Ei hakutuloksia.

Teksti ja kuvat Arimo Kerkelä Grafiikka Irina Hasala

Maailman ympäri 777 päivässä – Arimo pohtii reissun jälkeen matkustamisen perimmäisiä syitä

Tavoitteeni oli, että kuljen matkastani yli puolet muuten kuin lentäen. Eniten aikaa kului junissa ja busseissa. (Kesäkuu 2016)

Jyväskylän yliopiston opiskelija Arimo Kerkelä matkusti 777 päivää ja 110 000 kilometriä maailman ympäri. Nyt hän pohtii, mikä ajaa maailmanmatkaajia jättämään kotinsa ja heittäytymään tien päälle.

Tallinna 15. toukokuuta 2016. Matkani ensimmäinen päivä.

Istuin turkkilaisen Airbnb-majoittajani keittiössä talon toisen vieraan, lentoja ja eksymistä pelkäävän brittiherrasmiehen kanssa. Englantilaismies oli tullut Viroon joogagurunsa kurssille. Itse taas olin aloittamassa maailmanympärimatkaa, joka kestäisi lopulta yli kaksi vuotta.

Majoittajamme oli jo mennyt nukkumaan, kun minä ja britti jatkoimme keskusteluamme kaikesta maan ja taivaan välillä. Jossakin vaiheessa mies veti keskustelun matkaani.

“Miksi sinä matkustat?” hän kysyi.

Niin, miksi? Mitä järkeä on jättää kotinsa ja työpaikkansa ja polttaa säästönsä matkustamiseen?

Kulttuurissamme elää sitkeä harhaluulo, että pelkkä menolippu etelään tekee kaikesta parempaa.

Jos minulta kysytään, on matkailu hieman yliarvostettua.

Toki matkailussa on ehdottomat etunsa. Vieraat kulttuurit virkistävät mieltä ja uudet ympäristöt tarjoavat mahdollisuuksia vaikka mihin. On myös totta, että reittilennon ikkunasta nähty, yksin korkeimpien pilvien yllä kohoava Mount Everest sykähdyttää aavistuksen enemmän kuin Jyväskylän Harju.

Jos en pitäisi matkustamisesta, en tietenkään matkustaisi. Silti olen sitä mieltä, että matkailua ihannoidaan liikaa.

Instagramin silotellut otokset saavat ulkomaailman näyttämään paratiisilta, jollaista ei oikeasti ole. Matkailumainokset tuputtavat eskapismia. Kulttuurissamme elää sitkeä harhaluulo, että pelkkä menolippu etelään tekee kaikesta parempaa.

Kas tässä kokemuksen syvällä rintaäänellä tehty paljastus: Kaiken jättäminen taakse muuttaa asioita yllättävän vähän. Kun oma pää seuraa mukana, pysyy elämisen pohjavire verrattain samana. Pelkkä maisemanvaihdos ei välttämättä riitä, vaan muutosta kaipaavan on muututtava myös itse.

Kuumailmapalloilemassa auringonnousun aikaan Vang Viengissä, Laosissa. (Marraskuu 2016)

Luulen, että matkailun ihannoinnissa on osaltaan kyse väärinkäsityksestä. Monet kuvittelevat, että pitkä reppureissu on kuin todella, todella pitkä lomamatka. Jos viikon loma on ihana, tarjoaa kahden vuoden maailmanympärimatka samaa iloa satakertaisesti!

Totuus kuitenkin on, että pitkällä matkalla taivaltamisesta tulee arkea. Hyvin erilaista arkea, mutta arkea kuitenkin. Työkiireet ja kodinhoito vaihtuvat reittisuunnitteluun ja majapaikkojen metsästykseen.

Harhaluulo äärettömän pitkästä lomamatkasta saattoi selittää, miksi monilla matkani aikana tapaamillani paikallisilla oli vaikeuksia ymmärtää päivittäisiä toimiani. Esimerkiksi tämän vuoden kesäkuussa eräs eurooppalaismajoittajani ei voinut mitenkään käsittää, miksi halusin viettää kokonaisen päivän kirjastolla.

Nainen kertoi, että omilla lomamatkoillaan hän pyrkii joka päivä näkemään ja kokemaan niin paljon kuin mahdollista. Kun silti menin kirjastoon ja kerroin vieläpä viihtyneeni siellä, oli majoittajani sitä mieltä, että olisin yhtä hyvin voinut jäädä Suomeen.

Olin tässä vaiheessa kiertänyt maailmaa yli kaksi vuotta, ja matkaani oli jäljellä enää kaksi viikkoa. Nähtävyydet ovat tietysti ihan kivoja, mutta pidemmällä taipaleella ihminen kaipaa muutakin.

Teotihuacanin raunioilla. Meksikossa otin taukoa matkaamisesta ja jäin kuukaudeksi vapaaehtoistöihin Mexico Cityyn. (Marraskuu 2017)

Maailmanmatkaajia ihaillaan ja kadehditaan. Kenties matkaajat herättävät mielikuvia elämää suuremmista sankareista, joita näkee muuten vain kirjoissa ja elokuvissa.

Monet matkaajat kuitenkin ahdistuvat jatkuvasta huomiosta, jonka oma elämäntyyli tuo tullessaan.

Toisinaan itsekin kiertelin vastausta, kun ihmiset kysyivät matkani pituutta. Kymmenet kohdemaat pyöristyivät ”muutamaan”, noin kahden vuoden matkasuunnitelma ”reiluun vuoteen”. Joskus on väsyttävää, kun oma arki on jatkuvan ihmettelyn kohde.

Parhaimmillaan matkaihannointi sopii molemmille osapuolille. Monissa köyhissä maissa majoittajani olivat vilpittömän iloisia puolestani, kun minulla oli mahdollisuus matkustaa, vaikkei heillä vastaavaa tilaisuutta olisikaan. Minä taas olin iloinen, jos vierailuni ja tarinani toivat jotakin hyvää heidän elämäänsä.

Esimerkiksi ystäväni Slovakiassa kertoi olevansa onnellinen siitä, että hän oli osa maailmanympärimatkaani. Vaikka hänen omalla perheellään ei ole koskaan varaa samanlaiseen seikkailuun, eli hän matkaa maailman ympäri postikorttieni ja blogini kautta.

Sitä vastoin koen oloni edelleen vaivaantuneeksi, kun joku asettaa minut jalustalle ja sanoo kadehtivansa elämääni. Miten kateuteen kuuluisi vastata, kun sekä kiitos että ole hyvä tuntuvat vääriltä vaihtoehdoilta?

Nepalissa majoituin paikallisen ystäväni kotikylään. Ensimmäisellä lounaalla ystäväni äiti tarjosi paistettua vuohenverta. (Syyskuu 2016)

Vaikka seikkailijoita ihannoidaan, saavat matkaajat kuulla kriittisempiäkin ääniä. Jotkut näkevät kodin jättämisen ja tien päällä elämisen merkkinä siitä, että ihminen on hukassa elämänsä kanssa.

Muuan vanha ystäväni pohti reissuni aikana, onko pitkissä matkoissa aina kyse pakenemisesta. Joskus tässä väitteessä onkin perää. Esimerkiksi eräs suomalainen reissututtavani kertoi matkansa suurimmaksi syyksi sen, että hän tarvitsi aikalisän elämässään.

Jyrkempiäkin tapauksia löytyy. Intiassa ja Nepalissa näkee runsaasti israelilaisia reppureissaajia, jotka häipyvät maailmalle ja sotkevat päänsä usein huumeilla unohtaakseen asevelvollisuutensa kauheudet.

Toiset taas lähtevät yhteiskunnallisista syistä. Kun aloitin maailmanympärimatkani keväällä 2016, oli Yhdysvaltojen presidentti Barack Obama. Vallan vaihduttua olen tavannut useita amerikkalaismatkaajia, jotka ovat pohtineet, saisiko kulkurielämää jatkettua ainakin vuoteen 2020.

Kaiken matkailun selittämisessä pakoargumentilla on silti yksi ongelma. Saman näkökulman kun voi liittää lähes jokaiseen elämäntyyliin.

Mitä, jos reissaaja kääntää syyttävän sormen takaisin ja väittää, että pakenija on paikallaanolija itse? Pakeneeko työssäkävijä itse elämän epävarmuutta ja tuntemattoman uhkaa pysymällä visusti kodissaan?

Omaa suunnattomuuttani kuvaa hyvin se tosiseikka, että hukkasin läksiäislahjaksi saamani kompassin heti matkani ensimmäisenä päivänä.

Palataan hetkeksi takaisin toukokuuhun 2016 ja tuohon tallinnalaiseen keittiöön, jossa englantilainen herrasmies halusi tietää syyn matkaani.

Vastasin miehelle, ettei minulla ollut matkalleni yhtä suurta syytä. Jaarittelin jotain ympäripyöreää siitä, kuinka halusin uusia kokemuksia ja näkökulmia. Siitä, kuinka minulle oli jo nuorena pinttynyt haave yhdestä suuresta irtiotosta, jonka päätin nyt toteuttaa ennen kuin aikuisuuden sitoumukset tarraisivat liian tiukasti kiinni.

Englantilaismies uskoi kyllä prinsessa Dianan salamurhaan ja muinaisintialaisiin ydinaseisiin, mutta vastaustani hän ei uskonut. Miehen mukaan minulla täytyi olla matkustamiselleni jokin suurempi syy, vaikken itse sitä tiedostaisi.

Joillakin matkaajilla todella on korkeampia päämääriä taipaleilleen. Tutustuin esimerkiksi Indonesiassa erääseen hollantilaisnoitaan, joka koki olevansa matkalla selvittääkseen syyn yhtäkkiä ilmestyneisiin taikavoimiinsa.

Hollantilaisnoidalla oli selkeä päämäärä, minulla ei. Omaa suunnattomuuttani kuvaa hyvin se tosiseikka, että hukkasin läksiäislahjaksi saamani kompassin heti matkani ensimmäisenä päivänä.

En keksisi parempaa symboliikkaa, vaikka kuinka yrittäisin.

Luonto tarjaa usein elämyksiä, joita ei kotona saa. Grand Canyon häikäisee mittakaavallaan. (Elokuu 2017)

Toisaalta voi olla, että matkustamisellani on yksi suurempi tarkoitus ylitse muiden. Sitä on vain vaikea pukea sanoiksi.

Haluuni matkustaa liittyy voimakas tietoisuus elämän ainutkertaisuudesta. Se on polte, joka ajaa katsomaan muitakin polkuja kuin sen, jonka varrella valmiiksi seisoo. Matkustan ja haluan nähdä lisää, jotta eletystä elämästä jäisi vähemmän jossiteltavaa.

Matkailu opettaa sanomaan kyllä, vaikka pelko sanoisi ei. Jännitin kymmenen päivän hiljaista meditaatioretriittiä niin paljon, että näin siitä painajaisia kuukausia etukäteen. Myös sukelluskurssi huonona uimarina oli yksi elämäni pelottavimmista kokemuksista.

Tien päällä kuitenkin tiedostaa, kuinka sopeutuvainen otus ihminen on. Se, mikä tuntui aiemmin ylitsepääsemättömältä, muuttuu vähitellen siedettäväksi. Pelkojen kohtaaminen on vaikeaa itse hetkessä, mutta se voi tehdä koko loppuelämästä rennompaa.

 

Miksi sinä matkustat? Olen viime kuukausina esittänyt saman kysymyksen useille pitkiä matkoja tehneille reissututuilleni. Vastauksissa toistuu samanlainen halu nähdä ja kokea jotakin enemmän.

Matkani viimeinen majoittaja oli Hampurissa asuva englanninopettaja, joka valmisteli uransa toista sapattivuotta yhdessä vaimonsa kanssa. Kun kysyin opettajalta, miksi hän matkustaa, oli vastaus yksinkertainen: matkustaminen on kiinnostavampaa kuin elämä paikoillaan.

Vaikka moni haaveilee suurista seikkailuista, vain harva toteuttaa unelmiaan. Moni tuntemistani reissaajista on tarvinnut alkusysäyksen, joka on saanut heidät ottamaan ensimmäisen askeleen.

Ollessani vapaaehtoistöissä Meksikossa tutustuin pohjoisirlantilaiseen sairaanhoitajaan, joka oli teini-ikäisenä vakavasti sairas ja lähellä kuolemaa. Selvittyään nuoruusvuosistaan hengissä hän päätti, ettei maailman näkemistä kannattanut enää lykätä hamaan tulevaisuuteen.

Toisilla päätös kypsyy hitaammin. Matkani loppupuolella minua majoitti keski-ikäinen englantilainen puuseppä, joka ei reissannut koskaan nuorempana. Vähitellen hän oli kuitenkin tajunnut, että haluaa elämältään muutakin, kuin sitä mitä se nykyisin oli.

Kun minä pakkasin rinkkani ja marssin maalaiskylän rautatieasemalle, hyppäsi puuseppä polkupyöränsä selkään ja aloitti ensimmäisen pidemmän matkansa kohti Keski-Eurooppaa. Vaikka matkailua ei olisi aloittanut nuorempana, voi siihen tulla tilaisuuksia myöhemminkin.

Sohvasurffaus on oiva tapa tutustua paikallisiin. Vierailuni Mokopanessa, Etelä-Afrikassa, venyi kolmesta päivästä kolmeen viikkoon. (Tammikuu 2018)

Oma matkani maailman ympäri päättyi 1. heinäkuuta 2018.

Huomaan jo nyt, että muistelen yllättävän vähän satoja matkakohteitani. Sen sijaan mieleeni palaavat kaikki ne ihmiset, jotka jättivät jälkensä matkaani ja elämääni.

Yli kahden vuoden matkani kuudella mantereella ei olisi ollut mahdollinen ilman muiden ihmisten apua. Kun mietin kaikkea matkalla kokemaani, nousevat päällimmäisiksi tunteiksi kiitollisuus ja usko ihmisten hyvyyteen. Maailmassa on valtavasti hyvää, vaikkei sitä aina uutisista uskoisi.

Rinkkaelämässä on omat etunsa, mutta niin on paikoillaan olossakin. Kahden vuoden kodittomuuden jälkeen olen innoissani kaikesta siitä, mitä paluuni yliopisto-opiskelijaksi mahdollistaa.

Jatkuvien jäähyväisten jälkeen voin vihdoin luottaa siihen, etteivät ihmiset ympärilläni vaihdu muutaman päivän välein. Ja kun minulla on pitkästä aikaa hieman pysyvämpi koti, voin vuosien tauon jälkeen hankkia huonekasveja hoidettavakseni.

En tällä hetkellä koe poltetta uuteen pitkään matkaan, mutta sen aika voi tulla myöhemmin. Nyt voin olla jonkin aikaa aloillani ja ajatella, ettei mahdollisuus matkustamiseen ole katoamassa mihinkään.

Tuolla jossakin odottaa kaunis maailma, joka on ehdottomasti kokemisen arvoinen.

Rahtilaivamatka Uudesta-Seelannista Kaliforniaan kesti 16 päivää. (Heinäkuu 2017)

Arimon 10 vinkkiä pitkän matkan suunnitteluun

  1. Älä suunnittele liikaa
    Karsi matkakohteita äläkä mieti koko reittiäsi valmiiksi. Jätä tilaa pidemmille pysähdyksille ja yllättäville suunnanmuutoksille.
  2. Aloita valmistautuminen ajoissa
    Aloitin oman reissusäästämiseni kaksi vuotta ennen matkani alkua. Myös lähtövalmistelut, kuten rokotteiden ja viisumien selvittäminen, kannattaa aloittaa useita kuukausia ennen lähtöä.
  3. Ota vuodenajat huomioon
    Parhaiden turistisesonkien lisäksi kannattaa matkustaa matalan sesongin rajalla, jolloin voit saada sekä omaa rauhaa että sopivan ilmaston. Varaudu kuitenkin siihen, että ilmastonmuutos tai muuten vain poikkeukselliset sääilmiöt voivat siirrellä sadekausia ja sotkea säitä.
  4. Älä aliarvioi budjettiasi
    Arvioi kulutuksesi mieluummin yläkanttiin kuin alakanttiin. Mieti myös, olisiko parempi tehdä matkasta lyhyempi, jotta rahaa elämyksiin jäisi enemmän.
  5.  Sohvasurffaa
    Majoittuminen paikallisten luona Couchsurfingin ja muiden vieraanvaraisuuspalveluiden kautta on loistava tapa saada uusia ystäviä ja tutustua paikallisiin kulttuureihin. Lisäksi se on ilmaista.
  6. Tee vapaaehtoistöitä
    Sohvasurffaus toimii parhaiten lyhyillä pysähdyksillä. Kun haluat olla paikallaan pidempään ja viettää enemmän aikaa samojen ihmisten kanssa, hae vapaaehtoistöitä esimerkiksi Workawayn kautta.
  7. Laita tavarasi järjestykseen
    Kun rinkkasi on pakattu selkeällä logiikalla, on tavaroiden löytäminen helpompaa. Itse jaottelin matkatavarani muovikasseihin, jotka oli helppo pitää järjestyksessä sekä purkaa ja pakata nopeasti.
  8. Hanki korvatulpat
    Maailma on meluisa paikka. Hanki korvatulpat nukkuaksesi paremmin. Kanna niitä mukana myös hälyisien bussimatkojen varalle.
  9. Jätä rahaa paluuseen
    Kotiinpaluu voi olla kolkko, jos paluurahat eivät riitä vuokratakuuseen ja muihin menoihin. Jemmaa johonkin varoja, joihin et pääse matkan aikana käsiksi.
  10. Ajattele ympäristöä
    Mieti, voiko matkaa taittaa muutenkin kuin lentäen. Voit myös matkustaa lähemmäs tai maksaa vapaaehtoisia päästökompensaatioita esimerkiksi Atmosfairille.

Arimon reissuraportit matkan varrelta voi lukea täältä.

Maailmanympärimatkan reitti kartalla

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *