Ei hakutuloksia.

Teksti Oona Komonen

Rasismin tai antirasismin käsittely yliopisto-opetuksessa on vähäistä – ”Huolestuttavaa”

Myös Suomessa opiskelijat ja tutkijayhteisöt ovat toivoneet muun muassa opetuksen dekolonisoimista.

SUOMESSA YLIOPISTOSTA voi valmistua ilman, että on opiskellut rasismista tai antirasismista mitään.

”Huolestuttavaa”, sanoo Anna Rastas.

Rastas on rasismin tutkimukseen erikoistunut, Tampereen yliopistossa sosiaaliantropologian yliopistonlehtorina työskentelevä dosentti.

Rasismi on ongelma myös suomalaisessa yhteiskunnassa. Siihen puuttuminen on kuitenkin vaikeaa, jos ei ymmärrä, millaisten kehityskulkujen tulosta nykypäivän rasismi on tai mitä rasismilla tarkoitetaan.

Suomessa rasismi ilmenee monin tavoin. Arkipäivän rasismi on esimerkiksi huutelua ja nimittelyä. Rakenteellista rasismia esiintyy muun muassa työ- ja asuntomarkkinoilla. Kulttuurinen rasismi on esimerkiksi ei-valkoisten ihmisten esittämistä mediassa usein ongelmakeskeisissä yhteyksissä.

Rasismia on myös korkeakouluissa.

Akateeminen opetus on Suomessa Eurooppa-keskeistä eli globaalin pohjoisen edustamien näkökulmien ja käsitteiden esittämistä universaalina tulkintana maailmasta. Kolonialistinen maailmankuva määrittelee edelleen eri tieteenaloja. Rasismia ilmenee tutkimuksessa ja opetuksessa esimerkiksi normatiivisena valkoisuutena ja rasististen kuvastojen uusintamisena.

Viime vuosina tähän on vaadittu Rastaan mukaan yhä useammin muutosta.

Myös Suomessa opiskelijat ja tutkijayhteisöt ovat toivoneet muun muassa opetuksen dekolonisoimista. Sillä tarkoitetaan kolonialististen valta-asetelmien ja rakenteellisen tai käsitteellisen sorron purkamista.

 

HELMIKUUSSA Rastas sekä yliopistolehtorit Maarit Forde ja Johanna Annala julkaisivat Kasvatus-lehdessä aiheesta artikkelin. He pohtivat etenkin opettajien mahdollisuuksia kyseenalaistaa kolonialistista maailmankuvaa opetustyössään yliopistossa.

Yksi keino lisätä opiskelijoiden tietoisuutta on keskustella heidän kanssaan tavoista, joilla perinteinen Eurooppa-keskeinen tiedontuotanto ja rasistiset valtasuhteet ovat vaikuttaneet tieteenalojen käsitteisiin, teorioihin ja menetelmiin. Keskustelut heti kurssien alussa tarjoavat oppimiselle kriittisen, historiallisen ja makrotason kehyksen; valtasuhteet sekä globaali epätasa-arvo kulkevat teoreettisena alustana läpi koko opintojakson sen sijaan, että niille omistettaisiin esimerkiksi vain yksi luento, Rastas, Forden ja Annala kirjoittavat.

Kyse ei ole ”vain joidenkin teemojen” lisäämisestä opetussisältöihin. Lähtökohtana on opetettavan tiedon ja eri oppiaineiden historiallinen ja kriittinen tarkastelu.

Opetuksen dekolonisaation keskeinen idea on myös uudistaa opetussuunnitelmia siten, että eri puolilla maailmaa ja erilaisista asemista tuotettu tieto nousisi esiin tasapuolisemmin.

Kursseilla voi esimerkiksi tuoda esiin alkuperäiskansoihin tai rodullistettuihin vähemmistöihin kuuluvien tutkijoiden tuottamaa tietoa. Moniäänisyyttä voi lisätä myös pyytämällä opettajiksi ja vierailijoiksi tutkijoita eri taustoista.

Rastaan, Forden ja Annalan mukaan opiskelijoiden kannustaminen tiedontuotannon ja käsitteiden syvälliseen tarkasteluun voi rohkaista kriittiseen ajatteluun myös yliopiston ulkopuolella.

 

OPETUKSEN UUDISTAMINEN ei välttämättä käy hetkessä. Opetussisältöjen kehittämisen vastuu on opetushenkilöstöllä.

Yksittäisillä opettajilla ei välttämättä ole asiantuntemusta esimerkiksi rasismin ja kolonialismin historian ja nykypäivän kysymysten käsittelyyn.

Lisäksi Rastaan, Forden ja Annalan mielestä ”uusliberalistinen yliopistopolitiikka ei kannusta oman oppiaineen tietosisältöjen radikaaliin kyseenalaistamiseen”. Resursseja on vähän.

Korkeakoulujen tehtävä on myös tasa-arvon edistäminen. Niiden pitäisi Rastaan mielestä hankkia tietoa rasismista.

Se tarkoittaa esimerkiksi henkilökunnan kouluttamista rasismin kysymyksistä, mutta myös laajempaa keskustelua tiedepolitiikasta. ▬