Ei hakutuloksia.

Teksti Iina Niskanen Kuvitus Irina Hasala

Vihapuheen kitkemiseksi on esitetty lainsäädännön koventamista – Osa vastustaa ehdotusta vedoten sananvapauden kaventumiseen

Vihapuhe voi aiheuttaa sen kohteelle sekä psyykkisiä että fyysisiä oireita. Silti vain pieni osa kohteista ilmoittaa tapahtuneesta viranomaisille.

VIESTINTÄTEKNOLOGIAN kehittyminen muuttaa yhteiskuntaa. Internetistä on muodostunut lähes säätelemätön julkinen tila, joka mahdollistaa areenan faktoista irtautuville keskusteluille.

Muutos on vaikuttanut myös vihapuheeseen.

Vaikka ilmiöllä on pitkä historia, digitalisoituminen ja yhteiskunnallisen keskustelun polarisoituminen ovat lisänneet vihapuheen ja verkkovihan määrää.

Vihapuheella tarkoitetaan yksittäistä lausumaa tai loukkausta, tai strategista, masinoitua vihapuheen tuottamista. Sen kohteeksi voivat joutua niin viranomaiset, tutkijat, poliitikot ja toimittajat kuin tavalliset sosiaalisen median käyttäjät.

Vihapuhe uhkaa demokratiaa. Se voi vähentää halukkuutta osallistua julkiseen keskusteluun, heikentää luottamusta insituutioihin ja nostaa kynnystä osallistua politiikkaan. Keskusteluaiheet voivat kaventua. Välttääkseen aiheuttamasta vihapuheeseen johtavaa tunnereaktiota, on helpompaa olla puhumatta tietyistä aiheista.

Vihapuhe voi olla paitsi sanallista, myös äänin ja kuvin tuotettua. Yksityisviestien lisäksi vihapuhetta tuotetaan tekaistuilla profiileilla sekä julkisilla viesteillä ja viestiketjuilla erilaisilla sosiaalisen median alustoilla, kuten Twitterissä ja Facebookissa.

Tutkimusten mukaan vihapuhe voi aiheuttaa sen kohteelle sekä psyykkisiä että fyysisiä oireita, jotka ovat verrattavissa fyysiseen väkivaltaan.

Siitä huolimatta vain pieni osa vihapuheen kohteista ilmoittaa viranomaisille tapahtuneesta.

 

SUOMEN LAINSÄÄDÄNTÖ ei määrittele erikseen viharikoksen käsitettä. Vihapuhetta tuottava voi kuitenkin syyllistyä rikosoikeudellisesti esimerkiksi kunnianloukkaukseen, uskonnonrauhan rikkomiseen, laittomaan uhkaukseen tai kiihottamiseen kansanryhmää vastaan.

Jos motiivina on ennakkoluulo tai vihamielisyys esimerkiksi uhrin edustamaa kansanryhmää, uskonnollista vakaumusta, elämänkatsomusta tai vammaisuutta kohtaan, voidaan annettua rangaistusta koventaa.

”Nykylainsäädännön mukaan vihapuheesta voitaisiin rangaista”, sanoo Jyväskylän yliopiston nykykulttuurin tutkimuksen yliopistonlehtori, sukupuolentutkimuksen ja kulttuurintutkimuksen dosentti Tuija Saresma.

Hän oli yksi kesäkuussa 2022 julkaistun, valtioneuvoston tilaaman Verkkoviha-tutkimuksen tekijöistä. Hankkeessa selvitettiin vihapuheen tuottajien ja levittäjien verkostoja, toimintamuotoja ja motiiveja.

Saresman mukaan ongelma on kuitenkin lakien tulkinnallisuus ja poliisien rajalliset resurssit. Lisäksi hän pelkää, että poliisissa ja oikeuslaitoksissa on asenteellisuutta. Esimerkiksi muut kuin valkoiset ihmiset jättävät rikosilmoituksia usein tekemättä, sillä he kokevat, ettei siitä ole hyötyä.

Saresman mukaan on ongelmallista, jos syyte jätetään nostamatta yksittäisen poliisin ajatellessa, ettei kyse ole vihapuheesta.

”Vihapuheen kohteeksi joutuneen tulisi voida luottaa siihen, että ongelma tunnistetaan poliisissa ja oikeuslaitoksissa. Kyse on siitä, kokeeko vihapuheen kohteeksi joutunut saavansa oikeutta.”

 

”Kyse on siitä, kokeeko vihapuheen kohteeksi joutunut saavansa oikeutta.”

 

OIKEUSMINISTERIÖ tiedotti syksyllä 2022, että selvitysten mukaan maalittamisen säätämiselle erikseen rangaistavaksi on löydettävissä perusteita.

”Maalittaminen vaarantaa demokraattisen oikeusvaltion ja yhteiskunnan toimivuutta sekä loukkaa kohdehenkilöiden perus- ja ihmisoikeuksia”, oikeusministeri Anna-Maja Henriksson (r) kertoo tiedotteessaan.

Maalittamisella tarkoitetaan ilmiötä, jossa yksi tai useampi toimija yllyttää suurta joukkoa hyökkäämään yhden ihmisen kimppuun esimerkiksi lähettämällä vihaviestejä sähköpostilla tai sosiaalisessa mediassa. Se voi olla suoraa tai epäsuoraa uhkailua tai yksityiselämän kaivelua ja tietojen vääristelyä.

Saresma pitää maalittamisen kriminalisointia suotavana jo pelotevaikutuksen vuoksi. Jos maalittaminen on rangaistava teko, ihmiset todennäköisesti miettivät lähtevätkö mukaan. Lisäksi rangaistavuus viestii kohteina oleville, että asia on vakava ja siihen halutaan puuttua.

”Maalittamisella on ollut vakavia seurauksia ihmisille. Tiedän tapauksia, joissa esimerkiksi yksityishenkilöiden osoitteita on jaettu netissä, ja samalla yllytetty ihmisiä menemään heidän koteihinsa uhkailevaan sävyyn.”

Maalittamisen säätäminen rangaistavaksi sai lausuntokierroksella laajaa kannatusta. Esitys annetaan todennäköisesti seuraavalle, kevään vaalien jälkeiselle eduskunnalle.

Toteutuessaan maalittaminen olisi virallisen syytteen alainen rikos, jonka estämisessä ja selvittämisessä voidaan hyödyntää televalvontaa.

Maalittamisen kriminalisoinnin lisäksi nykyinen Sanna Marinin (sd) hallitus on esittänyt rikoslain muuttamista siten, että rangaistuksen koventamisperusteisiin lisättäisiin maininta rikoksen tekemisestä uhrin sukupuoleen perustuvasta vaikuttimesta. Rikoksesta annettu tuomio olisi siis kovempi, jos motiivina on sukupuoli.

Valtaosa vihapuheesta on sukupuolittunutta. Selkeä enemmistö vihapuhujista on miehiä, ja vihapuheen kohteena olevista naisia. Lisäksi naisiin kohdistuva vihapuhe on erilaista kun miesten, usein seksualisoitunutta.

”Suomen nykyinen hallitus, jossa on nuori nainen pääministerinä, on ollut massiivisten vihapuhekampanjoiden kohteena. Kyse on vallan ja alistuksen mekanismeista”, Saresma kertoo.

Hallituksen ehdotus lähetettiin lakivaliokuntaan helmikuussa 2021, ja sen oli tarkoitus tulla voimaan syksyllä 2021. Käsittely kuitenkin viivästyi.

”Valiokunnassa on ollut ruuhkaa ja kiireellisemmät aloitteet on pitänyt käsitellä ensin”, puheenjohtaja Leena Meri (ps) vastaa.

Vielä ei tiedetä, ehditäänkö ehdotus käsitellä kuluvalla kaudella. Vaalikauden päättyessä käsittelemättä olevat hallituksen esitykset ja aloitteet raukeavat.

 

KAIKKI EIVÄT ole lainsäädännön koventamisen kannalla. Vastustavat vetoavat usein sananvapauden kaventumiseen. Sananvapaus on oikeus ilmaista, julkaista ja vastaanottaa mielipiteitä, tietoja ja viestejä kenenkään ennalta estämättä. Se on turvattu Euroopan neuvoston ihmisoikeussopimuksessa ja Suomen perustuslaissa.

Tuija Saresma on vastustajien kanssa eri mieltä.

”Sananvapaus ei automaattisesti kavennu, jos vihapuheeseen puututaan. Utopistisessa tilanteessa, jossa vihapuhetta ei olisi, sananvapaus laajenisi koskemaan kaikkia.”

Syynä on se, että vihapuheen tuottajat pyrkivät hiljentämään ihmisiä ja tiettyjä keskusteluaiheita.

”Absoluuttisen sananvapauden puolustajilla on kapea käsitys sananvapaudesta. Se tarkoittaa heille heidän omaa vapauttaan puhua tietyistä, heitä kiinnostavista asioista. He eivät ole kiinnostuneita kaikkien, esimerkiksi marginaaliryhmien, sananvapaudesta.”

Saresma myöntää, että vihapuheen kriminalisointi voi toki myös rajoittaa sananvapautta. Hän pitää kuitenkin tärkeämpänä sitä, että vihapuheen tuottajia rangaistaan, jos heidän tarkoituksensa on vahingoittaa muita.

”Ihmiselämä on sananvapautta suurempi arvo, eikä esimerkiksi väkivaltaan voi lietsoa sananvapauden varjolla.”

Vihapuhetta tuottaa pieni, mutta äänekäs ryhmä. Se leviää tehokkaasti, sillä moni verkon käyttäjä tykkää viesteistä ja jakaa niitä.

Vihapuheen tuottajat voi jakaa kolmeen, osin päällekkäiseen ryhmään.

Ensimmäinen on ideologisesti motivoituneet vihapuhujat. Heille vihapuhe on ensisijaisesti poliittista toimintaa, jolla pyritään vaikuttamaan päätöksentekoon. Vihapuhe kohdistuu tyypillisesti henkilöihin, jotka koetaan vastustajaksi.

Toinen ja selvästi suurin ryhmä on affektiivisesti motivoituneet. Heidän tuottamansa vihapuhe on usein spontaania tunteiden purkamista tai räikeää itseilmaisua. Motiivit ovat yleensä henkilökohtaisia.

Kolmannen ryhmän eli performatiivisesti motivoituneiden vihapuhe on tyypillisesti keinotekoisen oloisesti tuotettua. Vihapuhe ei välttämättä edusta tuottajiensa todellisia ajatuksia tai arvoja, vaan sillä pyritään lisäämään yhteenkuuluvuuden tunnetta. Ilmiö on yleinen esimerkiksi anonyymilla Ylilauta-sivustolla.

Verkkovihalla on kuitenkin monia muotoja ja motiiveja, eivätkä kaikki vihapuheen levittäjät ole aina tietoisia toimintansa vahingollisuudesta.

 

 

VIHAPUHETTA voi levittää myös vahingossa. Esimerkiksi Facebookin algoritmi nostaa käyttäjien uutisiin päivitykset, joissa on paljon tykkäyksiä, reaktioita ja kommentteja. Reagoimalla tai jakamalla vihapuhetta sisältävää postausta voi tietämättä lisätä sen suosiota.

Yksi keino ehkäistä vihapuheen leviämistä on jättää päivitys kokonaan huomioimatta. Lisäksi Saresma kehottaa raportoimaan esimerkiksi sosiaalisessa mediassa kohtaamastaan rasistisesta tai seksistisestä sisällöstä.

Ongelma kuitenkin on, että some-alustat reagoivat ilmoituksiin vaihtelevasti. Niiden tulot koostuvat mainoksista ja käyttäjistä kerättävästä datasta. Liiketoiminnan kannalta keskeistä on käyttäjien huomio ja sivustolla vietetty aika. Tunnepitoinen viestintä lisää käyttäjien huomiota ja somejättien bisnestä.

Tegnologian kehittyminen voi lisätä vihapuhepuheen määrää ja muotoja. Tällä hetkellä esimerkiksi tekoälyn avulla voi tuottaa deepfake-videoita eli aidolta vaikuttavia väärennöksiä.

Lisäksi vihapuheen levittämisessä hyödynnetään automatisointia: esimerkiksi Twitterissä sisältöä voidaan tweetata bottien avulla satoja kertoja päivässä.

Kehityksestä huolimatta Jyväskylän yliopiston tutkijatohtori Aleksi Knuutila näkee ihmisten tuottaman vihapuheen automatisoitua vihapuhetta suurempana uhkana. Knuutila on tutkinut poliittista viestintää sekä poliittisten yhteisöjen toimintaa verkossa.

”Suurin ongelma on pieni joukko ihmisiä, joille tekoälyn tuottamat mahdollisuudet ovat vain uusia työkaluja muiden joukossa”, Knuutila sanoo.

Tekoälyä hyödynnetään myös vihapuheen torjunnassa esimerkiksi sosiaalisen median alustoilla sekä lehtien keskustelupalstoilla. Knuutilan mukaan automatisoituihin järjestelmiin ei kannata luottaa liikaa. Tekoäly tunnistaa huonosti pieniä kieliryhmiä, kuten suomen kieltä, jolloin sen on mahdotonta puuttua oikeisiin ongelmiin. Vihapuhe ja sen vivahteet ovat erilaisia eri maissa, ja ihmiset tunnistavat niitä tekoälyä paremmin. Knuutilan mukaan keskeinen kysymys on, kuinka paljon alustat palkkaavat ihmisiä moderointiin.

”Automatisoitu moderointi on keino välttää kustannuksia.”

Koska vihapuhetta ilmenee paljon juuri verkossa ja somealustoilla, sitä voisi kitkeä teknologiayhtiöitä velvoittavalla lainsäädännöllä. Yksittäisten valtioiden on kuitenkin vaikea puuttua monikansallisten yhtiöiden toimintaan. Siksi päätöksien tekoon tarvitaan isompia toimijoita, kuten Euroopan unionia.

Euroopan komissio ehdotti joulukuussa 2021, että EU:n perussopimuksen listaa rangaistavista rikoksista laajennettaisiin kattamaan myös vihapuhe ja -rikokset. Maaliskuussa 2022 silloinen EU:n puheenjohtajamaa Ranska ehdotti asiaa oikeus- ja sisäasioiden neuvoston hyväksyttäväksi. Unkari, Puola ja Tšekki kuitenkin vastustivat ehdotusta. Asian käsittely tyssäsi, sillä aloitteen läpimeno vaatii jäsenmaiden yksimielisyyden ja Euroopan parlamentin hyväksynnän.

 

VIHAPUHETTA EI aina ymmärretä haitalliseksi ja laittomaksi. Sitä ei aina edes tunnisteta.

Siksi häirinnän muotojen tunnistamisesta ja tunnustamisesta pitäisi keskustella yhteiskunnassa laajemmin, sanoo Tuija Saresma.

Keinoja ehkäistä vihapuhetta voivat olla koulutuksen lisääminen aiheesta ja asennekasvatus.

”Yleisesti ottaen toisia ihmisiä on kohdeltava hyvin ja erilaisuutta tulee sietää.”

Epäasiallisuutta ei pidä sietää.

”On kuitenkin pystyttävä elämään sen kanssa, etteivät kaikki ole samaa mieltä. Erimielisyys on tärkeää demokratiaa ajatellen.”

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *