Kun uudet fuksit aloittivat Jyväskylän yliopistossa 1. syyskuuta, palasin minäkin koulun penkille. Oma opinahjoni ei tosin sijaitse Suomen Ateenassa, vaan Pokharan rantaraitilla Nepalissa.

Pokhara on Nepalin toiseksi suurin kaupunki, joka tunnetaan maailmalla erityisesti trekkaajien ja kaikenkarvaisten pilviveikkojen pysähdyspaikkana. Jyväskylän yliopiston opiskelijoille kaupunki voi olla tuttu myös yliopiston espanjan kielen opettajan Miguel Lópezin nuoruusmuisteloista.

 

Itse vietän Pokharassa kolme viikkoa pitkälti opiskelun merkeissä, kun käyn aamuin illoin nepalin kielen yksityistunneilla. Kouluun ei ole pitkä matka, sillä asun opettajani perheen luona, ja luokkahuoneemme on pystytetty guesthousen katolle.

Kielikouluni nimi on Cosmic Brontosaurus Language School. Varsin persoonallinen nimi kertoo myös persoonallisesta opettajasta. Koulun vuosituhannen vaihteessa perustanut Prem vaikuttaakin selkeästi Jyväskylän Miguelin hengenheimolaiselta, sillä miesten räiskyvässä opetustyylissä on paljon samaa.

 

Nepalin oppitunneilla on vähemmän tarinointia, mutta muuten puujalkavitsit ja oppituntien esimerkit edustavat selvästi samaa linjaa. Esimerkiksi monet ensimmäisen nepalin tuntini mallilauseet koskivat parisuhdestatustani. Kieltohuudahduksia sain opetella torjumalla Premin ehdotuksia ajaa pois partani.

Valitettavasti kielikoulun perustanut Prem ehti opettaa minua vain yhden päivän. Premin pitkään sairaana ollut isä kuoli toisen koulupäiväni aamuna, joten opettajani lähti pikavauhdilla kotikyläänsä hoitamaan isänsä hautajaisseremonioita.

 

Hindulaisiin kuolinmenoihin kuuluu muun muassa vainajan pikainen tuhkaus ja tuhkien sirottelu lähimpään pyhään jokeen. Lisäksi kuolemaa seuraa kolmentoista päivän suruaika, ja isänsä kuoleman merkiksi opettajani ajaa pois kaikki hiuksensa. Myös tänne perheen kodin olohuoneeseen on pystytetty pieni alttari vainajan muistolle.

Opetukseni ei kuitenkaan loppunut, sillä korvaava opettaja löytyi läheltä – ja vain päivän varoitusajalla. Kun Prem ja tämän vaimo viettävät suruaikaa kotikylässään, hoitaa Premin lanko Sudin oppituntejani sekä perheen lapsia. Sudin on jo aiemmin työskennellyt useamman vuoden saman kielikoulun toisena opettajana, joten opettajanvaihdos sujui erittäin kivuttomasti.

 

Facebook.com/arimotravels

Sarjassa seurataan Jylkkärin entisen toimittajan matkaa maailman ympäri.