Ei hakutuloksia.

Teksti  Jaakko Kinnunen

Vaiennetut kampukset

Kuvitus: Markku Mujunen
Kuvitus: Markku Mujunen

Yliopiston kuuluisi olla paikka, jossa ihmiskunta pyrkii yhdessä kohti suurempaa ymmärrystä maailmasta ja toisistaan. Yhdysvalloissa yliopistoista on kuitenkin muodostumassa instituutioita, joissa vain tietyt mielipiteet sallitaan.

Vuonna 2008 Keith Jon Sampson lueskeli tauollaan kirjaa Indiana-Purdue-yliopiston kampuksella, Indianapolisissa Yhdysvalloissa. Sampson oli tuolloin keski-ikäinen opiskelija, joka työskenteli opintojensa ohella yliopiston talonmiehenä.

Kirja oli nimeltään Notre Dame vs. The Klan – How the Fighting Irish Defeated the Ku Klux Klan ja se oli vapaasti lainattavissa yliopiston kirjastosta. Teos kertoo vuoden 1924 tapahtumista, jolloin Notre Damen yliopiston opiskelijat ja Ku Klux Klanin jäsenet ajautuivat joukkotappeluun kadulla yliopiston lähellä. Opiskelijat voittivat kahakan, mikä oli nöyryyttävä tappio valkoista ylivaltaa tavoittelevalle klaanille.

Kirjan kansi oli mustavalkoinen ja siinä esiintyi KKK-järjestöön usein yhdistettyä symboliikkaa. Eräänä päivänä Sampson koki järkytyksen, kun hänelle kerrottiin, että joku oli tehnyt hänestä valituksen ja että hänet saatettaisiin erottaa opinahjostaan. Valituksen tehnyt henkilö oli loukkaantunut kirjan kannesta. Pian yliopiston kurinpitoelin tuomitsikin hänet rodullisesta häirinnästä ja uhkasi erottaa hänet yliopistolta.

Sampsonia ei tapauksen aikana kertaakaan kuultu virallisesti.

Tämä tapaus on vain yksi esimerkki ilmiöstä, joka on vahvistunut viime vuosina Yhdysvaltojen yliopistoilla. Poliittinen korrektius, yliopistojen huoli imagostaan ja niin sanottu loukkaantumisen kulttuuri ovat luomassa kampuksille ilmapiiriä, jossa opiskelijoiden ja henkilökunnan sananvapautta rajoitetaan sekä sosiaalisen paineen että virallisten sääntöjen kautta. Vastaavaa kehitystä on tapahtunut viime vuosina myös Iso-Britanniassa.

 

Korkeakoulumaailman kiristynyt ilmapiiri sananvapauden ympärillä on herättänyt paljon huomiota Yhdysvaltain mediassa. Moni keskustelijoista on ollut huolissaan sekä sananvapauden tilasta että opetuksen tasosta oppilaitoksissa, joiden piirissä sallitaan vain tietyt mielipiteet.

Yksi kehitystä vastustavista tahoista on FIRE-järjestö (Foundation for Individual Rights in Education), joka puolustaa yliopisto-opiskelijoiden oikeuksia, jos heitä on kohdeltu väärin muiden opiskelijoiden tai yliopiston taholta.

Usein tämä toteutuu siten, että itselle epämiellyttävää puhetta kutsutaan vihapuheeksi.

FIRE-järjestössä työskentelevä Ari Cohn kertoi Jylkkärille, mistä ilmiöstä on kyse.

”Yleisesti ottaen kyse on siitä, että monet haluavat kieltää sanoja, ilmaisuja ja aiheita, joita he pitävät loukkaavina. Usein tämä toteutuu siten, että itselle epämiellyttävää puhetta kutsutaan vihapuheeksi”, Cohn kertoo.

 

Yksi ilmiön muodoista on yliopistolle kutsuttujen puhujien saapumisen estäminen tai kutsun peruminen, eli niin sanottu disinvitation tai no-platforming. Vuoden 2003 jälkeen FIRE on tilastoinut noin 300 disinvitation-tapausta ympäri Yhdysvaltoja.

”Syitä on monia. Yleisimmät syyt liittyvät erimielisyyteen puhujan poliittisten mielipiteiden tai tekojen kanssa. Herkimmät aiheet ovat abortti, homoseksuaalien oikeudet, maahanmuutto, rotu sekä Israelin ja Palestiinan konflikti”, Chon kertoo.

Viimeisten parin vuoden aikana kyseiset tapaukset ovat koskettaneet erittäin tunnettuja nimiä. Viime vuonna North Texasin yliopiston opiskelijat yrittivät estää Texasin kuvernöörin Greg Abbotin esiintymisen, koska hänen mielipiteensä maahanmuutosta ja seksuaalisesta suuntautumisesta eivät miellyttäneet kaikkia opiskelijoita. Republikaaneja edustava Abbot on konservatiivi, joka vastustaa homoavioliittoja ja tukee tiukempaa maahanmuuttolinjaa ja vahvempaa rajapartiointia. Kiivaiden keskustelujen jälkeen Abbot esiintyi yliopistolla normaalisti.

Vuonna 2014 opiskelijoiden vastustuksen kohteeksi joutui koomikko ja poliittista ajankohtaisohjelmaa Real Time with Bill Maher juontava Bill Maher, kun Berkeleyn yliopiston opiskelijat pyrkivät estämään hänen esiintymisensä. Maher on arvoliberaali ja ateisti, joka on useaan otteeseen ollut kriittinen islamia kohtaan.

Herkimmät aiheet ovat abortti, homoseksuaalien oikeudet, maahanmuutto, rotu sekä Israelin ja Palestiinan konflikti.

”Tämä ei ole sananvapauteen vaan kampuksen ilmapiiriin liittyvä asia. Perustuslain ensimmäinen lisäys takaa hänelle oikeuden ilmaista mielipiteensä, mutta se ei anna hänelle oikeutta puhua niin tärkeässä tilaisuudessa kuten valmistujaiset. Se on etuoikeus, johon hänen rasistiset ja kiihkoilevat kommenttinsa eivät häntä oikeuta”, opiskelija-aktiivi Marium Navid totesi opiskelijalehdelle.

Maher esiintyi lopulta tilaisuudessa ilman suurempia häiriöitä.

 

Eri puolilla Yhdysvaltojen yliopistoja opiskelijat, ja joissain tapauksissa myös henkilökunta, ovat onnistuneet estämään henkilön esiintymisen tai eväämään hänelle myönnetyn kunnia-arvonimen. Tämän kohtalon ovat kokeneet muun muassa Yhdysvaltojen entinen ulkoministeri Condoleezza Rice, Kansainvälisen valuuttarahaston IMFn pääjohtaja Christine Lagarde, republikaanien presidenttiehdokas Ben Carson, näyttelijä Alec Baldwin, Intian pääministeri Narendra Modi sekä kirjailija ja poliitikko Ayaan Hirsi Ali.

Viimeksi mainitussa tapauksessa Brandeisin yliopisto Massachusettsissa pyörsi päätöksensä myöntää kirjailijalle akateemisen kunnianosoituksen, koska ”jotkut hänen näkemyksistään eivät sovi yhteen yliopiston keskeisten arvojen kanssa”. Ayaan Hirsi Ali on Somaliassa syntynyt kirjailija ja feministi, joka on kritisoinut islamia ja etenkin naisten asemaa islamilaisessa kulttuurissa. Lapsena hänet ympärileikattiin synnyinmaassaan, ja hän on pitkään kampanjoinut tyttöjen ja naisten ympärileikkausta vastaan.

Ayaan Hirsi Alin kunnia-arvonimeä vastusti muun muassa Council of American-Islamic Relations -järjestö, joka syytti häntä islamofobiasta.

 

Myös monet tunnetut koomikot ovat lopettaneet esiintymisen yliopistoilla, koska niiden ilmapiiri on muuttunut poliittisesti liian korrektiksi. Esimerkiksi tämänvuotisen Oscar-gaalan juontanut Chris Rock ei enää esiinny yliopistoilla. New York -lehdelle antamassaan haastattelussa Rock toteaa, että opiskelijat ovat kasvaneet kulttuurissa, jossa ketään ei saa loukata eikä kenestäkään saa tehdä pilaa, mikä tekee stand up -koomikon työstä käytännössä mahdotonta.

Myös Jerry Seinfeld on lakannut esiintymästä kampuksilla, jotka hänen mukaansa ovat ”poliittisesti liian korrekteja”.

Kaikki sanovat arvostavansa sananvapautta, mutta vaativat sen rajoittamista heti, kun joku sanoo jotain, mistä he itse eivät pidä.

Esimerkiksi Texasin yliopisto El Pasossa on viime vuosina laajentanut erityistä suojelua nauttivien ryhmien listan kattamaan ihonväriin, rotuun, uskontoon, kansallisuuteen, sukupuoleen, ikään, invaliditeettiin, seksuaaliseen suuntautumiseen, ideologiaan, poliittisiin näkemyksiin ja poliittisiin kytköksiin liittyvät ihmisryhmät. Tällaisten rajoitusten puitteissa koomikon työ alkaa käydä mahdottomaksi.

Concordian yliopistossa Kanadassa työskentelevä Gad Saad on yksi aktiivisimmista keskustelijoista liittyen yliopistomaailman kiristyneeseen ilmapiiriin ja poliittisen korrektiuteen. Omassa podcastissaan hän on kertonut tilanteesta, jossa naisopiskelija lähestyi häntä luennon jälkeen antaakseen palautetta. Opiskelijan mukaan professorin ei pitäisi aloittaa luentoaan sanoilla ”hyvät naiset ja herrat”, tai liittää muissakaan tapauksissa ihmisten väliseen kanssakäymiseen sukupuoleen liittyviä ilmauksia, koska joku saattaa pahoittaa mielensä häneen liitetyistä oletuksista. Parempi tapa olisi opiskelijan mukaan kysyä aina jokaiselta henkilöltä kuinka ja millä termillä hän haluaa itseään puhuteltavan.

Kun Saad kysyi opiskelijalta, pitääkö hän tätä toimintamallia käytännöllisenä professorin näkökulmasta, tämä ei nähnyt asiassa mitään ongelmaa.

 

Sananvapauden rajoitukset näkyvät myös konkreettisesti yliopistojen fyysisissä rakenteissa.

Monissa yliopistoissa kampusalueita on jaettu niin sanottuihin sananvapausalueisiin (free speech zone). Usein nämä ovat konkreettisia tiloja, joskus jopa aidattuja ja eristettyjä, joissa opiskelijoilla on mahdollisuus esittää vapaasti mielipiteitään. Varjopuolena on se, että muualla kampusalueella opiskelija voi joutua ongelmiin, jos hänen mielipiteensä eivät kelpaa kaikille kuulijoille.

”Valitettavan usein nämä alueet ovat syrjässä ja aivan liian pieniä kooltaan. Usein yliopistot myös vaativat opiskelijoita varaamaan alueet käyttöönsä useita päiviä etukäteen ja silloinkin alue on käytössä vain tiettyinä kellonaikoina”, Chon sanoo.

FIRE on useaan otteeseen haastanut yliopistoja oikeuteen niiden käytännöistä vedoten USAn perustuslain ensimmäiseen lisäykseen, joka takaa ihmisille sananvapauden. Monesti järjestö on myös voittanut nämä oikeudenkäynnit.

Maaliskuussa 2015 Nicolas Tomas haastoi yliopistonsa (California State Polytechnic University) oikeuteen, koska kampuspoliisi oli estänyt häntä jakamasta lehtisiä, joissa hän puolusti eläinten oikeuksia. Perusteluksi hän sai kuulla, että hänellä ei ollut tarvittavaa lupaa puhua kyseistä aiheesta kampusalueella. Hänen olisi pitänyt hankkia lupa etukäteen yliopiston viranomaiselta, kantaa erityistä merkkiä ja siirtää toimintansa kampuksen sananvapausalueelle.

Neljä kuukautta myöhemmin yliopisto sopi oikeusjutun ja suostui korvaamaan Tomasille 45 000 dollaria oikeudenkäyntikuluja ja hyvityksiä.

 

Puhetta ja käsiteltäviä teemoja on rajoitettu myös kursseilla. Niin sanotut trigger warningit ovat yleistyneet voimakkaasti ympäri Yhdysvaltoja. Niillä tarkoitetaan kurssimateriaaliin lisättyjä merkintöjä, jotka varoittavat opiskelijoita mahdollisesti stressaavista, ahdistavista tai jopa pelottavista sisällöistä.

Cohnin mukaan ne saivat alkunsa, kun posttraumaattisesta stressireaktiosta kärsiviä opiskelijoita haluttiin suojella traumasta muistuttavista aiheista. Pian niiden käyttö kuitenkin levisi laajemmalle.

”Seksuaalisen ja muun fyysisen väkivallan lisäksi trigger warningeja käytetään nykyään esimerkiksi kolonialismia ja köyhyyttä käsittelevien kurssien yhteydessä. Perusteluna on, että opiskelijat saattavat kokea henkistä ahdistusta, jos he joutuvat kosketuksiin heitä loukkaavan aihepiirin kanssa.”

Think the unthinkable, discuss the unmentionable, and challenge the unchallengeable.

Varoitusmerkinnät ovat ilmestyneet myös kaunokirjallisten teosten yhteyteen. Viime vuoden huhtikuussa neljä Kolumbian yliopiston opiskelijaa kirjoitti mielipidekirjoituksen oppilaitoksen opiskelijalehteen, jossa he vaativat varoitusmerkkejä Ovidiuksen Muodonmuutoksia-runoteokseen. Perusteluina he mainitsivat, että ”merkittävästä asemastaan huolimatta se on teos, kuten moni länsimaalaisen kaanonin teoksista, joka sisältää laukaisevaa ja loukkaavaa materiaalia, joka marginalisoi opiskelijoiden identiteettiä luokkahuoneissa”. Erityisesti opiskelijoiden huomio oli kiinnittynyt teoksen kohtaukseen, jossa alamaailman kuningatar Persefone raiskataan. Vetoomuksen tueksi perustettu Facebook-ryhmä sai nopeasti yli tuhat seuraajaa.

Vuonna 2014 Rutgersin yliopistolla New Jerseyn osavaltiossa varoitusmerkkejä vaadittiin F. Scott Fitzgeraldin menestysteokseen Kultahattu, koska siinä käsitellään muun muassa itsemurha-ajatuksia.

Cohn pitää tällaista kehitystä huolestuttavana.

”On syytä muistaa, että luokkatila on turvallisin mahdollinen paikka myös vaikeiden aiheiden käsittelyyn. Keskustelu auttaa parhaassa tapauksessa opiskelijoita käsittelemään eri teemoja monipuolisesti ja ilman pelkoa”, Cohn toteaa.

 

Aihetta käsittelevässä kirjassaan Unlearning Liberty: Campus Censorship and the End of American Debate FIREn puheenjohtaja Greg Lukianoff siteeraa J.S. Millin ajatusta, jonka mukaan valtaapitävät vetoavat usein kohteliaisuuteen ja hyviin tapoihin rangaistakseen puhetta, joka ei heille sovi.

”Kaikki sanovat arvostavansa sananvapautta, mutta vaativat sen rajoittamista heti, kun joku sanoo jotain, mistä he itse eivät pidä”, Lukianoff kirjoittaa.

Yliopistojen johto pelkää huonoa julkisuutta ja oikeusjuttuja, joten ne usein mieluummin sensuroivat puhetta ja mielipiteitä etukäteen. Vuonna 2012 valmistuneen FIREn selvityksen mukaan 65 prosenttia Yhdysvaltojen 392 parhaasta yliopistosta on rajoittanut sananvapautta erilaisilla säädöksillä.

Lukianoff esittää kirjassaan, että Yhdysvaltojen kampuksilla on syntynyt kulttuuri, jossa opiskelijat vaativat, että heillä on oikeus olla loukkaantumatta. Toisin sanoen he olettavat, että kukaan ei sano ääneen mitään, mitä he pitävät epämiellyttävänä.

”Vihamielisen puheen rajoitukset eivät rajoita vihaa, vaan ne antavat sen hautua. Ne myös estävät meitä tietämästä ketkä ihmisistä ovat oikeasti vihamielisiä.”

Parempi tapa lähestyä vaikeita aiheita ja teemoja olisi Lukianoffin mukaan myöntää, että keskustelu ei ole koskaan ohi ja että kukaan ei saa auktoriteettiin perustuvaa etuoikeutta keskustelussa.

 

Vastaavaa kehitystä on havaittavissa ympäri Yhdysvaltoja, julkisista yliopistoista aina arvostettuihin yksityisiin yliopistoihin saakka. Viime vuoden lopulla Yalen yliopiston opettaja joutui ongelmiin, kun hän otti kantaa yliopiston hallinnon varoitukseen, jonka mukaan opiskelijoiden ei kannata pukeutua Halloweenin aikaan toisia ihmisiä mahdollisesti loukkaaviin asuihin, kuten esimerkiksi intiaanien sulkapäähineeseen, turbaaniin tai niin sanottuun black face -meikkiin.

Erika Christakis kirjoitti aiheesta sähköpostin, jossa hän varoitti, että opiskelijoiden ei ehkä ole viisasta luovuttaa oikeuttaan pukeutua haluamallaan tavalla ulkoiselle kurinpitoelimelle. Iso joukko opiskelijoita loukkaantui Christakisin sähköpostista ja vaati yliopistolta toimia. Lopulta Christakis sekä hänen miehensä, joka myös opetti Yalessa, jäivät toistaiseksi sivuun töistään.

YouTubeen ladatulta videolta näkyy tilanne, jossa Christakisin mies yrittää puolustaa vaimonsa näkökulmaa opiskelijajoukolle ja etenkin yhdelle naisopiskelijalle, joka vaatii Christakisilta anteeksipyyntöä ja jopa irtisanoutumista.

Moni valitsee helpomman tien ja pysyy hiljaa.

”Tässä ei ole kyse intellektuellisen tilan luomisesta, vaan kodin pystyttämisestä tänne”, opiskelija huutaa videolla kovaan ääneen viitaten Yalen yliopiston kampusalueeseen.

Omilla kotisivuillaan Yale puolustaa ilmaisun- ja sananvapautta vedoten vuonna 1975 valmistuneeseen Woodwardin raporttiin. Raportin keskeinen sanoma on tiivistetty kuuluisaan lauseeseen, joka tiivistää yliopistomaailman ja sananvapauden erottamattoman yhteyden.

”Think the unthinkable, discuss the unmentionable, and challenge the unchallengeable.”

Samassa yhteydessä Yalen yliopisto korostaa, että provokatiivisia, häiritseviä ja epäortodoksisia ajatuksia täytyy suvaita.

 

Vuonna 2011 Harvardin fukseja kehoitettiin allekirjoittamaan vakuutus, jossa opiskelijat sitoutuivat tiettyihin ennalta määrättyihin arvoihin. Vakuutuksessa opiskelijoilta toivottiin käytöstä, joka ylläpitäisi kohteliaisuutta, inkluusiota, integriteettiä ja kunnioitusta. Vakuutus ei kuitenkaan tarkenna, mitä nuo sanat tarkoittavat.

Ja juuri tämä onkin sananvapauden tilasta kampuksilla huolestuneiden kommentoijien tärkein argumentti. Kirjassaan Lukianoff korostaa, että loukkaantuminen on täysin subjektiivista; puhuja ei koskaan voi etukäteen tietää, mistä kuulija voi loukkaantua. Lisäksi pelkkä loukkaantuminen on nykyään monin paikoin riittävä syy vaatia toisen ihmisen mielipiteiden sensurointia.

”Poliittinen korrektius, sananvapausalueet ja muu kehitys johtaa yleiseen hiljennettyyn keskusteluilmapiiriin, jossa yliopiston henkilökunta ja opiskelijat sensuroivat itseään, koska he pelkäävät joutuvansa ongelmiin. Moni valitsee helpomman tien ja pysyy hiljaa”, FIRE-järjestön Cohn puolestaan toteaa.

 

Entä mitä tapahtui Keith Jon Sampsonille, joka tuomittiin rodullisesta häirinnästä, koska hän luki kirjaa yliopiston alueella? Mediamylläkän ja FIREn painostuksen ansiosta yliopisto viiden kuukauden jälkeen lopulta kumosi tuomionsa ja puhdisti Sampsonin tiedot. Järjestelmä, joka mahdollisti tapauksen alun perin, on kuitenkin edelleen toiminnassa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *