Ei hakutuloksia.

Teksti Tuukka Tervonen

Vain hölmöä ei kiinnosta edarivaalit

 

Ylioppilaskunnan edustajistovaalit ovat jälleen täällä ja moni haukottelee jo nyt lukiessaan tätäkin kirjoitusta. Edellisten vaalien äänestysprosentti oli vain noin 29 prosenttia, mistä voi päätellä että reippaasti yli puolta opiskelijoista ei kiinnosta yhteisten asioiden hoito sen vertaa, että vaivautuisi äänestämään vaaleissa.

Tämä on täysin hölmöä, sillä edustajistossa päätetään erittäin tärkeistä asioista meidän kaikkien kannalta.

Vituttaako, kun jäsenmaksu on niin suuri? Edari päättää.

Vituttaako, kun jäsenmaksuistamme menee noin 200 000 euroa vuodessa tappiollisen Ilokiven alakerran pyörittämiseen? Edari päättää.

Vituttaako, että minulle maksetaan palkkaa siitä, että haukun teitä äänestämättömiä hölmöiksi? Edari päättää siitäkin. 

 

JYYn aktiivisten jyystäjien tavoitteena on ollut nostaa tänä vuonna äänestysprosentti yli kolmenkymmenen, mutta toimistolla pelätään, että se ei nyt onnistu, koska ehdokkaita on vähemmän kuin viime vuonna. Edarivaalit ovat perinteisesti olleet kaverivaalit, missä mututuntumalla voisi sanoa, että iso osa ihmisistä äänestää jotakuta kaveriaan tai vähintään tuttua ainejärjestöaktiivia.

Vituttaako, että minulle maksetaan palkkaa siitä, että haukun teitä äänestämättömiä hölmöiksi? Edari päättää siitäkin.

Siinä ei sinänsä ole mitään vikaa, jos kokee kaverinsa olevan ns. ”hyvä tyyppi”, jonka luottaa hoitavan meidän yhteisiä asioitamme hyvin. Kannattaa silti ehkä tehdä vaalikone ja tutustua siihen, mitä eri vaaliryhmät ajavat. 

 

Siinä, ettei äänestäminen tunnu kauheasti kiinnostaneen viime vuosikymmeninä, on toki peiliin katsomisen paikka myös edustajistolla, hallituksella ja myös meillä täällä Jylkkärissä. JYY näyttäytyy monille jäsenille ehkä vähän harmaana toimijana, eikä moni tiedä tarkalleen mistä koko ylioppilaskunnassa ja sen lukuisissa velvollisuuksissa, omistuksissa ja toiminnassa on oikein kyse.

On aktiivien vika, että sitä ei tuoda jäsenistölle tarpeeksi usein ja selkeästi esille, jotta jäsenistön intohimo opiskelijapolitiikkaan heräisi. Edustajiston into on suurimmillaan yleensä kauden alussa, mutta monesti into lopahtaa arjen ja asioiden todellisen hoitamisen iskiessä vasten kasvoja. Samalla edustajien poissaolot lähtevät kasvuun.

Jylkkärikään ei kirjoita tarpeeksi edustajistosta. Aloitamme asian korjaamisen tämän lehden pitkällä edarivaalijutulla. Muista, että jos et vaalikoneista huolimatta tiedä ketä äänestää, voit heittää vaikka silmät kiinni tikkaa tai imukuppidildoa vaalimainosten kohdalla ja äänestää osumakohdetta.

Sekin on parempi, kuin jättää kokonaan äänestämättä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *