Ei hakutuloksia.

Teksti  Peitsa Suoniemi

Vastuuta vapauksiin

Tuija Saresma toimii tutkijana Nykykulttuurin tutkimuksen hankkeessa ”Populismi liikkeenä ja retoriikkana”.
Tuija Saresma toimii tutkijana Nykykulttuurin tutkimuksen hankkeessa ”Populismi liikkeenä ja retoriikkana”. Kuva: Matti Parkkinen

Sananvapaus puhuttaa, ja sen perään huudellaan, mutta missä on vastuu? Tätä Jylkkäri lähti selvittämään. Haastateltavana oli FT Tuija Saresma Populismi liikkeenä ja retoriikkana -hankkeesta.

Sananvapaus on demokraattisen yhteiskunnan tärkeimpiä arvoja. Maailmanlaajuisestikin se on katsottu niin tärkeäksi, että se löytyy YK:n ihmisoikeuksien julistuksesta. Suomessa perustuslaki takaa oikeuden ilmaista mielipiteensä sekä tuottaa, jakaa ja vastaanottaa tietoa ilman ennakkosensuuria.

Sananvapauden tila on Suomessa tiedotusvälineiden osalta huippuluokkaa, ja yksilön sananvapauskin on hyvin laaja. Mutta mikä on sananvastuun laita? Eikö vapauksiin kuulu aina vastuu?

 

Filosofian tohtori Tuija Saresman mukaan kuuluu. Sananvastuun määritteleminen on toki monimutkaisempaa kuin -vapauden, sillä mitään varsinaista pykälää vastuusta ei ole säädetty, ja vastuuta on lisäksi monenlaista. Saresman mielestä sananvastuuta on hyvä lähteä tarkastelemaan hyvinkin arkipäiväisistä kunnioituksen, harkinnan ja hyvän käytöksen näkökulmista.

”On tärkeää harkita mitä sanoo, kelle ja miten. Vastuu on sanojalla, ei kuulijalla tai lukijalla”, Saresma toteaa.

Valitettavan usein sananvapautta kuitenkin käytetään väärin, erityisesti internetissä, mutta myös muualla. Saresman mukaan ongelma johtuu osin siitä, että yksityinen tapa puhua esimerkiksi kotioloissa on siirtynyt sellaisenaan internetin julkiseen tilaan ja suurille yleisöille.

Netin anonymiteetti ehkä opetti vastuuttoman puhetavan, joka on sittemmin levinnyt myös omalla nimellä tapahtuvaan internet-keskusteluun. Saresma ottaa esiin myös populistisen retoriikan, jossa luodaan vastakkainasetteluita ja vaaditaan valitsemaan puoli ja mielipide. Politiikasta populistinen toimintatapa on levinnyt myös laajemmalti yhteiskuntaan.

Saresman mukaan vallankäyttäjillä ja mielipidevaikuttajilla onkin suuri vastuu, koska heidän sanallaan on toimeenpanovoimaa. Sama vaatimus koskee myös internet-kirjoittelijaa, sillä nettiyleisö on suuri.

 

Raivokasta itseilmaisua perustellaan usein sananvapauden laillisella suojalla, vaikkei muiden sananvapauden ja oikeuksien rajoittaminen kuulukaan lain eikä ihmisoikeuksien piiriin. ”Mulla on sananvapaus”-argumenttia käyttävät Saresman mukaan ne, jotka haluavat välttää vastuun. Saresman mukaan pitäisi kuitenkin miettiä, onko sananvapaus se kaikkein pyhin arvo.

”Minun mielestäni ei ehkä ole. Itse asettaisin ihmisen koskemattomuuden, psyykkisen ja fyysisen, sananvapauden edelle, vaikka sananvapautta suuresti arvostankin”, Saresma sanoo.

Saresma näkee sananvapauden ennen kaikkea demokraattisena arvona ja toimintana, joka koskee kaikkia aatteeseen ja mielipiteeseen katsomatta. Uhkailua ei kuitenkaan tule hyväksyä, joskin keskustelu saa hänen mukaansa olla terävää, eikä loukkaamistakaan voi aina välttää.

 

Sananvastuun voisi siis isolla siveltimellä maalata harkinnan, kunnioittamisen, sanojensa takana seisomisen ja asiallisuuden muotoon. Mutta miten sitä voidaan edistää? Saresman mukaan keinoja on useita.

”Tutkija voi tuoda esiin keskustelun monisävyisyyttä. Kaiken ei tarvitse olla mustavalkoista.”

Asioiden monipuolinen käsittely, sananvapauteen ja sen rajoihin liittyvä valistus kouluissa ja asian käsittely tiedotusvälineissä ovat tutkijan mielestä hyviä edistämiskeinoja.

Myös vuoropuhelu mielipideryhmien, esimerkiksi maahanmuuton vastustajien ja asiaan myönteisemmin suhtautuvien kesken voi olla hedelmällistä. Saresman mukaan hedelmällinen vuoropuhelu on kuitenkin esimerkiksi joidenkin antifeministien kanssa käytännössä mahdotonta.

 

Sananvapauden ja -vastuun tulevaisuuden suhteen Saresma on varovaisen toiveikas.

”Uskon, että jotain voidaan tehdä. Mutta eihän tilanne hääviltä näytä. Mittasuhteet ovat aivan hukassa”, Saresma sanoo ja ottaa esimerkiksi Anttilan tuotekuvastoa arvostelleesta kirjoituksesta alkaneen uhkailu- ja solvausmyrskyn.

Kyseisessä tapauksessa Anttilan lelukuvaston sukupuolirooleja arvostellut bloggaaja Emmi Nuorgam joutui vihastuneen nettiväen hampaisiin. Saresmaa huolestuttaa uhkailun arkipäiväistyminen ja siirtyminen netistä kaduille, mikä on varsin uusi ilmiö. Sanat voivat myös muuttua teoiksi.

”Jos ajatellaan että mitä tahansa saa sanoa, niin mitä tahansa saa myös tehdä.”

 

Vastuuta voi Saresman mielestä kuitenkin harjoittaa monin tavoin: puolta ei ole pakko valita eikä räksytykseen yhtyä. Vanhemmat voivat myös opettaa lapsille sananvastuun perusteita.

Keskustelussamme nousee esiin myös Bertolt Brechtin lause ”Älä usko kuulopuheisiin, ota selvää”. Saresman mielestä se osuu ytimeen.

”Keskustelun pitäisi perustua faktoihin. Jokaisella on velvollisuus ottaa etukäteen selvää asioista, joita kommentoi.”

Lopuksi Saresma vielä muistuttaa yhteiselämän pakollisuudesta.

”Ihmisinä meidän pitää sietää toisiamme mielipiteistä huolimatta.”

 

SANANVAPAUDEN RAJAT

  • Sananvapaus on Suomessa perusoikeus.
  • Sananvapautta rajoitetaan Suomessa Euroopan ihmisoikeussopimuksen 10. artiklan nojalla. Artiklaan vedoten sananvapaus ei suojaa laitonta tai rikokseen yllyttävää sisältöä tai sellaista tietoa, jonka julkaiseminen voi uhata esimerkiksi kansallista turvallisuutta, tuomioistuinten puolueettomuutta, muiden henkilöiden mainetta tai oikeuksia tai muita demokratialle välttämättömiä arvoja.
  • Suomessa sananvapautta rajoittavat muun muassa laki kiihottamisesta kansanryhmää vastaan sekä uskonrauhalaki. Kiihottaminen kansanryhmää vastaan on yleisen syyteharkinnan alainen teko, ei asianomistajarikos.
  • Joukkoviestimiä koskee julkaisijan vastuu.
  • Vaikka ennnakkosensuuria ei harjoiteta, voidaan laiton aineisto sensuroida jälkikäteen.

Lähde: Suomen journalistiliitto, Finlex

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.