Jyväskylä on tällä hetkellä viruksen leviämisvaiheessa. Kaikilla ei ole lähellä perhettä tai tuttuja, joihin turvautua poikkeusoloissa. Arki eristyksessä muuttuu tukalaksi, jos lääkkeet loppuvat tai roskapussit kasautuvat eteiseen. Opiskelijoiden puolesta onkin käyty muun muassa apteekissa tai kaupassa.

Vajaa neljäkymmentä auttajaa ilmoittautui ensimmäisen viikon aikana, toisella viikolla muutamia lisää. Suurin osa auttajista on itsekin opiskelijoita.

”Tuli kyyneleet silmiin ja käteni tärisivät. Olen niin kiitollinen kaikille auttajille”, kertoo Hanna Ahola liikuttuneena. Ahola on yksi JYU:n Student Life -palveluverkon hyvinvointiasiantuntijoista eli tutummin hyviksistä.

On tärkeää pohtia, miten auttaja pysyy itse turvassa, eikä altistu virukselle.

Korona-apu sai alkunsa soittoringeistä, joita kansainvälisyyspalvelut organisoi karanteenissa oleville vaihto-opiskelijoille. Ilmeni nopeasti, että eristykseen joutuneet kaipasivat ruoan toimittamisen lisäksi muutakin apua. Ahola ja JYYn toiminnanjohtaja Minna Oinas alkoivat etsiä vapaaehtoisia maanantaina 1. helmikuuta.

JYY levitti somessa ja sähköpostilistoilla lomaketta, jolla voi sekä tarjota että pyytää apua. Ahola kertoo, että avunpyyntöjä on tullut tähän mennessä kuusi, joihin kaikkiin on pystytty vastaamaan.

Tavoitteena on, että etenkin eristykseen määrätyt yliopiston tai ammattikorkeakoulun opiskelijat pysyisivät kotonaan. Apu mahdollistaa sen, että eristys toteutuu toivotulla tavalla.

Ahola ja hänen kollegansa Tapio Anttonen koordinoivat ilmoittautumisia. Koordinaattorit yhdistävät lähekkäin asuvan avun tarjoajan ja tarvitsijan osoitetietojen perusteella.

 

Jokainen pyyntö käsitellään tarkasti. On tärkeää pohtia, miten auttaja pysyy itse turvassa, eikä altistu virukselle.

Ahola kertoo esimerkiksi yhden vapaaehtoisen auttajan olleen puhelinyhteydessä autettavaan.

“Auttaja ilmoitti kun oli jättänyt noutamansa lääkkeet asukkaan ovelle. Näin hän pystyi poistumaan turvallisen välimatkan päähän eikä lähikontaktia syntynyt.”

 

Altistuneita ja sairastuneita on tuettu myös muilla tavoilla. Student Life on tuottanut muun muassa paljon erilaisia tietopaketteja koronaan ja avun etsimiseen liittyen.

Soittorinkien lisäksi kansainvälisyyspalveluissa on tehty tiivistä yhteistyötä Semman kanssa. Semma aloitti ruoan toimittamisen eristyksessä oleville vaihto-opiskelijoille.

Eristys vai karanteeni?

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen mukaan lääkärin määräyksellä eristyksessä olevat henkilöt eivät saa poistua kotoaan lainkaan. Ainoa poikkeus on koiran ulkoiluttaminen.

Mikäli samassa taloudessa asuu muita henkilöitä, eristetyn tulisi pitää etäisyyttä myös heihin. Myös yhteisiin tiloihin kuten pyykkitupaan meneminen on kiellettyä.

Karanteeniin määrätyt voivat sen sijaan ulkoilla, kunhan turvaväleistä huolehtii myös lenkkipoluilla.