusihanteiden takana on tietysti tahtoa tukea lapsen hyvinvointia ja turvallista ihmisenä kasvamista, mutta toisinaan normatiivisiin kasvatustavoitteisiin kätkeytyy jotain vallanpitäjän omasta muistuttavaa. Lapsen edulla perustellaan laajalla kirjolla asioita, ajoittain turvallisuuspolitiikkaakin! Vauvojen yliopistolle tuominen voidaan nähdä tämän kaavan rikkomisyrityksenä tai sen toimivuuden testaamisena.
Ovatko vauvat punk vai vanhemmat, jotka tuovat vauvat luennolle? Vähän sekä että. Vanhemmat poikkeavat normeista tuomalla vauvan yliopistolle – vauva itsessään muistuttaa meitä sosiaalisten sääntöjemme seittien ohuudesta. Vauvat ovat tehokas tapa tuoda esiin tilanteita, joissa perhepalvelujärjestelmän palveluita ei joko saada, tarvita tai haluta käyttää.
Suomipunkin ensimmäisistä aalloista alkaen ollaan oltu kiinnostuneita vaihtoehtoisten kasvatusihanteiden esittelemisestä tilalle. Suomipunkrokin veteraani Eppu Normaali on esimerkiksi jaellut vaihtoehtoisia kasvatusneuvojaan jo 1978 kappaleellaan Kaljaa nuorille.
Keskisuomalaisen helmikuisessa jutussa kuvataan, kuinka kohtaamiset yliopiston henkilökunnan kanssa ovat johtaneet perheellisten opiskelijoiden yhdistämään voimansa Jyväskylän yliopiston perheelliset opiskelijat ry:n perustamiseksi. Lisäksi yliopiston vararehtori Laakso kertoo perheellisten opiskelijoiden vauvoja koskettavien järjestyssääntöjen olevan työn alla – rakenteet muuttuvat. Vauvat yliopistolla on punk.
Kirjoittaja on milloin mistäkin mielensä pahoittava kasvatustieteiden opiskelija.