Ei hakutuloksia.

Teksti Niko Karvanen Kuvat Laura Kangas

Historiallinen Rehtoraatti sai uuden tarkoituksen hostellina: ”Tilojensa puolesta tämä on todellinen helmi”

Minna Suominen ja Rinna Valjakka pitävät Rehtoraatin rakennusta ideaalina miljöönä hostellille.

Rehtoraattiin hostellin ja kahvilan perustaneet Minna Suominen ja Rinna Valjakka haluavat tuoda yläkaupungille kansainvälisiä kohtaamisia. Asiakkaat ovat lyhyessä ajassa ottaneet uuden yrityksen hyvin omakseen.

Avara sali on täynnä puheensorinaa auringon paistaessa sisään suurista ikkunoista. Pitkään Seminaarinkadulla tyhjillään seissyt Rehtoraatin rakennus on saanut tänä keväänä uutta eloa, kun tiloihin avattiin helmikuussa The Local Culture Hostel & Café.

Yrittäjät Minna Suominen ja Rinna Valjakka tapasivat toisensa Jamkin yrittäjyyskurssilla ja lähtivät marraskuussa 2016 katsastamaan tiloja yritykselleen.

Idea hostellin perustamisesta tuli luonnostaan, sillä molemmat ovat työskennelleet ulkomailla matkailun parissa.

”Olin pari vuotta sitten Barcelonassa hostellissa työharjoittelussa. Haaveenani on siitä saakka ollut oman hostellin perustaminen”, Suominen kertoo.

Yläkaupunki oli alusta alkaen naisten ykkösprioriteetti, sillä yliopiston Seminaarinmäen kampuksen kulttuurimyönteinen ilmapiiri nähtiin luontevana yrityksen teemalle.

Rehtoraatin rakennuksella on pitkä historia. Talo on Jyväskylän vanhin kivirakennus, sillä sen peruskivi muurattiin jo vuonna 1851.

Alun alkaen viljamakasiiniksi tarkoitetussa rakennuksessa on toiminut vuosien saatossa kirjasto, käsityömuseo sekä yliopiston rehtorin toimisto. Historiallinen miljöö on molempien yrittäjien mieleen.

”Tilojensa puolesta tämä on todellinen helmi. Me pidämme sitä aikamoisena lottopottina, että saadaan toimia historiallisessa, suojellussa rakennuksessa”, Suominen iloitsee.

”Törmättiin tähän puolivahingossa tiloja etsiessä. Isännöitsijä muisti, että rakennus ei taipuisi majoituskäyttöön. Katselukäynnin jälkeen muistot osoittautuivat onneksi vääriksi”, Valjakka lisää.

Tilat olivat yrittäjien mukaan ennakkotietoja paremmassa kunnossa, joten tilojen muokkaaminen hostellikäyttöön ei tuottanut suurta päänvaivaa.

Suuressa salissa toimii 40 asiakaspaikan kahvila ja majoitustiloja on kahdeksassa huoneessa vajaalle 30 henkilölle. Kulttuuritapahtumissa kahvilasaliin mahtuu arviolta 50 henkilöä.

Alkuperäisenä tavoitteena Suomisella ja Valjakalla oli saada hostelli pyörimään jo viime vuoden MM-ralleihin, mutta vanhan rakennuksen kanssa törmättiin byrokratian jäykkiin rattaisiin.

”Omat remontit olivat valmiita jo vuosi sitten kesällä, mutta tiloihin piti lisätä vielä syksyllä ilmanvaihtojärjestelmä ja kahvilasalin portaat”, Valjakka harmittelee.

Käyttötarkoituksen muuttaminen majoituskäyttöön oli yrittäjien mukaan myös melkoinen paperisota.

Helmikuussa hostelli pääsi avaamaan lopulta ovensa. Suosiota ei ole tarvinnut odotella, kun paikalliset ovat kiinnostuneet kahvilasta ja majoittujia on riittänyt joka yölle.

Myös tulevat kuukaudet näyttävät yritykselle valoisalta, sillä varauskirja on jo kesäkuukausien osalta miltei täynnä.

Sana The Localista on kiirinyt jo Suomen ulkopuolelle, sillä monet ulkomaiset vierailijat ovat jo löytäneet tiensä historiallisen talon suojiin.

”Halutaan luoda tänne kansainvälinen ilmapiiri, missä paikalliset ja ulkomaalaiset voivat luontevasti kohdata”, Suominen ilmoittaa.

The Local haluaa painottaa erityisesti suomalaista kulttuuria. Suominen ja Valjakka asettavat molemmat tavoitteiksi tuoda kampuksen kupeeseen eloa ja rentoa kulttuuria.

Kahvilan seiniä koristavat vaihtuvien taidenäyttelyiden teokset. The Localissa on järjestetty majoituspalveluiden ohella monia kulttuuritapahtumia, kuten keskustelu- ja musiikkitilaisuuksia.

Kyselyihin esimerkiksi häiden järjestämisestä on jouduttu vastaamaan kieltävästi, sillä kahvilatila halutaan pitää avoinna kaikille.

”Se olisi hieman epämukavaa, jos häävieraiden seassa olisi tavan kahvila-asiakkaita”,Valjakka pohtii.

Yrittäjät näkevät kuitenkin mahdollisena tilojen vuokraamisen aikanaan opiskelijatapahtumien käyttöön.

”Opiskelijat ovat kyllä tervetulleita, ja olemme valmiita neuvottelemaan pienimuotoisten tapahtumien järjestelyistä”, kertoo Suominen.

Rehtoraatin talossa toimivan hostelli ja kahvila Localin yrittäjät Minna Suominen ja Rinna Valjakka pitävät Rehtoraatin rakennusta lottopottina.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.