Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunnan eli JYYn häirintäyhdyshenkilölle Jonna Varsalle yhteydenottoja tulee harvakseltaan, mutta lukukauden aikana kuitenkin useita. Vaikka keskustelu on Me too -kampanjan myötä lisääntynyt, ei yhteydenottojen määrässä ole näkynyt nousua.
Myöskään Hyvis-toimintamallin kehittäjä, yliopiston opettaja Hanna Laitinen ei ole huomannut kasvua hyvis-ohjauksen määrissä.
”Tarkkaa tietoa tapausten määrästä ei ole, mutta kiusaamiseen ja häirintään liittyviä tapauksia on alle viisi prosenttia Hyvistoiminnan kautta tulevista tapauksista. Seksuaalista häirintää koskevia ilmoituksia näistä on korkeintaan prosentti”, Laitinen toteaa.
Tärkeää olisi, että ei ylläpidettäisi sellaista hiljaisuuden kulttuuria.
Laitisen mukaan tyypillisessä tapauksessa on kyse vuorovaikutustilanteesta, jossa toisen osapuolen toiminta on koettu epämiellyttäväksi.
”Esimerkiksi joku on ihastunut toiseen, mutta vuorovaikutuskeinot ovat olleet vääränlaiset ja vastapuoli on kokenut asian ahdistavana”, hän kertoo.
Valtaosassa tapauksista tilanteet ovat olleet sanallista kommunikointia muun muassa seksuaalisväritteisen huumorin muodossa, mutta myös koskettelua on esiintynyt jonkin verran.
Varsan mukaan monia opiskelijoita onkin mietityttänyt, millaiset asiat ovat hyväksyttäviä ja osa opiskelukulttuuria ja -juhlia, mutta myös se, missä kulkee seksuaalisen häirinnän raja.
Usein häirintätapauksissa on kyse siitä, ettei tekijä ymmärrä tekevänsä väärin tai ihmisillä on erilainen näkemys siitä, missä raja kulkee.
Molempien mielestä on tärkeää, että ihmiset ymmärtävät rajojen merkityksen ja osaavat myös tehdä selväksi silloin, kun tilanne koetaan ahdistavaksi.
”Kulttuuri on pitkään ollut sellainen, että asioita kuten seksuaalissävytteistä vitsailua ja lääppimistä on siedetty nostamatta asiaa esiin”, Varsa toteaa.
Usein häirintätapauksissa on kyse siitä, ettei tekijä ymmärrä tekevänsä väärin tai ihmisillä on erilainen näkemys siitä, missä raja kulkee. Sekä Varsa että Laitinen pitävät tärkeänä, että ihmiset osaisivat paremmin sanoa suoraan, kun jokin asia ei ole hyväksyttävä.
Laitisen mukaan on myös tärkeää huomata, että toiset voivat kokeilla rajojaan ja jos vastapuoli ei uskalla tai osaa sanoa, mikä on hyväksyttävää, niin tilanne voi jatkua hyvinkin pitkään.
”Meidän tulisi nostaa ihmisten valmiuksia nostaa kissaa pöydälle”, Laitinen toteaa.
Molemmat painottavat myös sitä, että vaikka häirintä ei kohdistuisi itseen, olisi hyvä oppia puuttumaan asioihin.
”Tärkeää olisi, että ei ylläpidettäisi sellaista hiljaisuuden kulttuuria. Jos itse koet, että joku asia ei ole ok, niin myös ilmaiset sen muille”, Varsa sanoo.
Me too -kampanjan myötä julkisuuteen on noussut paljon erilaisia ja osin äärimmäisiäkin häirintätapauksia. Ongelma on selkeästi laajalle levinnyt, mutta asiat ovat myös muuttumassa parempaan päin.
Laitisen mukaan asiassa on edetty pitkälle, mutta hän pitää huolestuttavana sitä, että seksuaalisen häirinnän kokemukset ovat kuitenkin lisääntyneet. Osaltaan hänen mielestä asiaa selittää se, että on olemassa entistä suurempi joukko ihmisiä, jotka eivät suvaitse häirintää.
Varsa näkee, että asiat ovat menossa positiivisempaan suuntaan, kun asiaa on tuotu enemmän esille ja siihen suhtaudutaan entistä vakavammin. Tärkeää olisi myös, että ongelmaa aletaan hoitaa myös käytännön tasolla.
”Olisi tärkeää viedä asiaa nyt tekojen suuntaan, että ei jäädä pelkälle puheiden tasolle”, hän toteaa.
Apua häirintään
- JYYn häirintäyhdyshenkilöihin Jonna Varsaan ja Teemu Rahikkaan voi olla yhteydessä missä tahansa ongelmatilanteessa.
- Hyvikset eli yliopiston henkilökunnan jäsenet, jotka on koulutettu auttamaan kaikissa opiskelijoiden hyvinvointiin liittyvissä asioissa.
- Raiskauskriisikeskus Tukinainen tarjoaa kriisitukea sekä oikeudellista tukea seksuaalirikosten uhreille ja läheisille.
- Suomen mielenterveysseuran Kriisikeskukselta saa apua puhelimitse ja netin välityksellä, mutta myös kasvokkain.