“Jyrock on ollut vuosia uudistamisen tarpeessa. Olemme pienillä ratkaisuilla yrittäneet järkeistää ja monipuolistaa festaria tänä vuonna.”

Näin toteaa kevään 2019 Jyrock-festivaalin promoottori Jesse Brandelin. Hänellä on kokemusta niin DJ:n töistä kuin laajemminkin musiikkitapahtumien järjestämisestä. Yöelämässä hänet tunnetaan DJ Jesenä.

Kulttuurituottaja Brandelin muutti Lahdesta Jyväskylään vuonna 2015. Alun perin haaveena oli opiskelupaikka Helsingistä tai Turusta.

“Olin aika rikki, kun kuulin, että pääsin Jyväskylään opiskelemaan. En ollut koskaan käynyt Jyväskylässä enkä tuntenut täältä ketään”, Brandelin naurahtaa.

“Nopeasti huomasin kuitenkin, että sain vastuullisia tehtäviä ja pääsin kehittämään Jyväskylän alakultturia tavalla, joka ei välttämättä olisi ollut mahdollinen muissa kaupungeissa.”

“Musiikkitapahtumissa on siirryttävä tasa-arvoisempaan suuntaan sukupuolten edustuksessa.”

Yhtenä onnistuneimmista Jyväskylässä järjestämistään tapahtumista hän mainitsee Ilokivi Dance Night -klubin.

“Aloin järjestää sitä haastavista lähtökohdista, koska olin juuri muuttanut kaupunkiin eikä minulla ollut siis laajoja verkostoja tai tuntemusta paikallisesta skenestä.”

Brandelin on halunnut uudistaa Jyrock-festivaalia järkevämpään suuntaan. Esimerkiksi  tiloja on mietitty uusiksi.

”Käytännössä tämä tarkoittaa, että isoimmat bändit soittavat alakerrassa. Soundeiltaan haastavassa yläkerrassa esiintyvät pienellä kalustolla toimivat esiintyjät, kuten hiphop-artistit.”

Kitaramusiikki on yhä suuressa roolissa Jyrockissa, mutta osittain nykyaikaisemmalla otteella.

“Esimerkiksi itävaltalainen Elektro Guzzi on perinteinen kitara, basso ja rummut -bändi, mutta tyylillinen viitekehys on teknossa.”

 

Brandelin kiinnitti huomiota myös viime vuoden Jyrockin räikeään, yli 90 prosentin miesedustukseen.

“Musiikkitapahtumissa on siirryttävä tasa-arvoisempaan suuntaan sukupuolten edustuksessa.”

Jyväskylän konemusiikkikulttuuri lepää tällä hetkellä pitkälti Brandelinin harteilla, koska muutama aktiivinen järjestäjä on muuttanut kaupungista pois. Hänen mielestään Jyväskylä kaipaa kipeästi pientä paikkaa, jossa soitetaan marginaalista musiikkia.

“Ilokivi on hyvä paikka, mutta kaikessa suuruudessaan siellä ei synny samaa jännitettä kuin pienissä ja intiimeissä klubeissa.”

Jesse Brandelin

  • Vuoden 2019 Jyrock-festivaalin promoottori.
  • Kotoisin Nastolan ja Lahden seudulta.
  • Valmistunut vuoden 2018 lopussa Jyväskylässä kulttuurituottajaksi.
  • Yläkaupungin Yön hallituksen jäsen.
  • Ollut mukana järjestämässä muun muassa Jyväskylän Kesää.
  • Tekee DJ-keikkoja nimellä DJ Jese.