Vielä kerran Eino Leino

ELE: ELE (Sokanen)

ELE on Eva & Manu -yhtyeestä tutun Eva Louhivuoren luotsaama poppoo, joka on käsitellyt Eino Leinon runoja uusiksi. Sävellyksistä on vastannut laulaja Louhivuori itse, taustalla taas on monista muista pop/folk-yhtyeistä tuttuja muusikkoja. ELE on kuitenkin omien sanojensa mukaan ennen kaikkea kaveriporukka.

Albumille päätyneet runot ja niistä syntyneet kappaleet eivät ole Leinon tuotannosta niitä tunnetuimpia. Elegiaa tai Lapin kesää ei tältä levyltä siis löydy, mikä on ehdottoman hyvä. Leinon runoudesta on hyvä tuoda esiin muitakin helmiä. Paikoittain levy vain kuulostaa hieman samalta ja puuduttavalta. Piristävinä ruiskeina toimivat rohkeat sovitukset. Esimerkiksi Suuri onni ja singlenä julkaistu Kun kello soi tuovat runoutta esille kunnioittavasti mutta silti rullaavasti, eivät ollenkaan tylsästi.

Suvi-Tuulia Nykänen

 

Lue Lisää:

Lauluja maatiloilta (4.12.2011)