Ei hakutuloksia.

Teksti  Jyri Salonen

Liikunnan Riemua Kotkien siivellä

Campuksen Koonto Dance Team on Liikunnan Riemun tanssijoukkue. Ninna Alahäivälä (vas.) ja Ronja Kulmala (kesk.) harjoittelevat tanssiliikkeitä.
Campuksen Koonto Dance Team on Liikunnan Riemun tanssijoukkue. Ninna Alahäivälä (vas.) ja Ronja Kulmala (kesk.) harjoittelevat tanssiliikkeitä. Kuvat: Matti Parkkinen

Jylkkäri oli paikalla, kun Riemun Kotkat pelasi kauden tärkeimmän ottelun. Samalla kyseltiin seuran kuulumisia puheenjohtaja Niko Kauppiselta.

 

Lauantai 9. huhtikuuta, Jyväskylän aikuisopisto

Viitaniemen liikuntasalissa on säpinä päällä puoli tuntia ennen pelin alkua. Yksi mustaturkoosiin pukeutunut porukka laittaa pystyyn lentopalloverkkoa ja toinen vetää esiin katsomon penkkejä. Edessä on Riemun miesten lentopallojoukkueen eli Riemun Kotkien ratkaiseva ottelu noususta 1-sarjaan. Silti joukkueen pelaajat ovat talkoohommissa ennen peliä. Paikalla on myös muita riemulaisia toimitsijoina, kahvinkeittäjinä tai ihan vain katsojina, joiden tehtävänä on pitää meteliä.

 

Liikunnan Riemun puheenjohtaja Niko Kauppinen kertoo, että seuran toiminta lähti liikkeelle jalkapallosta.
Liikunnan Riemun puheenjohtaja
Niko Kauppinen kertoo, että seuran
toiminta lähti liikkeelle jalkapallosta.

Liikunnan Riemu on vuonna 2011 perustettu urheiluseura, joka on tarkoitettu ensisijaisesti Jyväskylän yliopiston opiskelijoille. Pääosa eli noin kaksi kolmasosaa jäsenistä tulee liikuntatieteellisen tiedekunnan puolelta, mutta seurasta löytyy opiskelijoita myös

muista tiedekunnista ja Jyväskylän AMK:sta. Yhteensä jäseniä on vähän yli 300. Riemulla on tällä hetkellä 15 lajijaostoa ja lisää lajeja tulee sitä mukaa, kun opiskelijoista löytyy jaoston perustamiseen innokkuutta.

”Jalkapallosta lähdettiin liikkeelle, mutta muitakin lajeja oli mukana alkuvaiheesta lähtien. Muun muassa lentopallo on yksi vanhimmista lajeista, jota pelattiin viime kesään asti Liikunnan Karpaasit nimellä”, muistelee Liikunnan Riemun puheenjohtaja Niko Kauppinen.

Riemun uusimpiin lajivaltauksiin kuuluvat muun muassa kamppailulajit ja alamäkiluistelu. Seuran luistelijoita oli mukana menneen kauden MM-sarjassa, johon sisältyi paljon mediahuomiota saanut Suomen osakilpailu Laajavuoressa. Puheenjohtajan mukaan jaostojen määrä nousee 16:een, kun toiminta saadaan käyntiin pesäpallossa.

 

1. erä: Hurmosta kentällä ja katsomossa

Riemun Kotkat aloittaa ottelun hurmoshenkisesti ja takoo taululle nopeasti ison piste-eron. Vastaavasti Virroilta tuleva vierasjoukkue Team PUM ei saa omaa peruspeliään toimimaan, ja helpot virheet seuraavat toisiaan. Noin 200 katsojaa saa todistaa yksipuolista lentopallonäytöstä: ensimmäinen erä Riemulle murskaluvuin 25-7.

Riemun ideologiaan kuuluu vahvasti yhteisöllisyys. Urheilijat käyvät toisten lajien tapahtumissa talkoilemassa ja fanittamassa. Myös loukkaantuneet pelaajat pysyvät sillä tavalla hyvin ”pelissä mukana”. Lisäksi löytyy äänekkäitä ammattikannattajia, jotka kiertävät ahkerasti eri lajien tapahtumissa ja tuntevat paljon pelaajia. Liikuntatieteellisen tiedekunnan ulkopuolella Riemua ei kuitenkaan vielä kovin hyvin tunneta.

”Se on ehkä jonkin verran resursseista kiinni, kun hommaa tehdään vapaaehtoispohjalta. Jokainen tekee sitä juttua, minkä tuntee omakseen. Porukka koostuu pääosin omasta yhteisöstä ja sinne se isoin voimavara menee. Tiettyihin peleihin yritetään panostaa enemmän, että saadaan paljon porukkaa katsomoon. Silloin Riemu näkyy ja kuuluu ympäri kampusta”, Kauppinen perustelee.

 

Riemun merkittävin vuotuinen tapahtuma on Futsal-Liigan paikallisottelu Kampuksen Dynamoa vastaan. Viimeisin maaliskuussa pelattu derby eli paikallisottelu houkutteli Monitoimitalon katsomoon 1107 katsojaa, mikä on Suomen Futsal-Liigan yleisöennätys. Seuran kannalta oli hienoa, että Riemun futsaljoukkue onnistui säilyttämään liigapaikkansa tahmean sarjakauden jälkeen voitettuaan karsintapelit.

Maanantaina 7.3. Monitoimitalolla pelattu Riemu-KaDy futsal-paikallisottelu veti katsomoon ennätykselliset 1107 katsojaa.
Maanantaina 7.3. Monitoimitalolla pelattu Riemu-KaDy futsal-paikallisottelu veti
katsomoon ennätykselliset 1107 katsojaa.

 

2. erä: Talouspolitiikkaa mokkapalajonossa

Peli on huomattavasti tasaisempaa, kun Team PUM saa paremmin juonesta kiinni. Ottelu etenee silti edelleen Riemun komennossa, ja pitemmälle erätauolle mennään pistein 25-22. Tauon aikana yleisölle maistuu kahvi ja mokkapalat. Jonossa eräs mattimyöhänen kyselee lipun hintaa. Kauden sarjapeleihin oli kaikille vapaa pääsy, mutta nyt on tosi kyseessä myös lippuluukulla. Riemu-PUM -ottelun Facebook-tapahtumassa hintapolitiikka määritellään näin:

”Liput 4 €, alle 14-vuotiaat ilmaiseksi ja Riemu-kortilla sisään yli-ilmaisesti.”

Seuralla on tollut kaksi jaostoa, jotka myyvät kaikkiin peleihin pääsylippuja: miesten futsaljoukkue sekä jääkiekkojoukkue Riemun Koirat. Jokainen jaosto huolehtii muutenkin taloudestaan itsenäisesti oman tilin kautta. Riemun kaikkien jaostojen yhteenlaskettu vuosibudjetti on puheenjohtaja Kauppisen mukaan hieman yli 100 000 euroa.

”Meillä on seuralla tiettyjä yhteistyökumppaneita kaikille jaostoille. Myös kausi- ja etukorttina toimiva Riemu-kortti on merkittävä varainhankintaväline koko seuralle. Tänä vuonna se maksoi 35 euroa ja niitä on myyty noin 550 kappaletta.”

Numerolla 5 pelaava Jenna Anttonen on Liikunnan Riemun naisten lentopallojoukkueen hakkuri/yleispelaaja. Sanna Piispanen Petäjäveden Petäjäisistä eli PetPetistä torjuu verkon toisella puolen.
Numerolla 5 pelaava Jenna Anttonen on Liikunnan Riemun naisten lentopallojoukkueen hakkuri/yleispelaaja. Sanna Piispanen Petäjäveden Petäjäisistä eli PetPetistä torjuu verkon toisella puolen.

 

3. erä: Riemulla vai PUMmilla eteenpäin?

Tauon jälkeen kentällä nähdään uudestisyntynyt vierasjoukkue. Peli aaltoilee ja erä etenee tasaisesti, kunnes Team PUM karkaa muutaman pisteen johtoon. Riemu sinnittelee, mutta lopulta PUM pommittaa kavennuksen pistein 25-19. Vaikka yleisö huokailee, usko omiin ei horju. Nopean katsomogallupin perusteella kannattajat uskovat Riemun nousuun.

Riemun Kotkat on hävinnyt tällä kaudella vain yhden ottelun. Erätappioitakin on kertynyt ennen ratkaisupeliä ainoastaan kahdeksan. Sitä taustaa vasten 2-sarja ei ole joukkueelle oikea taso, vaikka pelaajien näkemyksen mukaan ero 1-sarjaan on niin iso, että nousu vaatisi satsauksia pelaajahankintoihin.

”Lentopallojoukkueella on vahva visio päästä Mestaruusliigaan 2020. Jos he haluavat viedä toimintaa ammattimaiseen suuntaan, niin se on mahdollista. Mutta se ei ole koko seuran tavoite, koska jaostoilla voi olla erityyppisiä omia tavoitteita yhteisöllisyyteen perustuen. Varmasti jokainen joukkue pyrkii silti pääsemään sille oman toiminnan kannalta oikealle tasolle”, Kauppinen summaa.

 

Palloilujoukkueista korkeimmalla sarjatasolla pelaa ensi kaudella miesten futsaljoukkueen lisäksi myös naisten futsaljoukkue Mustat Mambat, joka voitti ykkösdivisioonan mestaruuden heti ensiyrittämällä. Muut Riemun joukkueet pelaavat alemmilla sarjaportailla ja useimpien jaostojen sivuilla tärkeimmäksi tavoitteeksi on määritelty liikunnasta nauttiminen. Tämä koskee sekä yksilö- että joukkuelajeja.

Riemun Eetu Parpala (vas.) ja KaDyn Kimmo Tolvanen pelasivat maaliskuisessa paikallisottelussa, eli derbyssä Monitoimitalolla.
Riemun Eetu Parpala (vas.) ja KaDyn Kimmo Tolvanen pelasivat maaliskuisessa paikallisottelussa, eli derbyssä Monitoimitalolla.

 

4. erä: Kotka nousee

Peli nousee neljännessä erässä ottelun panoksen edellyttämälle tasolle. Molemmat joukkueet taistelevat tosissaan jokaisesta pallosta ja reaktiot sekä kentällä että katsomossa ovat sen mukaisia. Jossain vaiheessa näyttää jo siltä, että Team PUM venyttää ottelun ratkaisun viidenteen erään.

Riemun Kotkat kuitenkin nousee kannustuksen siivittämänä hurjaan lentoon erän loppupuolella ja hankkii kaksi ottelupalloa. Yleisö nousee seisomaan. Ensimmäisen ottelupallon Team PUM selvittää. Katsomo kohahtaa, mutta raivokas mekkalointi jatkuu. Riemun Manaattien koripallo-ottelusta on ehtinyt paikalle muutamia pelaajia lisäämään desibelejä. Toinen eräpallo. Vastaanotto, passi ja PUM! Lähes kaiken urallaan nähnyt ja kokenut Pasi Hyvärinen täräyttää pallon keskelle kenttää ja juhlat alkavat. Riemu voittaa neljännen erän pistein 25-23 ja koko ottelun erin 3-1.

Pelaajat muodostavat rykelmän kentälle ja katsomosta kuuluu muissa lajeissa tutuksi tullut fanilaulu: ”Liikunnan Riemu on parempaa kuin seksi!” Erityisen makea Riemun nousu on joukkueen pelaajavalmentaja Jarno Huupposelle, joka ehti tahkota 2-sarjaa yhteensä lähes 20 vuotta eri seuroissa.

”Pistettiin joukkue kasaan aika nopeasti syksyllä ja sen huomasi siinä startissa. Vähän oli hakemista, kun kaikki ei tunteneet toisiaan. Hävittiin kauden toinen peli. Sen jälkeen saatiin oma peli rakennettua ja oma pelikirja, mitä noudatetaan. Ja sitä yleisö näki tänään. Huikeaa puolustuspelaamista ja tarkat passit. Siinä me oltiin Virtoja edellä.”

 

Ykköseen!

Huuman laannuttua pelaajat alkavat jo alustavasti pohdiskella tulevaa kautta. Huupponen valaa uskoa Kotkien mahdollisuuksiin.

Peliin pitää rakentaa jotain uutta. Ihan kaikki taktiset jutut, mitä nyt 2-sarjassa tehtiin, ei sellaisenaan 1-sarjassa toimi, kun on korkeammalta lyöviä kavereita vastassa. Mutta lopulta se on ihan sama, mikä se taso on. Ne omat jutut kantaa, kun pelataan hyvään puolustukseen perustuvaa peruspeliä.

Riemun toimintatapaa kuvastaa hyvin se, että pelaajahankinnoissa toiveet kohdistetaan ensi syksyyn ja uusiin opiskelijoihin. Tarkoitus on seuran pelisääntöjen mukaan löytää pelaajia ensisijaisesti liikuntatieteellisen fukseista ja siinä ohessa koko muusta yliopistosta. Haaveissa on myös lähialueilta löytyvien, opiskelumaailman ulkopuolisten pelimiesten haaliminen kasaan. Sitä ennen nykyiset Kotkat lentävät kohti kesäisiä beach volley -kenttiä, pelatakseen syksyllä 1-sarjaa kovempina ja ruskettuneempina kuin koskaan.

 

Lue lisää:

Seksiäkin parempaa! (23.1.2014)

Empun johdolla mestaruussarjaan (10.10.2013)

Liikunnalle oma urheiluseura (31.1.2011)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.