Jyväskylän yliopistoyhteisöt järjestivät koulutusteemaisen eduskuntavaalipaneelin tiistaina 5. helmikuuta. Paneelissa oli kahdeksan Keski-Suomen kansanedustajaehdokasta: Tuula Peltonen (sd.), Eelis Loikkanen (kok.), Irina Tuokko (vihr.), Tapio Puolimatka (kd.), Sonja Karppinen (vas.), Jamaica Hakkarainen (ps.), Petri Honkonen (kesk.) ja Kari Tanninen (sin.).

Osa vaalipaneelin teemoista herätti kipakkaakin keskustelua, mutta joissakin aiheissa eroja syntyi vain vähän.

Panelistit olivat kautta linjan samaa mieltä muun muassa yliopiston perusrahoituksen vahvistamisesta, sillä lähes kaikki halusivat vahvistaa sitä (Loikkanen ei, mutta ei myöskään suoraan vastustanut). Lisäksi lähes kaikki panelistit olivat erittäin tyytyväisiä puolueettoman tieteellisen opetuksen toteutumisesta Jyväskylän yliopistossa, sillä vain Tuokko huomautti yhdenvertaisuuden toteutumisesta. Kaikki panelistit halusivat lisää henkilöstöä mielenterveystyöhön ja toivoivat parannusta opiskelijoiden heikentyneeseen mielenterveystilanteeseen.

Raha aiheuttikin huomattavasti enemmän kitkaa panelistien välille. Etenkin kokoomuksen Loikkasen ja vasemmistopuolueiden Karppisen ja Peltosen välillä käytiin kovaa keskustelua siitä, voidaanko opintotukea nostaa tai jos voidaan, niin mistä rahat revitään. Myös yliopiston työntekijöiden tilanne, kuten määräaikaisuudet, jakoi puolueita.

 

 

Tuula Peltonen (sd.)

Erityisopettaja Peltonen on ollut kahden kauden kansanedustaja vuosina 2007–2015, ja kokemus näkyi. Peltosella oli kaikista panelisteista parhaat esiintymistaidot, ja hän osasi ottaa itselleen ja ajatuksilleen aktiivisesti tilaa. Peltosella oli myös vastaus valmiina kaikkiin kysymyksiin, mistä tilaisuuden juontaja Arto Nyberg ehti kuittaillakin.

Välillä Peltosen hyökkäävä tapa meni hiukan tyylittömyyden puolelle, esimerkiksi silloin, kun hän vastasi aivan eri kysymykseen kuin mitä oli kysytty – kun Nyberg kysyi, toteutuuko yliopistossa puolueeton tieteellinen opetus, Peltonen alkoi kritisoimaan Loikkasen vastausta työllisyysasioihin.

Peltonen huomautti, että jotta muutoksia pääsee aidosti tekemään, täytyy ensin voittaa vaalit ja päästä neuvottelupöytiin, kun hallitusta muodostetaan. Tässä Peltonen tuli näppärästi myös muistuttaneeksi yleisölle, että tämänhetkisten gallupien mukaan pääministeripaikka olisi menossa nimenomaan demareille.

Peltonen myös luetteli vakuuttavasti erilaisia keinoja, joilla työntekijöiden asemaa on heikennetty (niin yliopistossa kuin muuallakin): koeajan lyhennys, määräaikaisuuksien helpottaminen, aktiivimalli, kaikki petetyt koulutuslupaukset.

 

 

Tapio Puolimatka (kd.)

Kristillisdemokraattien ehdokas ja kasvatustieteen professori Tapio Puolimatka on päässyt useaan otteeseen otsikoihin kirjoituksillaan, joita on tulkittu vihamielisiksi seksuaalivähemmistöjä kohtaan. Vihreiden kansanedustajaehdokas, erityispedagogiikan opiskelija ja itsekin seksuaalivähemmistöön kuuluva Irina Tuokko on vastustanut Puolimatkan toimintaa julkisesti ja hyvin voimakkaasti.

Tuokon ja Puolimatkan välisten ristiriitojen odotettiinkin nousevan paneelissa esille. Spekuloitua sanaharkkaa ei kuitenkaan kuultu.

Puolimatkan vahvin oma argumentti liittyi siihen, että tieteessä pitäisi olla mahdollisuus tuoda esille eri näkemyksiä ja kyseenalaistaa ”poliittista korrektiutta”. Muissa kysymyksissä Puolimatka jäi vaisuksi – usein vastaukset olivat vain yhden tai parin virkkeen mittaisia. Opiskelijoiden toimeentulon parantamiseksi hän kannatti opintotuen tulorajojen nostoa ja hän kannatti lukukausimaksuja kansainvälisille opiskelijoille, huomauttaen, että kansainvälisessä mittakaavassa 8000–12 000 euron vuosimaksut ovat pieniä.

Paneelissa kävi selkeästi ilmi, että Puolimatkan poliittiset vahvuudet ja kiinnostuksenkohteet ovat jossain muualla kuin koulutuspolitiikassa, todennäköisesti arvokysymyksissä.

 

 

 

Irina Tuokko (vihr.)

Erityispedagogiikan opiskelija ja kansanedustajan avustaja Tuokko harkitsi tarkkaan sanansa puhuessaan yhdenvertaisuudesta yliopistossa – hän ei halunnut kaivaa esiin kiistoja Puolimatkan kanssa. Tuokko ei varmasti halua poliittisen uransa hirttäytyvän tähän yhteen asiaan.

Tuokko antoi parhaimman vastauksen kysymykseen opiskelijoiden mielenterveydestä. Hän esitti monta konkreettista ehdotusta, jotta mielenterveysongelmien kasvu saataisiin pysäytettyä: YTHS:n rahoitus tulisi turvata sote-uudistuksessa ja käyttöön tulisi saada terapiatakuu, jossa pääsisi nykyistä nopeammin terapiaan ja lyhyempien terapiajaksojen saatavuus helpottuisi. Lisäksi Tuokko otti esiin sen, että Jyväskylän yliopistolla ei ole opintopyskologia Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta JYYn toiveista huolimatta.

Tuokko korosti vastauksissaan muun muassa työperäistä maahanmuuttoa, jota hänen mukaansa tarvitaan kipeästi huoltosuhteen parantamiseksi mutta jota lukukausimaksut vaikeuttavat, sekä perustuloa.

Lopulta Tuokko jäi kuitenkin hiukan vaisuksi ja etäiseksi. Oma näkemys olisi tullut paremmin esiin rohkeammilla lausunnoilla ja esiintymisellä. Tuokko kuitenkin irroitti illan parhaat naurut puolustaessaan työperäistä maahanmuuttoa lakonisesti toteamalla, että ”Synnytystalkoot eivät näköjään ole vieläkään alkaneet”.

 

 

Petri Honkonen (kesk.)

Ensimmäisen kauden kansanedustaja Honkonen oli argumenteissaan vakuuttava, mutta jäi kokemuksessa Tuula Peltosen ja esiintymisessä Eelis Loikkasen varjoon.

Kansanedustajakokemus toi varmasti Honkoselle asiaosaamista, mutta se ei paistanut esille samalla tavalla kuin Peltosella. Toisaalta Peltonen myös myötäili melko paljon nykyisten oppositiopuolueiden edustajia, jolloin Loikkanen pääsi loistamaan ja keräämään irtopisteet kärkkäämmällä otteellaan. Kriittisempi ote esimerkiksi vasemmistopuolueiden lupauksiin olisi ollut paikallaan.

Toisaalta Honkonen ilmaisi kuuluvansa keskustan perustuloa kannattavaan siipeen, joten hänellä ei ehkä ole yhtä paljon yhteistä kokoomuksen kanssa kuin puolueellaan keskimäärin.

Asiaosaamisessa ei ollut Honkosen kohdalla moitittavaa. Honkonen argumentoi tarkkanäköisesti muun muassa siitä, että hänen mukaansa yliopistojen nykyinen rahoitusmalli ajaa suomalaiset yliopistot kilpailemaan keskenään ja että niiden todelliset kilpailijat ovat ulkomailla, joten yhteen hiileen puhaltamista tarvittaisiin nykyistä enemmän.

 

 

Eelis Loikkanen (kok.)

Kokoomuksen eduskuntaryhmän viestintäsihteeri, entinen JYY-edaattori Loikkanen asettui paneelissa rohkeimmin vastarannan kiiskeksi muiden taputellessa toisiaan selkään ja pääsi näin varastamaan show’n hallituspuolueiden osalta. Loikkanen kyseenalaisti ihan aiheestakin muiden avokätiset lupaukset lisärahoituksesta – rahaa on helppo luvata sitä kaipaavalle yleisölle, mutta mistä sitä saadaan? Loikkanen vaati voimakkaimmin pöytään myös faktaa, esimerkkejä ja lukuja (joita etenkin Karppinen ja Peltonen sittemmin esittivät). Konkreettisissa rahasummissa Loikkanen itse nojasi vahvasti valtiovarainministeriön tuoreeseen vaatimukseen kahden miljardin euron leikkauksista ensi hallituksen aikana.

Karismaattisen esiintymisen varjopuolena Loikkaselta kuultiin kuitenkin turhan populistisia piikkejä – hänen suustaan kuultiin esimerkiksi, että ”rahaa ei tule seinästä” – eihän kukaan niin oikeasti väitä.

Kun puhuttiin yliopiston työntekijöiden tilanteesta, Loikkanen puolusti hallituksen tekemiä ratkaisuja esimerkiksi määräaikaisuuksien helpottamisen suhteen ja muisti hehkuttaa korkeaa työllisyysastetta. Hän ei myöskään kannattanut opintotuen nostoa, vaikka myönsikin, että 250 eurolla ei elä. Realismia, kenties, mutta määräaikaisputkessa kärvistelevää tutkijaa tai makaronimössöllä elävää opiskelijaa nämä puheet tuskin hymyilyttivät.

Loikkanen korosti puheenvuoroissaan pitkäjänteisiä ratkaisuja: yliopistorahoitusta, joka ei heittele hallitusten vaihtuessa ja pysyvämpää opinto-ohjausta peruskoulun läpi yliopistoon saakka.

 

 

Sonja Karppinen (vas.)

JYYn edustajiston puheenjohtaja Karppinen reagoi terävästi Loikkasen rahaa seinästä -heittoon: hän oli ainoa, joka toi esiin konkreettisia lukuja siitä, mistä voitaisiin saada lisää rahaa koulutukseen. Karppinen luetteli vakuuttavasti toimenpiteitä, kuten pääomaverotuksen kiristys, harmaan talouden estäminen ja tehottomien yritystukien suitsiminen ja ynnäili, kuinka monta miljoonaa kustakin voitaisiin saada. Keinojen tehokkuudesta voi toki kiistellä, mutta ainakin Karppinen toi konkreettiset rahasummat mukaan keskusteluun.

Karppinen kunnostautui muutenkin konkretiassa, sillä hän esitti panelisteista selkeimmät keinot opiskelijoiden toimeentulon parantamiseen: seuraavan hallituskauden aikana 101 euroa lisää opintotukea, ja pidemmällä aikavälillä perustulo.

Karppinen hiipi paneelissa keskustan perinteiselle vahvuusalueelle ja painotti maakuntien korkeakoulujen tärkeyttä. Karppinen halusi muun muassa turvata maakuntien nuorten mahdollisuudet kouluttautua ja sen, että yliopistot näyttäytyvät heille ylipäätään houkuttelevina vaihtoehtoina.

 

 

Kari Tanninen (sin.)

Jyväskylän varavaltuutettu Tanninen asettui etenkin opiskelijoiden toimeentuloon liittyvissä kysymyksissä selkeästi muita oikeammalle Loikkasen rinnalla. Tanninen esimerkiksi kertoi vastustavansa perustuloa, koska se hänen mukaansa passivoi ja siten heikentää työllistymistä. Tanninen myös kuittasi kysymyksen opintotuesta sanomalla, että tuen lainapainotteisuus ei ole hänen mielestään ongelma ja huomauttamalla, että opiskelu on Suomessa huomattavasti halvempaa kuin muualla. Hän esitti myös hiukan kritiikkiä suomalaisia opiskelijoita kohtaan sanomalla, että asenne opiskeluun olisi toinen, jos siitä ei saisi tukirahaa.

Tanninen kertoi kannattavansa myös lukukausimaksuja kansainvälisille opiskelijoille, mutta lisäsi, että yliopistojen kansainvälistyminen on tärkeää ja että ulkomailta on hyvä saada opiskelijoita Jyväskylään. Tanninen huomautti muun muassa, että EU-rahoitus on merkittävä osa suomalaisten yliopistojen rahoituspottia.

Valovoimaisempien esiintyjien varjoon jäänyt Tanninen ei saanut paneelista suuria voittoja, mutta ei toisaalta herättänyt paheksuntaakaan. Ilmastonmuutokseen Tannisella oli yllättävän syvällinen vastaus: kun muut puhuivat teknologiasta ja valistuksesta, Tanninen totesi, että talouden ikuisen kasvun periaatteesta on luovuttava ja että kestävän talouden reunaehtojen löytäminen on iso talousteoreettinen ongelma.

 

 

Jamaica Hakkarainen (ps.)

Hakkaraisen puheenvuorojen määrä jäi vähäisemmäksi kuin monilla muilla panelisteilla. Hakkarainen lienee Puolimatkan ohella paneelin poliittisesti kokemattomin osallistuja, ja se näkyi. (Tosin Hakkaraisen puolustukseksi todettakoon, että hän joutui ensimmäisenä vastausvuoroon epäreilun usein eikä päässyt miettimään kysymyksiä yhtä kauan kuin muut.)

Hakkarainen oli vahvimmillaan, kun puhuttiin toimeentulosta. Hän kritisoi esimerkiksi opintorahan riittämättömyyttä ja totesi, ettei mielenterveysongelmien lisääntyminen yllätä, kun tukikuukausia on vähennetty – tosin hänen oma puolueensa oli vielä hallituksessa, kun leikkauksia tehtiin.

Monissa kysymyksissä Hakkarainen tyytyi kuitenkin lyhyisiin vastauksiin, vaikka esimerkiksi perussuomalaisten koulutuspoliittisessa ohjelmassa olisi ollut aineksia räväköihin ulostuloihin. Esimerkiksi lukukausimaksuja Hakkarainen kritisoi turhan korkeina, vaikka puolueen linja on, että maksujen ”pitää vastata vähintään todellisia kustannuksia”. Puolueettoman opetuksen kohdalla Hakkarainen olisi voinut puhua ”ideologisen huuhaan” kitkemisestä, mutta päätyi myötäilemään muita. On vaikea sanoa, miksi Hakkarainen sivuutti nämä puolueen linjat.