Ei hakutuloksia.

Provinssirock 15-17.6

Viikkoa ennen juhannusta Seinäjoella vietettiin jälleen Ihmisten Juhlaa. Kyseessä oli tietysti 34. kerran järjestetty Provinssirock.

Artistikattausta katsellessa piti hiukan miettiä, ovatko suomalaiset festivaalit pudonneet entistä enemmän suurten eurooppalaisten festivaalien kelkasta, päätähtinä kun tänä vuonna nähtiin sellaiset suuruudet kuin Nightwish, PMMP, sekä Slayer. Tämän lisäksi lauantaina, eli festivaalin pisimpänä päivänä alueen toiseksi suurin esiintymisalue – YleX –teltta – oli kokonaisuudessaan varattu konemuusiikille.

 

Perjantai

 

Perjantaina saavuimme paikalle juuri parahiksi näkemään Death Hawksin keikan. Death Hawksiahan on pitkin kevättä kehuttu yhdeksi suurimmista tulevaisuuden nimistä Suomessa, eikä Provinssirockin keikka suinkaan tehnyt tuota hypea aiheettomaksi. Rumba-Stage, eli lavoista pienin käsitti noin 20 hengen yleisömäärän kun Death Hawks asteli lavalle, mutta kun soitto tuntia myöhemmin taukosi, oli teltta ääriään myöten täynnä yleisöä. Death Hawks onnistui houkuttelemaan teltan täyteen musiikillaan, ja keikan päätyttyä yleisössä oli takuulla monta uutta fania.

Itse lavalla bändi soitti erittäin ammattimaisella otteella, ja ahkeran keikkailun mukanaan tuoma kokemus on alkanut kantaa hedelmää. Death Hawks myös näytti lavalla erittäin hyvältä, ja johtohahmo Teemu Markkula rock-kukkoili ammattimaisesti, nousemalla seisomaan varmaankin lavan jokaisen monitorin päälle. Jos poikien pää kestää, eikä kusi nouse hattuun, on Death Hawksille erittäin helppoa ennustaa todella valoisaa tulevaisuutta.

Death Hawks

Death Hawksien kanssa aivan samalla kellonlyömällä viereisessä teltassa aloitti puolestaan yksi viime vuosien puhutuimmista indie-nimistä, Englantilainen Bat for Lashes –taiteilijanimen taakse piiloutuva Natasha Khan. Toimittaja joutui siis sahaamaan kahden lavan väliä, ja valitettavasti molemmat keikat jäivät hiukan puolinaisiksi.

Bat for Lashes oli houkutellut suuren YleX –teltan vain puolilleen, mikä oli todella sääli, sillä tämäntasoisia indie-herkkuja ei suomessa joka päivä ole tarjolla. Bat for Lashes otti kuitenkin yleisönsä eleettömällä ammattitaidolla, tarjoillen kuuntelijoille kauniisti maalailevaa äänimaailmaa.

Bat for Lashesin jälkeen balladinomainen äänimaisema jatkui päälavan puolella, missä ensimmäistä kertaa Suomessa esiintynyt Snow Patrol tarjoili festivaalikansalle upean hittiputken illan hitaasti hämärtyessä. Snow Patrolin musiikkia kuunnellessa onnellisten pariskuntien oli helppo kietoutua toistensa hellään syleilyyn antaen musiikin sataa päälleen.

Snow Patrolin keikan jälkeen täysin toisenlainen meininki oli puolestaan Saarilavalla, missä Eläkeläiset tarjosivat humppapainotteisen shownsa janoiselle juhlakansalle. Viikkoa aikaisemmin Kivenlahtirockissa allekirjoittanut oli joutunut aikataulullisista syistä missaamaan Elkkareiden keikan, mutta tällä kertaa vahinko otettiin takaisin.

Yleisö oli hyvin mukana ja humppajunia syntyi eri puolille lavan edustaa, mutta kokonaiskuva keikasta jäi silti jotenkin vaisuksi. Tämä saattoi johtua bändistä joka on raitistunut melkoisesti pahimmista hurlumhei –vuosistaan. Kukapa sitä nyt lavatansseissakaan jaksaa seurata selvinpäin veivaavaa bändiä. Täytyy tosin sanoa että Onni Wariksen koskettimiensoitto jalkoja apuna käyttäen jaksaa edelleen huvittaa.

Illan viimeisenä täkynä ennen nukkumaanmenoa täytyi seurata vielä jonkin aikaa Eagles of Death Metalia. Vaikka välillä näyttikin siltä että oltiin melko lähellä rockin perimmäistä olemusta, niin aina tuon tunteen pilasi jokin outo muovisuuden maku. Bändi soitti hyvin, kappaleet toimivat, mutta kokonaisuus tuntui hiukan liian varman päälle tehdyltä. Verratessa provinssiperjantain bändejä, joiden nimessä oli kuolema ja linnut, täytyy sanoa Death Hawksin vetäneen tällä kertaa pidemmän korren.

 

Lauantai – Punkpäivä

 

Kuten jo aiemmin mainitsin, koko lauantaiksi Yle-X –lava oli konemusiikin käytössä, mitä en vieläkään täysin pysty ymmärtämään. Ajoittain allekirjoittaneen käydessä siellä meno oli kuitenkin hyvä, ja ihmiset tuntuivat viihtyvän. En tiedä olenko liian vanhanaikainen, mutta luulisi että rockfestareille menevät lipunostaneet asiakkaat ottaisivat musiikkinsa mieluummin livemuodossa.

Livemuotoista musiikkia räkäisimmästä päästä tarjoilikin Saarilavalla soittanut OFF! Nämä uuden bändin perustaneet vanhat punktähdet soittivat menevää hc-paahtoa, ja tunnin mittaisen setin aikana kuultiin varmaankin kolmisenkymmentä biisiä. Mitäs sitä turhaan biisejä venyttelemään jos asia selviää lyhyemmässäkin ajassa.

Against Me

Uudempaa punkkia tarjoili puolestaan päälavan puolella Rise Against ja meno siellä oli varsin toisenlainen. Rise Againstin punk oli erittäin melodista, jopa lähempänä rockia kuin punkia. Yleisö oli kuitenkin loistavasti mukana, ja Tim McIllrath bändin keulilla oli tunnin ajan Seinäjoen kuningas. Viimeistään siinä vaiheessa kun muu bändi poistui lavalta siksi aikaa kun nokkamies McIllrath vetäisi akustisella kitaralla kauniin Swing Life Away –balladin, toimittaja oli muun yleisön mukana täysin myyty, eikä menoa haitannut edes katkennut kitarankieli.

Illan kolmannesta punkvedosta vastasi Billy Talent, vaikka tätä nyt ei kai enää voi punkiksi sanoa hyvällä tahdollakaan. Niin valmiiksipureskellulta ja yhtä ja samaa ideaa toistavalta Billy Talentin veto kuulosti. Keikan aikana ihmettelinkin, että onko tämä yhtye suosittu missään muualla kuin Suomessa ja kotimaassaan Kanadassa.

 

Sunnuntai

 

Sunnuntaina olimme ajoissa liikkeellä näkemässä päälavan päivän aloittaneen Elokuun. Keikkaa katsoessani en täysin ymmärtänyt bändin ympärillä pyörivää hypeä – tai toisaalta ymmärsin. Sopiva annos melankoliaa, perinteitä ja nykyaikaa riittää kyllä hyvin nostamaan tämänkaltaiset bändit kesäsuosikeiksi. Ja puolustukseksi on sanottava, että kyllähän bändi hyvin soitti. Lisäkiitosta toimittajalta saa J. Karjalaisen Juonitaan ja jeesustellaan –coveri.

Välittömästi Elokuun jälkeen Saarilavalla vuoron sai 80-luvun bändinsä Nartun uudelleen kasannut Kauko Röyhkä. Koko Röhkän ja Nartun lavatyöskentely oli erittäin tyylikästä, ja siitä huokui selittämätöntä uhkaa. Alkupäässä settiä vedetty Talo meren rannalla toi ajoittain mieleen jopa Nick Cave & the Bad Seedsin, eikä mielikuva poistunut kun tiukasti eteenpäin vyörynyt Maa on voimaa jyrähti käyntiin.

Röhkä itse vaikutti olevan erittäin hyvällä tuulella ottaen karismallaan yleisön tiukasti omakseen. Keikan päätyttyä oli selvää, että Kauko Röyhkä & Narttu ei ollut mikään rahan puutteessa kasattu nostalgia-akti, vaan täyttä tavaraa vielä vuonna 2012.

The Gaslight Anthem

Väsynyttä 80-luvun nostalgia-akti Slayeria emme sen sijaan jääneet katsomaan, vaan illan viimeiseksi bändiksemme jäi jenkkiläinen The Gaslight Anthem. Kovassa nosteessa olevat New Jerseyn pojat olivat kaiken etukäteishypetyksen arvoisia vetäen huikean setin Springsteeniläistä punkrockia. Laulaja Brian Fallon oli erittäin hyvällä tuulella vitsaillen Christopher Walkenista ja muistaen tietysti kehua Suomen kauniita naisia. Fallon jopa veti suuren osan setistä päässään yleisön joukosta heitetyt vihreät, muovisankaiset aurinkolasit.

Loistava, täsmälleen tunnin mittainen keikka tuntui vain loppuvan täysin kesken, mutta ei auttanut vaikka lavan seuraavan bändin Mastodonin lento oli myöhässä, ja näin ollen aikaa olisi vielä ollut vaikka parille biisille.

Poistuimme Provinssirockista monta kokemusta rikkaampana. Vaikka tämän vuoden artistikattaus ei allekirjoittaneessa juuri hurraahuutoja herättänytkään, niin löytyyhän noin isosta valikoimasta monta omaan korvaankin sopivaa bändiä, minkä lisäksi niistä itselle tuntemattomista bändeistä yleensä tulee löydettyä ainakin yksi tuleva suosikki.

Vaikka pienissä asioissa tuntuu olevan aina parantamisen varaa, niin siitä huolimatta Provinssi pitää edelleen kärkipaikkaa yleisön kannalta ehkä viihtyisimpänä suurena rockfestivaalina Suomessa.

 

Haastattelu: Teemu Markkula – Death Hawks

 

Jylkkärillä oli onnea, kun Death Hawksin komea-ääninen (ja –viiksinen) laulaja Teemu Markkula ehti istua hetkeksi alas toimittajan kanssa lauanti-iltana.

 

Teemu Markkula, kyseessä taisi olla Death Hawks yhtyeen ensimmäinen festarikeikka tänä kesänä?

Ensimmäinen oli tosiaan, ja taisipa olla myös ensimmäinen ulkoilmakeikka bändin historiassa, vaikka teltassa nyt soitettiinkin.

Miltä bändin kesä muuten näyttää?

Tänä kesänä on kyllä enemmän keikkoja kuin koskaan aiemmin, mutta ei se haittaa mitään. Pikemminkin päinvastoin. Keikkoja saisi olla vaikka joka päivä.

Mutta mitenkäs kriitikoiden ylistämä Death & Decay esikoinen on myynyt?

Ihan kohtalaisesti. Levymyynnissä päästään levy-yhtiön mukaan omilleen.

Entäpä seuraava levy?

Toista levyä sävelletään parasta aikaa, pitkin kesää. Syksyllä alkavat levyn äänitykset. Parhaimmassa tapauksessa käy niin, että levy olisi ulkona keväällä 2013. Mitään aikataulua ei kuitenkaan ole levyn julkaisun suhteen.

Teemu Markkula, Death Hawks

Eroaako uuden levyn teko jotenkin ensimmäisestä?

Tällä kertaa koko bändi osallistuu sävellystyöhön, ja esimerkiksi Pirttiniemeltä (Riku, basso) on tullut pari erittäin hyvää biisiaihiota.

Myös levykokonaisuuteen kiinnitetään huomiota. Tarkoituksena ei ole tehdä levyllistä sinkkuja, vaan yhtenäinen kokonaisuus. Tarkoituksena on saada aikaan hyvä trippi kun kuuntelee koko levyn läpi. Samalla levyllä täytyy olla tietty diversiteetti, että biiseissä olisi vaihtelevuutta.

Joko ulkomaiden valloitus on käynyt mielessä?

Syksyksi on suunnitteilla jonkinlaisia virityksiä ulkomaiden suuntaan. Sieltä on jonkin verran osoitettu kiinnostustakin. Levyn julkaisuaikataulusta ulkomaille ei tosin ole vielä mitään tietoa.

Miltäs keikka Provinssissa tuntui?

Oli kyllä hauskin mitä tulee mieleen. Ei mitään järkee. mahdollisimman hyvin vaan yritti käyttää tilan hyväksi kun ei liian usein ole päässyt isoille lavoille.

Mitäs bändejä Provinssissa on tullut nähtyä ja mitä pitää vielä nähdä?

Risto on hyvä, eli se pitää vielä nähdä. Räjäyttäjät on ollut paras bändi tähän mennessä. Myös Joose Keskitalo oli ihan jees. Sunnuntaina on vielä ehdottomasti nähtävä Danny, Michael Monroe, Kauko Röyhkä & Narttu sekä Freeman.

Mitäs muuta kesään kuuluu musahommien lisäksi?

Kesällä olisi edessä keittiön maalaus. Uimassa pitää myös käydä kun vielä ei ole ehtinyt. Pääasiassa kuitenkin mahdollisimman paljon musan tekemistä.

Onko tullut ruusuja haisteltua viime aikoina?

Heh, no kyllä aina välillä täytyy pysähtyä haistelemaan ruusuja.

 

Teksti: Juha Stenholm

Kuvat: Ville Passoja ja Laura Laakkonen

Lue lisää humanistin kesästä: www.gonnabuildthissummer.blogspot.com

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.