Ei hakutuloksia.

Teksti  Anniina Nirhamo

Nunnia ja viuhahduksia

Myös retkellä opiskeltiin 1920-luvun alkupuolella.
Myös retkellä opiskeltiin 1920-luvun alkupuolella. Kuvat: Jyväskylän yliopiston tiedemuseon arkisto

Jyväskylän yliopiston juuret ulottuvat kauas 1800-luvulle. Tuolloinen Jyväskylän opettajaseminaari oli monella tapaa suomalaisen korkeakoulutuksen uranuurtaja. Kurkistimme, millaista oli opiskella kansakoulunopettajaksi oppilaitoksen alkutaipaleella.

Suuri osa opiskelijoista asui Seminaarin internaatissa, jossa arki oli tarkoin säänneltyä. Nykyään parjatut kahdeksan aamut olisivat olleet rento alku päivään; 1800-luvulla herätys tuli kuudelta, minkä jälkeen askareet odottivat. Opiskelijoilla oli erilaisia vastuuviikkoja, kuten ruokaviikot, kyökkiviikot ja pyykkiviikot.

Askareiden jälkeen olikin aika hiljentyä. Seitsemältä alkoi aamurukous, jonka jälkeen istuttiin pari tuntia luennoilla. Opetus jatkui, kunnes maitokello kilisi ruokailun merkiksi.

Päiväsaika täyttyi joitakin taukoja lukuun ottamatta luennoista. Iltahartauden jälkeen alettiin tehdä läksyjä, kirjoittaa aineita, harjoitella laulua ja soittoa. Kannettiin puut ja lakaistiin huoneet ja luokat. Uno Cygnaeuksen pedagogiikassa taito- ja taideaineet olivat hyvin tärkeitä. Piirustusten ja käsitöiden mallisarjojen tekemiseen kului paljon aikaa.

Itse asiassa koko seminaarin ylläpito toimi opiskelijoiden voimalla. Miesopiskelijoiden vastuulla oli esimerkiksi halonhakkuu ja kaikkien seminaarin rakennusten lämmittäminen. Halkojen hakkauksesta syntyneen äänen vuoksi seminaarilaiset saivat kaupunkilaisilta pilkkanimen jyskyt. Naisten asuntolan yhteydessä oli myös lastentarha ja -seimi, joka muistutti lastenkotia. Naisopiskelijat työskentelivät vuoroissa ja opettelivat lastenhoitoa.

Hiljaisuus alkoi seminaarin internaatissa kymmeneltä. Jos palasi kampukselle myöhemmin, joutui kiipeämään portin yli ja tuli ehkä erotetuksi seminaarista.

 

Seminaarin naisoppilaita lumileikeissä 1920-luvun alkupuolella.
Seminaarin naisoppilaita lumileikeissä 1920-luvun alkupuolella.

Sukupuoli: yhteiskunta oli opettajattaren perhe

Opettajaseminaarissa oli erikseen nais- ja miesosastot, ja Seminaarinmäen kampus oli jaettu tarkoin eri sukupuolille merkittyihin tiloihin. Naistenosastoon kuuluivat nykyiset Educa (D) ja Historica (H) -rakennukset, miesten rakennuksia olivat nykyiset Seminarium (S) ja Fennicum (F). Rakennusten välillä oleva paja oli osastojen raja.

Naisten asuntola oli D-rakennuksessa ja miesten F-rakennuksessa. Kompissa eli yhdessä huoneessa asui kolme tai neljä opiskelijaa. D-rakennuksessa olivat myös opettajattarien virka-asunnot.
Vastakkaisen sukupuolen internaatissa vierailu oli ehdottomasti kielletty. Edes rakkauskirjeitä ei saanut lähettää toiselle puolelle. Viestit piti aina ensin käyttää henkilökunnalla tarkistuksessa. Kun valvojat olivat poissa, vastakkaisen sukupuolen edustajia kutsuttiin joka tapauksessa vierailulle sääntöjä uhmaten.

Erilaiset vapaa-ajan retket olivat paikkoja tavata vastakkaista sukupuolta, mutta opiskelijoiden piti pitää huolta, että seurustelu pysyi soveliaisuuden rajoissa. Keskustelu miehen ja naisen välillä ei saanut kestää liian pitkään.

Erityisesti naisille yhteys miehiin oli riski: Opettajattaren kuului pysyä naimattomana, sillä hänen tuleva perheensä oli suomalainen yhteiskunta. Mikäli naisopiskelija löysi seminaarin aikana kihlatun, hän joutui jättämään opintonsa kesken.

Miesseminaarilaisia opiskelemassa 1917.
Miesseminaarilaisia opiskelemassa 1917.

 

Vapaa-aika: spontaania laulantaa Ilokivellä

Opiskelijat viettivät vapaa-aikaa erilaisten retkien ja ulkoilun merkeissä. Joka syksy koko seminaari henkilökuntineen lähti Roninmäelle toivottamaan uudet opiskelijat tervetulleiksi. Roninmäelle mentiin kulkueena ja hevosten kyytiin pakattiin pitkät pöydät, pöytäliinat, posliiniastiastot ja täysruoka.

Kampuksen kyljessä oli Moirislampi, jolle mentiin kesäisin ulkoilemaan. Naiset kävelivät myötä- ja miehet vastapäivään. Moirislammella oli myös huvimaja kahvittelua varten.

Naiset osallistuivat valmistujaiskevään vappuyönä Moirislammen nunnakulkueeseen. He pukivat lakanan vaatteeksi ja kietoivat pyyhkeen päähän nunnahuivin tapaan. Kulkueessa käveltiin kynttilöitä kantaen. Palava kynttilä symboloi kansankynttilää, joksi opiskelija oli valmistumassa. Se ei saanut sammua, muuten opiskelijasta tulisi huono esimerkki ja hänen opettajan uransa olisi tuhoon tuomittu. Miehillä vastaava perinne oli Moirislammen ympärijuoksu ilman housuja.

Harrastuksia ja hengenelämää löytyi, mistä valita. Sekä miehet että naiset pelasivat pesäpalloa. Talvella hiihdettiin ja luisteltiin Jyväsjärvellä. Harjulla kelkkailtiin ja laskettiin mäkeä. Urheiluseurojen lisäksi opiskelijat saattoivat kuulua kuoroon tai kristilliseen yhdistykseen. Seminaarinmäen rinteestä löytyi Ilokivi, jolle saatettiin kokoontua spontaanisti laulamaan. Kiven nimi tuli Kantelettaresta.

Opiskelijoilla oli myös toverikuntia, jotka painottuivat kulttuuriharrastuksiin. Näillä oli myös omia lehtiä, joihin kirjoitettiin esimerkiksi runoja, tarinoita ja muistelmia.

 

Seminaarilaisten syysretki Roninmäelle 1924.
Seminaarilaisten syysretki Roninmäelle 1924.

Päihteet: säännösteltyä kahvinkeittoa

1800-luvun opiskelijat eivät rymynneet kaupungilla approilemassa. Ainakaan kovin avoimesti; alkoholi ja tupakka olivat seminaarin opiskelijoilta kielletty, mutta tämä ei kuitenkaan tarkoittanut, etteikö niitä olisi käytetty salaa. Uudet opiskelijat esimerkiksi toivotettiin usein tervetulleiksi väkijuomia nauttien. Päihteiden käyttö aiheutti riesaa ja seminaarista erotuksia.

Jopa kahvinkeitto oli sallittu luvan kanssa vain kerran viikossa. Seminaarilaisilla olikin tietyt kahvilat, joissa he tapasivat viettää aikaa. Santalan kahvila Kauppakadulla oli hieman hienompi paikka.

1800-luvun lopulla railakas opiskelijaelämä tarkoitti siis säädyttömän pitkää keskustelua tai liian läheistä kanssakäymistä vastakkaisen sukupuolen edustajan kanssa. Rakkauskirjeitä, myöhästymistä iltakymmenen hiljaisuudesta, kahvinjuontia kyläpaikassa, salaista tupakanpolttoa ja viinaa tai muuta epäsoveliasta käytöstä. Paikassa, jossa oli paljon nuoria, rikkeitä esiintyi paljon. Opettajaseminaarista erottamiset ja opintojen keskeyttämiset olivatkin tavallisia.

 

Kuvassa seminaarioppilaat Yrjo Albin Nykanen ja Viljo Kustaa Oksala.
Kuvassa seminaarioppilaat Yrjo Albin Nykanen ja Viljo Kustaa Oksala.

Talous: rahatonta odotti eroaminen

Pennittömällä ei ollut 1800-luvulla asiaa opettaseminaariin. Lukukausimaksut piti maksaa, ja jos vanhemmilla ei ollut mahdollisuutta kustantaa opintoja, opiskelijan täytyi kääntyä muiden sukulaisten puoleen. Tukihenkilönä saattoi toimia myös kansakoulunopettaja tai vaikka pastori kotiseudulta.

Miehet saattoivat viettää vuosia vaikkapa metsätöissä tai laivalla säästääkseen opintoja varten. Hankkipa joku kotieläimiäkin, kuten lehmiä tai vuohia, joita vuokrasi eteenpäin tai myi niistä saatavat tuotteet kaupungilla.

Rahanpuute oli hyvin tavallista, sillä suurin osa ihmisistä eli omavaraistaloudessa. Jos rahat loppuivat, saattoi opiskelija joutua eroamaan seminaarista. Tai jos hyvä tuuri kävi, hän sai ehkä erityisluvan jäädä vapaaoppilaaksi.

Jos rahaa oli, tai vanhemmat pystyivät kustantamaan asumisen, opiskelija saattoi hyvinkin asua vuokralla kaupungilla. Näin teki yli puolet seminaarin opiskelijoista. Mäki-Matin kaupunginosa oli suosittu keskustaa edullisempien vuokrien vuoksi. Ulko-oppilaalla oli enemmän vapauksia ja valinnanvaraa ajankäytön suhteen. Seminaarin sisäoppilaitoksessa asuminen oli kuitenkin arvostetumpaa.

Lähteet:
Pekka Hassinen: Oi kuvatuksia ja mielijuohteita. Tarinoita Jyväskylän yliopiston ja sen edeltäjien vaiheista.
Aimo Halila: Jyväskylän seminaarin historia.
Eino Keskinen (toim.): Jyskyjen seminaari. Jyväskylän seminaarin satavuotismuistio.
Liisa Harjula ja Marja-Liisa Hyvönen (toim.): Harvinaisesta moninaiseksi.
Lisäksi haastateltu yliopiston tiedemuseon intendenttiä Pirjo Vuorista.

 

Seminaarin asuntolassa 1920-luvun  loppupuolella.
Seminaarin asuntolassa 1920-luvun loppupuolella.

JYVÄSKYLÄN OPETTAJASEMINAARI

  • Suomen ensimmäinen opettajaseminaari perustettiin Jyväskylään vuonna 1863.
  • Puhekieli oli seminaarin alkuaikoina ruotsi, mutta opetus oli alusta alkaen suomenkielistä: haluttiin kouluttaa opettajia jotka opettavat kansan kielellä.
  • Opettajaseminaarin ensimmäinen johtaja Uno Cygnaeus oli myös kansakoululaitoksen perustaja.
  • Naisille kansakoulunopettaja oli ensimmäisiä sosiaalisesti hyväksyttyjä ammatteja säätyläisyhteiskunnassa. Miehille opettajaksi opiskelu taas saattoi merkitä sosiaalista nousua.
  • Jyväskylän opettajaseminaarissa opiskelivat mm. Minna Canth, Isa Asp, J.H. Erkko, P.J. Hannikainen ja Samuli Paulaharju.
  • Opettajaseminaari muuttui uudistuksen myötä Kasvatusopilliseksi korkeakouluksi vuonna 1934 ja Jyväskylän yliopistoksi 1966.

 

Lue lisää:

Historia jälleen näytille (21.11.2013)

 

Korjattu klo 14.58: Pirjo Vuorinen on yliopiston tiedemuseon intendentti, ei taidemuseon.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *