“Utopisti on aina vähän narri, satuilija, jolle naureskellaan. Pitää uskaltaa asettua narrin rooliin”, hymähtää lokakuussa julkaistun Utopiat työkaluna –kirjan keskeinen puuhamies Keijo Lakkala.

Kirjassa utooppista ajattelua ja sen yhteiskunnallista ja filosofista merkitystä ja potentiaalia luodataan monesta näkökulmasta. Käsittelyssä ovat esimerkiksi scifi, feministiset utopiat, oikeiston ja vasemmiston sekä kapitalistiset utopiat, Gandhin ihanneyhteiskunta sekä Jumalan valtakunta.

“Idea kirjasta syntyi, kun Minna Mentula laittoi minulle viestiä Facebookissa ja kertoi haaveilevansa tällaisesta kirjasta, jossa nämä eri näkökulmat pääsisivät keskustelemaan. Minulla oli ollut sama mielessäni, joten päätimme koota työryhmän ja ryhtyä toimeen.”

Lakkalaa itseään utopia kiinnostaa etenkin työkaluna kriittiseen yhteiskuntafilosofiseen ajatteluun.

“Utopioiden kuvittelu avaa yhteiskunnallista ja poliittista mielikuvitusta. Kun kuvittelee toisenlaisia yhteiskuntia, niin tulee aina sanoneeksi, että tämä ei ole välttämättä paras eikä ainakaan ainoa mahdollinen maailma.”

Kun kuvittelee toisenlaisia yhteiskuntia, niin tulee aina sanoneeksi, että tämä ei ole välttämättä paras eikä ainakaan ainoa mahdollinen maailma.

Torniosta kotoisin oleva Lakkala halusi aikoinaan opiskelemaan filosofiaa nimenomaan Jyväskylään, koska täällä opintokokonaisuuksiin kuului muun muassa Frankfurtin koulun radikaalia yhteiskuntakriittistä filosofiaa sekä Karl Marxin ajattelun tutkimusta.

“Nämä asiat tulivat kursseilla vastaan heti syksyllä 2007 opinnot aloitettuani. Utopia-kuvio tuli aika pian siihen mukaan Olli-Pekka Moision Ernst Bloch -kurssin myötä. Se innosti tutkimaan vielä enemmän utopioita. Tässäpä sitä sitten on veivattu tuota yhtä asiaa.”

Nyt, kun kahden vuoden kirjaprojekti on saatu päätökseen, Lakkala voi keskittyä veivaamaan utopioista väitöskirjassaan, jonka on tarkoitus valmistua esitarkastukseen ensi kesäksi. Väitöskirjassaan hän tarkastelee utopioita yhteiskunnallisina vastakäytäneinä.

“Jos ajatellaan, että utopiaromaanit ovat vastakuvia yhteiskunnasta, niin erilaisia elämänmuotoja kokeilevat yhteisöt, kuten ekoyhteisöt, voidaan nähdä vastakäytänteinä.”

Myös post doc -tutkimuksen aiheet siintävät jo mielessä.

“Josko laventaisi eskatologiseen ajatteluun eli maailmanlopun visioihin ja pelastustarinoihin länsimaisessa ajattelussa. Tai toinen voisi olla ekososialismi konkreettisena muutoksena, kun on tää ilmastonmuutos ja muutenkin kaikki on menossa paskaksi. Ekososialismi olisi sellainen konkreettinen utopia, jolla voitaisiin nämä kapitalismin ristiriidat ja kielteiset ilmiöt ylittää.”

 

Keijo Lakkala

  • 32-vuotias radikaalista poliittisesta filosofiasta sekä erityisesti utopian käsitteestä kiinnostunut filosofi, väitöskirjatutkija sekä Jyväskylän yliopiston jatko-opiskelija.
  • Yksi vuonna 2018 ilmestyneen Utopia työkaluna. Irti vaihtoehdottomuuden valheesta –kirjan toimittajista ja kirjoittajista.
  • Tunnetaan myös Ravintelivalitus-iltojen yhtenä järjestäjänä, jotka toivat akateemisen filosofian ja yhteiskunnallisen keskustelun kapakkaan.
  • Rentoutuu lenkkeilemällä, musiikkia harrastamalla sekä juomalla kaljaa kavereiden kanssa.