Ei hakutuloksia.

Teksti ja kuvat Jaana Kangas

Aikakapselin mysteeri: Eliel Lagercrantz kätki tutkimuksensa Jyväskylän yliopiston kirjastoon 300 vuodeksi

Lappologi Eliel Lagercrantz uskoi, että vuoteen 2194 mennessä saamen kieli on kadonnut maailmasta. Siksi hän rakennutti Jyväskylän yliopiston kirjastoon aikakapselin, johon hän säilöi saamen kielen tutkimuksensa jälkipolvia varten.

Jyväskylän yliopiston pääkirjaston uumenissa seisoo massiivinen kassakaappi, jonka ovi on lukittu visusti kahdella munalukolla.

Portaikon alla jököttävän kaapin sisällöstä liikkuu monenlaisia tarinoita. Yhden teorian mukaan kaapissa asuu kummitus, joka öisin kummittelee kirjastossa. Toisen version mukaan kaapissa on Lapista löydettyä kultaa.

Ovessa oleva laatta antaa vihjeen siitä, mitä kaappi kätkee sisälleen. Tohtori Eliel Lagercrantzin teosten kokoelma. Avattava vuonna 2194 joulukuun 26. päivänä.

”Kaappi herättää paljon mielenkiintoa. Jos me emme kirjastokierroksella kerro kaapista, niin ryhmässä on aina joku, joka siitä tietää. Tieto on levinnyt kaupungilla. Ja sitten se pitää lähteä näyttämään”, kokoelmapäällikkö Kaisa Saikkonen Jyväskylän yliopiston kirjastosta eli Avoimen tiedon keskuksesta kertoo.

Melkoisen kiehtova sen historia onkin.

Kassakaappi on suljettu ilmatiiviisti munalukoilla.

 

Saamen kielen tutkija Eliel Lagercrantzin aikakapseli avataan 26.12.2194, kun hänen syntymästään on kulunut 300 vuotta.

Kaapin tarina alkaa vuodesta 1927, kun 33-vuotias saamen kielen tutkija Eliel Lagercrantz lähestyy Jyväskylän tieteellistä kirjastoa kirjeellä. Siinä hän tiedustelee, ottaisiko kirjasto lahjoituksena vastaan hänen tieteellisiä tutkimuksiaan. Kaksi vuotta myöhemmin hän ehdottaa ensimmäisen kerran aikakapselin rakentamista.

”Kun terveyteni jo useamman vuoden on ollut huono ja matkat, joille mahdollisesti vielä lähden, voivat olla kohtalokkaita, haluaisin kirjoittaa testamentin, jossa määräisin tieteellinen kokoelmani ja kenties muutakin omaisuuttani Jyväskylän yliopistoyhdistykselle. — Nyt minussa on herännyt sellainen tuuma, että lahjoittaisin Teille tällaisen kokoelman, joka suljettaisiin tarkkaan ja 265 vuoden jälkeen avattaisiin ja jaettaisiin kirjat silloisille suomalaisille tieteellisille kirjastoille”, Lagercrantz kirjoittaa 3. toukokuuta 1929 Taipalsaarelle päivätyssä kirjeessään.

Myöhemmissä kirjeissä hän antaa tarkat ohjeet kassakaapin valmistamiseen: Puinen, kaappimainen arkku, joka päällystetään galvanisoidulla pellillä ja lujitettaisiin rautakiskoilla. Ovi suljettaisiin ilmatiiviisti munalukoilla, ja kun viimeiset kirjat on pantu säilöön, spaklattaisiin ovisaumat umpeen.

Kapseli sijaitsee Jyväskylän yliopiston kirjastossa, portaiden alla.

Kaappi valmistui ohjeiden mukaan vuonna 1930, jonka jälkeen Lagercrantz aloitti tavaran lähettämisen Jyväskylään. Viimeisen kerran kaappiin säilöttiin tavaraa toukokuussa 1960.

Lagercrantz ei koskaan itse nähnyt kaappia. Hän kertoo kirjeessään valinneensa Jyväskylän yliopiston kirjaston aikakapselin säilytyspaikaksi kahdesta syystä: Kulttuuririennoissa oli hänen mielestään kiinnitetty liian vähän huomiota sisämaan tarpeisiin. Lisäksi hänen äitinsä kävi aikoinaan Jyväskylän seminaaria ja toi mukanaan Lagercrantziin vaikuttaneita sivistysherännäisiä.

”Kuriositeettina on aika kiinnostavaa, että tuossa on yhtäkkiä valtava kaappi, jonka joku on varta vasten teettänyt. Onhan se aika erikoista, että me ylläpidämme tätä kaappia vuosikymmenestä toiseen. En ole koskaan kuullut, että joku kyseenalaistaisi sen”, Saikkonen sanoo.

Perimätiedon mukaan salaisuuden verhoa aikakapselin sisällön suhteen on ainakin kerran raotettu. Jyväskylän yliopiston pääkirjasto valmistui vuonna 1974, ja jotta aikakapseli saatiin siirrettyä nykyiselle paikalleen, se piti tyhjentää.

”Ne, jotka olivat kirjastossa töissä silloin eivät ole ainakaan minun kuulteni kertoneet, mitä siellä sisällä on. Ehkä he halusivat pitää tiedon itsellään”, Saikkonen arvelee.

Salaisuus ei välttämättä silloin ollut kovin suuri, sillä Lagercrantzin kuolemasta oli kulunut vasta vuosi ja viimeisestä kaapin täydennyksestä 14 vuotta. Vuoden päästä alkavan kirjastorakennuksen peruskorjauksen suhteen tilanne on jo toinen. Joudutaanko aikakapseli jälleen avaamaan ja jos, kuka sen tekee ja miten?

”Ei ole ollut vielä mitään puhetta siitä, mihin se ylipäätänsä siirrettäisiin. Voihan se olla, että nytkin kaappi pitää tyhjentää.”

Millainen Lagercrantz oli persoonaltaan? Millaisista kirjoista hän piti, millaiset asiat saivat hänet nauramaan? Mitä hän harrasti?

Eliel Lagercrantz on useimmille täysin tuntematon nimi, vaikka hän oli yksi merkittävimmistä 1900-luvun saamen kielen tutkijoista.

Hän teki useita tutkimusmatkoja Ruotsin ja Norjan Lappiin keräten kielinäytteitä, sanastoa ja saamelaisten kansansatuja, joita hän hyödynsi myöhemmin tutkimuksissaan.

”Ilman hänen elämäntyötään, jonka hän teki osaksi oman terveytensäkin kustannuksella, olisi suuri määrä arvokasta tietoa jäänyt ikuisiksi ajoiksi tutkimuksen tavoittamattomiin”, Eino Koponen toteaa kansallisbiografian artikkelissaan Lagercrantzista.

Eliel Lagercrantz syntyi 26. joulukuuta 1894 Muolaassa, Karjalankannaksella, henkikirjoittaja Andreas Alfred Lagercrantzin ja Eli Anna Teodolinda Holstin perheeseen.

Kirjoitettuaan ylioppilaaksi 1913 Viipurin ruotsinkielisestä lyseosta hän aloitti opinnot Helsingin yliopistossa. Lagercrantz valmistui filosofian kandidaatiksi 1917 ja filosofian maisteriksi kaksi vuotta myöhemmin.

Ensimmäisen tutkimusmatkansa hän teki kesällä 1918, jolloin hän sai ensikosketuksensa saamen kieleen ja saamelaisten elinoloihin. Seuraavana kesänä hän lähti uudelle matkalle, joka päättyi vasta lokakuussa 1921. Täydentääkseen tutkimusaineistoaan Lagercrantz teki vielä uuden, noin vuoden kestäneen tutkimusmatkan 1925–1926.

Vuonna 1927 Lagercrantz väitteli tohtoriksi. Hän toimi Helsingin yliopiston saamen kielen dosenttina 1937–1964 ja sai professorin arvonimen vuonna 1965. Lagercrantz kuoli 79-vuotiaana vuonna 1973.

Ei tiedetä tarkasti, miksi hän pelkäsi tutkimuksensa katoavan.

Lagercrantzin ansioluettelo on helppo luetella, mutta hänen yksityiselämänsä on aikakapselin veroinen mysteeri.

Helsingin Sanomissa 15. heinäkuuta 1973 julkaistun kuolinilmoituksen perusteella Lagercrantz oli naimaton ja lapseton. Häntä kaipaamaan jäivät sisar, veljen lapset perheineen ja uskollinen palvelijatar.

Millainen Lagercrantz oli persoonaltaan? Millaisista kirjoista hän piti, millaiset asiat saivat hänet nauramaan? Mitä hän harrasti? Näihin kysymyksiin vastaaminen vaatisi lisää salapoliisityötä.

Se voidaan päätellä, että Lagercrantz piti omaa tutkimustaan merkittävänä, koska hän näki niin paljon vaivaa varmistaakseen, että se säilyy jälkipolville.

”Hän on ehkä ajatellut, että 300 vuoden päästä hänen tutkimuksiaan pidetään vieläkin tärkeämpinä”, Saikkonen pohtii.

Lagercrantz saattoi myös olla egoistinen: hän loi mysteerin oman tutkimuksensa ja persoonansa ympärille, jotta kiinnostus olisi suurempaa.

”Ei tiedetä tarkasti, miksi hän pelkäsi tutkimuksensa katoavan. Hän oli elänyt sota-ajan, ja silloin voi hävitä tutkimusta ja kirjoja. Se voi olla yksi syy.”

Lagercrantz selvästi luotti Jyväskylään tutkimuksensa säilytyspaikkana. Vuonna 1939 hän lähetti kirjastoon tieteellistä arkistoaan sisältävän kirstun, koska aika oli levotonta ja hän arveli arkun olevan turvassa Jyväskylässä.

Lagercrantz kirjoitti yliopistolle 22 kirjettä aikakapseliin liittyen.

 

 

”Olen kovin innostunut tähän asiaan, kun täten näen mahdollisuuden teosteni säilymiseksi jälkipolville – ajaksi, jolloin lapinkieli suurelta osalta jo on loppunut”, Lagercrantz kirjoittaa syksyllä 1929.

Meistä kukaan ei ole paikalla, kun Eliel Lagercrantzin aikakapseli avataan perjantaina 26. joulukuuta vuonna 2194, tohtorin syntymän 300-vuotispäivänä.

Maailma on todennäköisesti hyvin erilainen tuona tapaninpäivänä. Valkoista joulua ei ole ollut enää vuosikymmeniin. Paperikirja on vain jäänne menneisyydestä. Robotit tekevät yhä isomman osan töistä.

Suomen kielikin on muuttunut kaupungistumisen, maahanmuuton ja teknologian kehityksen vuoksi niin, että Lagercrantzin tekstit kuulostavat 2100-luvun lopun ihmisistä yhtä hassuilta kuin Mikael Agricolan kirjoitukset meidän mielestämme. Jos Lagercrantzin ennustus toteutuu, saamen kieli on jo kuollut.

Tai ehkä aikakapseli on unohtunut kirjaston nurkkaan pölyttymään, eikä kukaan ole sitä avaamassa. Ehkä ihmiset ovat kyllästyneet odottamaan, ja avanneet kassakaapin jo paljon ennen määräpäivää.

Mitähän aikalaiset ajattelevat kassakaapin sisällöstä? Sitä emme koskaan saa tietää, ja juuri se aikakapselissa kiehtoo: mysteeri, joka jää vaille ratkaisua.

Eliel Lagercrantz ja lappalainen Anders Rauna vuonna 1920 Pohjois-Norjassa. Lagercrantzin ottama kuva löytyy Museoviraston kokoelmista. Kuva: Eliel Lagercrantz/Museovirasto

Jutun lähteenä on käytetty myös Pirkko Audejev-Ojasen artikkelia Lagercrantzin kaapin tarina, joka on ilmestynyt Jyväskylän yliopiston kirjaston tiedotuslehti Verkkomakasiinissa vuonna 2000 sekä Eliel Lagercrantzin lähettämiä kirjeitä Jyväskylän yliopiston kirjastolle.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.