Eemeli Jokinen, 30, on yksi urheiluseura Liikunnan Riemun perustajista. Alkanut futsalkausi tuo hänelle uusia ja kovia haasteita.

 

Olen tällainen 30-vuotias nuorukainen. Valmistuin keväällä liikunnan opettajaksi viiden vuoden liikuntapedagogiikan opintojen jälkeen ja nyt olen kiireinen työtön mieshenkilö. Sen verran tyttöystävä sai potkittua, että valmistuin aikataulussa. Urheilutaustassani on vahvasti kaikenlaista pallopeliä, tanssia ja tanssillista voimistelua. Viimeisimmät vuodet olen pelannut jalkapalloa ja futsalia Jyväskylässä. Alamäkiluistelussa olen päässyt muutamiin maailmancupin kilpailuihin, muun muassa Quebeciin. Tarkoitus on jatkaa luistelua tulevalla kaudella, jos vain pääsen kilpailuihin mukaan.

 

Laitettiin Liikunnan Riemu pystyyn 2011 maaliskuussa. Minä, Huhtiniemen Mikko ja Mäkelän Kasper haluttiin oma seura, jonka alla pelata futsalia. Lopulta päädyttiin urheiluseuraan, jossa voi olla enemmän lajeja. Tulevalla kaudella Riemussa pelataan miesten lentopalloa, salibandyä, futsalia ja jääkiekkoa sekä naisissa koripalloa ja futsalia. Riemu on kasvanut parissa vuodessa hienosti; jäseniä on jo reilu 250. Osa jäsenistä on liikunnan (laitoksen) ulkopuolelta. Lähes kaikki ovat kuitenkin yliopiston opiskelijoita ja jonkun verran on mukana henkilökuntaakin.

 

Liikunnan futsal -miehet pelasivat ensimmäisen kerran neljä vuotta sitten 3. divisioonassa, josta nousimme 2. divisioonaan. Siellä pelattiin pari kautta ennen nousua ykköseen. Ykkösestä sitten noustiin sukkana (nousijajoukkueena) liigaan. Tällä kaudella pelataan siis Suomen mestaruudesta. Viime kaudella toimin pelaaja-valmentajana, nyt tulevalla kaudella varmaankin valmentajan rooli korostuu. Kävin futsal -valmentajakoulutuksessa kesällä. Opin siellä paljon ja pyrin viemään peliämme eteenpäin. Tarkoitus olisi myös järjestää kaikille halukkaille tässä tulevan talven aikana futsalista pientä valmentaja- ja lajikoulutusta. Lisäksi tulen pitämään muutaman luennon talven aikana. Toki pelaan itsekin mutta on niin kovia jätkiä, että joutuu varmaan laittamaan itsensä penkille jossakin vaiheessa!

 

Olemme treenanneet vasta syyskuun alusta asti. Valmistautuminen kauteen on ollut hieman haastavaa, sillä treeneissä on ollut jopa liikaa jätkiä. Huikea homma kuitenkin, että kiinnostusta löytyy. Futsal-buumi tuntuu olevan suuri seuran sisällä tällä hetkellä. Ison ringin vuoksi ilmoitimme toisen jengin kakkosdivisioonaan. Näin kaikki pääsevät pelaamaan. Ne, jotka olivat viime kauden päätteeksi kahdessa viimeisessä kotipelissä, muistavat, millainen fiilis hallissa oli. Meillä on vauhdikasta futsalia, siinä mennään päästä päähän. Meillä on myös savukone, storobovalot, musiikkia, huikea kuuluttaja ja puoliajoillekin on ohjelmaa luvassa. Tanssityttöjä ei ole vielä ollut, mutta kyllä niitäkin varmasti tulee. Tervetuloa viihtymään ja kannustamaan play-off –paikkaa tavoittelevaa Riemua!