Arppa
Arppa Oy
4/5
”ETHÄN PURISTA mailaa”, laulaa Tommi Liimatan Suuri serkkuteoria -kuunnelmassa esiintyvä Janimon, Suomen kunnollisin poptähti. Iloksemme voin todeta, että indie-unelmavävy Arppa (Aaro Airola) ei purista mailaa uudella levyllään Peppuni kanssa.
Viidennen levynsä kohdalla Arppa on lyönyt itsensä takaisin omakustanneartistiksi. Samalla genre lipuu kohti räppiä, arppamaisella letkeydellä. Rumpali Okko Saastamoisen mökillä äänitetty levy syntyi pitkälti auton ratissa räpättyjen säkeiden ympärille. Tuloksena on yhdeksän biisin kokonaisuus, jossa räppi ja jazz kietoutuvat toisiinsa.
Airola on löytänyt levyllään vapaan ja leikkisän tilan. Hän räpäyttelee limpparista sekä isänsä vanhasta Volvosta yhtä nokkelan tunteikkaasti kuin hän on aiemmin laulanut rakkaudesta ja ystävyydestä. Aiheiden kepeys ja räppitermistön (paikoin korni) tiputtelu ei välttämättä puhuttele vakavamielisiä arppafaneja, mutta leikkisä viiksimies laskee rauhoittavan kätensä noidenkin suolapatsaiden kireille hartioille, houkutellen vetäisemään pään pois tosikkouden myyränkolosta.
Puhekielinen karheus tekee kappaleista eläväisiä, joskin spontaanius lipsuu välillä luonnosmaiseksi. Siitä huolimatta biisitekstien huumori ja itseironia välittyvät ja ne kulkevat käsi kädessä musiikillisen uteliaisuuden kanssa.
The Rootsin meininkiä muistuttavat rytmit, Saastamoisen basso ja aiheiden seilaaminen kesäkeitosta göstamaiseen huumoritragediaan luovat mökkimyyttisen tunnelman. Arppa ei tavoittele täydellisyyttä vaan fiilistä – ja siinä hän onnistuu.
Peppuni kanssa on lämmin, hassu ja rohkea levy, joka tekee räpistä pehmeää maalaisromanttisella tavalla. Arpan charmia on vaikea jäljitellä: hän on yhtä aikaa kömpelö ja nerokas, hölmö ja herkkä. Albumi on Kokkolan kultakurkun rakkaudentunnustus omapäiselle tekemiselle.