Rokkari ilman päätä

Ari Lahdenmäki & Juha Metso: Kari Peitsamo – Rokkari & saarnamies (Like)

Kari Peitsamosta (s. 1957) on yritetty tehdä kirjaa aiemmin pariinkin otteeseen, mutta nuo yritykset ovat tyssänneet heti alkuunsan kun tarinan päähenkilö on polttanut päreensä. Neuroottisuuteen taipuvainen Peitsamo on äärimmäinen kontrollifriikki ja se näkyy myös tämän kirjan sivuilla.

Vaikka alle kahdensadan sivun mittainen Kari Peitsamo – Rokkari & saarnamies jää auttamatta elämänkerrallisesti torsoksi, sillä on omat ansionsa. Sisältö ei ole lukemattomista rokkikirjoista tuttua pintapuolista huuhaata, vaan toimittaja Lahdenmäki onnistuu tavoittamaan jotakin keskeistä Peitsamon ajattelusta, persoonasta ja suhteesta taiteeseen. Rokkaamisen lisäksi keskitytään hänen teologiseen teoriaansa, joka ei ole ainakaan vielä saavuttanut suurta kannatusta yliopiston piirissä.