Yli 8 000 yliopistoa ja korkeakoulua ympäri maailman on allekirjoittanut kansainvälisen julkilausuman ilmastohätätilasta. Suomessa Jyväskylän yliopisto on ensimmäinen korkeakoulu allekirjoittajien joukossa.

 

Jyväskylän yliopisto aikoo julkilausuman allekirjoittamisen lisäksi myös tehdä ilmastohätätilalle konkreettisia asioita. Yliopiston strategian tavoitteena on, että yliopisto olisi kokonaan hiilineutraali vuonna 2030. Hiilineutraalius tarkoittaa, että yliopiston toiminta ei muuttaisi ilmakehän hiilipitoisutta, jonka kohoaminen on iso osatekijä ilmastokriisin pahenemisessa. 

 

“Haastamme myös muut yliopistot mukaan ilmastotalkoisiin. Planetaarinen hyvinvointi, resurssiviisaus, vastuullisuus ja kestävyys ovat yliopistomme uuden strategian keskeisiä painopisteitä”, Jyväskylän yliopiston rehtori Keijo Hämäläinen totesi yliopiston tiedotteessa asiasta. 

Jyväskylän yliopisto on ottanut askeleita ympäristöystävälliseen toimintaan jo aiemmin. Esimerkiksi yliopiston hankkima sähkö oli 100 % uusiutuvista energialähteistä tuotettua vuonna 2018.

Julkilausuman takana ovat yhdysvaltalainen korkeakoulujen ilmastotoiminnan järjestö EAUC, Second Nature –järjestö ja YK:n ympäristöohjelman Youth and Education Alliance.