30 lounasta vähemmän

Kelan mukaan ”korkeakouluopiskelijoiden opintorahan määrät yhtenäistetään toisen asteen opintorahojen tasolle (250, 28 e/kk)”.Käytännössä opintoraha pienenee noin 86 eurolla eli yli 30 opiskelijalounaan verran kuussa. Ennen syksyä 2014 aloittaneilla pudotus on vähän pienempi, koska dinosaurukset saavat muutenkin vähemmän opintotukea.

Yleistä asumistukea, paitsi jos pariuduit työssäkäyvän kanssa

Opintotuen asumislisän maksaminen tulee tiensä päähän. Kela tekee homman helpoksi ja lakkauttaa yleiseen asumistukeen siirtyvien asumislisät ilman hakemusta. Asumislisän sijaan Suomessa vuokralla asuvat voivat saada yleistä asumistukea 275–405 euroa kuussa asuinkunnasta riippuen. Se tietää monelle lisää rahoja, huraa!

Paitsi, jos on erehtynyt pariutumaan työssäkäyvän kanssa tai tehnyt kämppiksen kanssa yhteisen vuokrasopimuksen, koska ruokakunnan tulot ynnätään yhteen.

Esimerkiksi ulkomailla asuville asumislisää maksetaan myös tulevaisuudessa.

Alanvaihtajat, hopi hopi!

Jos on jo suorittanut korkeakoulututkinnon ja aloittaa ensi syksynä uudet korkeakouluopinnot, tukikuukausia saa nykyisen 64:n sijaan 54. Hopi hopi, kiri kiri!

Takaisinperinnästä tulee halvempaa

Oletko paiskonut tavaroita opintotuen takaisinperinnän sikamaisen 15 prosentin korotuksen vuoksi? Pian se onneksi pienenee. Helmikuun tulonvalvonnassa, jossa syynätään vuoden 2015 tulot, takaisinperintäkorotus on vielä 15 prosenttia, sen jälkeen se laskee 7,5 prosenttiin. Myös vuositulorajat nousevat vuodesta 2018 lähtien.

Lisää rahaa, siis lainarahaa

Tavallista opintolainaa voi nostaa 650 euroa kuussa aiemman 400 euron sijaan. Opintolainavähennys tai -hyvitys pysyvät ennallaan.

Vanha kusetusopas ei toimi enää

”Jos et halua ottaa opintolainaa aloittaessasi opinnot, järjestä itsellesi kulutusluotto. Kannattaa ottaa tähän isompi: 1000–3000 €. Juo, nai ja syö kyseinen summa. Kun luotonantaja alkaa kuumottaa vinkkaa, että et aio maksaa lainaa ikinä takaisin”, Jylkkärin Kusetusopas neuvoi maaliskuussa 2012.

Vanha ohje kannattanee unohtaa, koska maksuhäiriö ei enää ensi syksynä estä opintolainan valtiontakauksen saamista.

Kela tiedotti muutoksista 9.1. Tasavallan presidentti ei ole vielä vahvistanut lakimuutoksia.