JYYn uusi tapahtumatuottaja Laura Partamies aloitti työssään 7. tammikuuta. Uusi vahvistus on innoissaan pestistään, sillä hän on haaveillut siitä jo pitkään.

”Tämä on ollut aivan ihanaa! Kun tähän pestiin haettiin tekijää edellisen kerran, harmittelin sitä, että tämä olisi unelmapestini, mutta olin silloin kiinni muissa töissä”, kertoo Partamies.

27-vuotias filosofian maisteri Partamies valmistui maisteriksi Jyväskylän yliopistosta pääaineenaan musiikkitiede. Hän kuitenkin tiesi pian opintojen aloittamisen jälkeen, että muusikkoa hänestä ei tule.

”Minulla ei ole tarpeeksi musikaalisia lahjoja tai pitkäjänteisyyttä siihen hommaan. Olen jämpti aikatauluihminen, joka tykkää suunnitella.”

 

Musiikkifestivaalit ovat Partamiehen sydäntä lähellä, ja hän onkin tehnyt aikaisemmin töitä festivaaleilla ja toiminut vapaaehtoisena Lutakossa. Ennen JYY-pestiään hän työskenteli Juvan kunnan kulttuuriohjaajana.

JYYn tapahtumatuottaja vastaa JYYn tapahtumien järjestämisestä. Keväällä Partamiehen vastuulla ovat muun muassa JYYn vuosijuhlat, Jyrock ja JYYn vapputapahtumat. Lisäksi Partamies vastaa Kampus Kinosta ja neuvoo jäsenistöä tapahtumien järjestämisessä.

Aikaisemmin pesti oli kulttuurituottaja-nimikkeellä, mutta nyt nimeä muutettiin vastaamaan paremmin työnkuvaa.

Vaikka Partamiehestä ei muusikkoa tullutkaan, musiikki seuraa edelleen mukana pianonsoiton ja keikoilla käymisen muodossa. Lisäksi Partamies metsästää ja pelaa konsoli- ja lautapelejä.