Ei hakutuloksia.

Teksti  Jaakko Kinnunen

Jossain jokin uskomaton odottaa löytämistään

Jaakko Kinnunen

Tämän lehden keskiaukeamalla pysähdymme hetkeksi tarkastelemaan tieteen seuraavia suuria löytöjä. Nämä saavutukset, jos ja kun tiedeyhteisömme niihin yltää, tulevat jälleen kerran mullistamaan koko tapamme elää. Ja kuitenkin tässä lehdessä mainitut tieteelliset kysymykset ovat vain pintaraapaisu kaikesta siitä työstä, jonka parissa tutkijat ympäri maailmaa ahertavat tälläkin hetkellä.

Jostain ihmeellisestä syystä näiden kysymysten ja niihin löydettyjen vastausten merkitystä ja arvoa ei kuitenkaan aina ymmärretä. ”Elämme yhteiskunnassa, joka on täysin riippuvainen tieteestä ja teknologiasta, mutta jossa juuri kukaan ei tiedä mitään tieteestä ja teknologiasta.” Näin lausui edesmennyt Carl Sagan, joka oli aikansa merkittävin tieteen puolestapuhuja.

Sagan oli huolissaan siitä, että suuri osa kansasta on tieteellisen lukutaidon osalta lapsenkengissä. Huono ymmärrys tieteestä johtaa tilanteeseen, jossa yhteiskunta tekee päätöksiä lyhytnäköisen edun saavuttamiseksi. Pidemmällä aikajänteellä nämä päätökset muuttuvat sekä taloudellisesti kalliiksi että jopa planeetallemme vaarallisiksi.

 

Suomen hallitus näkee paljon vaivaa pyrkiessään maalaamaan Suomesta kuvan innovatiivisena ja tieteen etujoukoissa marssivana yhteiskuntana. Käytännön teot kertovat kuitenkin täysin toista tarinaa.

Yliopistojen rahoitusta heikennetään ja tärkeimpien tutkimusta rahoittavien tahojen määrärahoja leikataan. Hallituksen toimet tulevat heikentämään tutkijoidemme mahdollisuuksia tehdä korkeatasoista tutkimusta.

Päättäjät eivät tunnu ymmärtävän sitä, että hyvää asiaa ei erikseen tarvitse mainostaa. Jos Suomi todellakin olisi maailman johtavia maita tieteen ja teknologian alalla, tieto tästä kantautuisi kyllä maailmaan ääriin saakka. Yksikään brändityöryhmä ei kykene muokkaamaan Suomen imagoa yhtä tehokkaasti kuin todellinen tieteellinen läpimurto.

Ikävä kyllä näyttää siltä, että hallituksemme mielestä tiede on saavuttanut määränpäänsä eikä lisäpanostusta enää tarvita. Carl Saganin mukaan tiede on enemmän ajattelutapa kuin kasa tietoa. Valitettavasti Suomen päättäjät eivät tätä ymmärrä.

 

Tämän lehden sivuilla esiteltävistä tieteen kysymyksistä jokainen on onnistuessaan käsittämättömän taloudellinen voitto keksijälleen. On kuitenkin paljon tutkimusta, jonka tuloksista emme osaa sanoa mitään varmaa. Monet tieteen suurimmista löydöistä ovat syntyneet ihmisten uteliaisuudesta ja kokeista, jotka syntyvät, kun yksi ihminen uskaltaa kysyä miksi.

Emme voi koskaan tietää mitä löydämme, kun kuljemme tuntemattomassa maastossa. Suurimmat aarteet löytyvät kuitenkin juuri sieltä, mistä kukaan ei vielä ole etsinyt.

”Jossain jokin uskomaton odottaa löytämistään”, lausui Carl Sagan. Olen samaa mieltä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *