Ei hakutuloksia.

Ilokiveen uudet yrittäjät

Kuva: Tommi Puska
Kuva: Tommi Puska

Samppa Erkkilä ja Juuso Pusa vaalivat alakerran henkeä, muutoksia ei juuri tule
Miehet vastaavat nyt kaikesta iltatoiminnasta ilman välikäsiä

”Paperitöitäon rittänyt, kato tätä määrää. Jo tekisi mieli myydä asiakkaalle ensimmäinen olut”, Juuso Pusa, toinen Ilokiven uusista yrittäjistä pläräsi A4-nivaskaa pari viikkoa sitten.
Silloin baaritiskin edessä lepäsi musta verho, mutta nyt kalja jos toinenkin on myyty. Viime perjantaina Pusa ja Samppa Erkkilä palvelivat tiskin takana ekaa kertaa yrittäjinä.
Yli kymmenen vuotta Ilokiveä luotsannut pariskunta Anneli ja Heimo Nieminen jättivät ravintola-ajan taakseen, joten Pusa ja Erkkilä ottivat pestin kontolleen kuluvan kuun alussa. Mielenvikaisuuttaan kuulemma. Ja Niemiset ehdottivat.

uusien yrittäjien tavoitteena on säilyttää Ilokiven henki, joten kantakävijän ei tarvitse kavahtaa paikalle tullessaan. Hinnasto on uusttu, listalla on uusia juomia ja hanoissa eri kaljaa, muuten nurkat tuntuvat tutuilta.
”Tiedossa on, että ylioppilastalo menee remppaan neljän vuoden päästä tai myöhemmin Sitä ennen ei tehdä mitään isoja muutoksia”, Erkkilä kertoo.
Asioiden hoitaminen simppelöityy tapahtumajärjestäjää ajatellen, sillä nyt liki kaikesta voi olla yhteydessä suoraan yrittäjäkaksikkoon. He vastaavat iltatoiminnasta. Aiemmin tilan käytöstä kiinnostunut otti ensin yhteyden JYYn kulttuurisihteeri Anniina Hartikaiseen.
Myös Ilokiven ääni- ja valokalustot ovat nyt yrittäjien, aikaisemmin JYY omisti ne.
Entä muuta?
”Onhan meillä haaveita ja kaavailuja omasta tapahtumassa, mutta muut tapahtumajärjestäjät ovat etusijalla. Ajattelemme heidät yhteistyökumppaneina”, Pusa ja Erkkilä sanovat.
Heillä on työn alla myös oma nettisivu, josta halukas voi bongata kaikki Ilokiven tapahtumat.

Miehet ottavat nyt ensiaskeleet yrittäjinä, mutta homma ei jännitä. Kumpikin odottaa uusia haasteita hyvällä fiiliksellä, vaikkakin he nimesivät ravintolasta vastaavan yrityksensä Douglas Adamsia mukaillen Maailmanlopun ravintola Oy:ksi.
Pusa ja Erkkilä ovat olleet Ilokivessä töissä jo useamman vuoden. Kun yrittäjiltä kysyy ravintolasta vapaa-ajan viettopaikkana, paljastuu, ettei kaksikko ole juuri viettänyt siellä iloisia iltoja. Pusa muistaa yhden väittelyillan – sinnekin vaimo pakotti.
Tekevä ei ehdi. Kumpikin opiskelee ja käy päivätöissä. Erkkilä oli vielä viime kuussa kesätöissä Punaisessa lyhdyssä, Pusa työskentelee HB Betonilla. Erkkilä pänttää Jyväskylän yliopistossa puheviestintää, Pusa opiskelee ammattikorkeakoulussa rakennustekniikan insinööriksi.
Koulutus ja työ eivät ihan, tai edes melkein, kohtaa.
”Mulle ravintolatyö on harrastus. Teen sitä niin kauan kuin se tuntuu siltä”, Pusa sanoo ja kertoo työskennelleensä Ilokiven lisäksi muun muassa Tanssisali Lutakossa ja Mustassa Kynnyksessä.
Erkkilä sanoo tehneensä opintojen ohessa paljon ravintola-alan töitä, joten lopulta duuni ja koulu ovat lähentyneet toisiaan. Ei sen kummempaa.
Miehille on ehtinyt kertyä mukavasti kokemusta tapahtumajärjestämisestä. Pusa sanoo olleensa tekemässä kymmeniä festareita viimeisien kuuden vuoden aikana. Yksi ansioista on toimiminen Muuramessa järjestettävien Naamat-festareiden turvallisuusvastaavana parina kesänä.

Pusa ja Erkkilä ovat vanhoja tuttuja muun muassa juuri Ilokivessä työskentelyn kautta.
”Mulla on laillinen avioliitto ja yritysavioiliitto”, Pusa nauraa.
Yrityskumppaneiden ainoa ongelma on kommunikointi. Nythän vastakkain ovat insinööri ja humanisti.
”Pitää koittaa tulkita, mitä toinen oikein sanoo. Saatamme puhua samasta asiasta, mutta ihan eri tavalla.”

Elina Mäenpää
toimittaja@jyy.fi

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.